Hyppää sisältöön   RSS |  Sivukartta |  På svenska |  In English  
 
ymparisto.fi

       Tarkennettu haku
 
 
Ympäristöministeriö | Suomen ympäristökeskus | Alueellista ympäristötietoa | www.ara.fi
« Edellinen taso
28.2.2013 (Päivitetty)
Kaakkois-Suomen ELY
Ota yhteyttä sivun vastuuhenkilöön
VERSIOT
Tulostusversio
Jaa
www.ymparisto.fi > Kaakkois-Suomi > Luonnonsuojelu > Lajien suojelu > Pyhtään lintuhoitola
  
Uudistamme verkkopalvelua kevään 2013 aikana.
Lue lisää uudistuksesta

Vastaa uudistusta koskevaan asiakaskyselyyn

Pyhtään lintuhoitola

   
 
     

Mehiläishaukka palaa luontoon

   

Jotkut lajit munivat myös vankeudessa

 

Lintuhoitolan toiminta

Pyhtään lintuhoitolassa kuntoutetaan loukkaantuneita, luonnonvaraisia lintuja. Tavoitteena on päästää linnut takaisin luontoon.

Lintuhoitola on ympäristöhallinnon ensimmäinen loukkaantuneiden lintujen vastaanottopaikka ja Heinolan lintutalon ohella ainoa lintuhoitola Suomessa.

Ympäristöministeriö ja Kaakkois-Suomen ympäristökeskus ovat yhdessä Pyhtään kunnan kanssa kunnostaneet Pyhtään Stockforsin vanhalta tehdasalueelta 580 neliömetrin tilat lintuhoitolaa varten. Toiminta alkoi kesäkuussa 1999.

Hoidossa on ollut tavanomaisten lintujen lisäksi (kalalokki, sinisorja ja erilaiset joutsenet) myös harvinaisia toipilaita, kuten esimerkiksi suula, pikkukiljukotka, maakotka, turturikyyhky ja luhtakana.

Vuoden 2013 alusta lintuhoitola siirtyi Kymenlaakson luonnonsuojelupiirin vastuulle. 

  • Pyhtään lintuhoitola, Hiomonraitti, Harjuntie 49270 PYHTÄÄ
  • Hoitaja Arto Hokkanen, puh. (05) 343 3940, 040 518 8976
  • Yhteyshenkilö luonnonsuojelupiirissä: toiminnanjohtaja Riku Rinnekangas puh. 045 1049 388

 
   
     

Hoitolan ulkoaitauksia

 

Takaisin luontoon

   

 

 
 

 

© Copyright Valtion ympäristöhallinto  | Palvelukuvaus  | Jätä palautetta | Yhteystiedot