Muut ilmiöt vesissä
Järvisyyhy
Aina eivät sinilevät tai muut levät ole syynä epämiellyttäviin tuntemuksiin uimisen jälkeen. Lämpiminä kesinä järvisyyhyksi kutsuttu vaaraton ilmiö yleistyy. Uinnin jälkeen ilmenevän voimakkaan, tuskallisen kutinan aiheuttavat imumadon cercaria-toukat, jotka ovat tunkeutuneet vesilinnun sijasta ihmisen ihoon. Voimakas kutina häviää muutamassa tunnissa, mutta näppylät vasta viikon kuluttua. Cercaria-toukat elävät matalissa rantavesissä, missä on runsaasti vesikasvillisuutta. Kotilot ja vesilinnut ovat niiden väli-isäntiä.
 |
|
|
Järvisyyhyn elinkierto. © Sirkka Vuoristo
|
|
Järvisyyhyä voi torjua:
- poistamalla kotiloita rannalta
- niittämällä vesikasvillisuutta
- välttämällä uimista ruohikkoisessa rantavedessä, jossa imumadon toukat elävät
- menemällä mieluummin uimaan pitkän laiturin päästä
- käymällä suihkussa uinnin jälkeen tai kuivaamalla ihon karkealla pyyhkeellä.
Petovesikirppu
Levät eivät aina ole syynä verkkojen limoittumiseen. Rannikolla petovesikirput aiheuttavat limoittumista. Petovesikirppu (Cercopagis pengoi) on suuri planktonäyriäinen ja uusi laji Itämeressä. Alunperin se on kotoisin Kaspianmeren alueelta. Petovesikirput voivat muodostaa loppukesällä pyydyksiin hyytelömäisiä kasaumia vesien ollessa lämpimiä. Siitepöly
| |
  |
| |
Siitepölyä Saaristomerellä 16.6.2005.
Kuva: Rajavartiolaitos/Vartiolentolaivue
|
Koivun ja varsinkin männyn siitepöly saattavat keväällä ja alkukesällä värjätä veden keltaiseksi tai vaalean ruskeaksi. Siitepöly voi tuulen mukana kulkeutua kaukaakin ja vesi myös kuljettaa ja kasaa siitepölyä lautoiksi. Siitepölyn värjäämä vesi ei ole myrkyllistä, mutta hajoava siitepölymassa haisee pahalle. Ruostesienen itiöt
Ruostesienen itiöt voivat värjätä veden pinnan ruosteenpunaiseksi loppukesällä. Ruostesienen itiöt kulkeutuvat tuulen mukana joskus pitkienkin matkojen päästä. Niiden elämänkiertoon kuuluvat sekä kuusen neulasten että suopursun lehtien infektoiminen. Usein rannan läheisyydessä näkyykin sienen sairastuttamia, kellastuneita kuusia.
|
 |
|
Ruostesieni-itiöiden muodostama esiintymä, eli
"veden kukka" Keuruun Niemelänjärvessä.
© Leena Paunula
|
 |
|
Mikroskooppikuva ruostesieni-itiöstä. © Maija Niemelä
|
Mesodinium rubrum-ripsieläin
Yksisoluisiin alkueliöihin kuuluva M. rubrum on kaikkialla maapallon merissä esiintyvä elintavoiltaan poikkeuksellinen ripsieläin. Tämä erittäin nopealiikkeinen ripsieläin on eräs tehokkaimmista yksisoluista planktisista perustuottajista, joka pystyy käyttämään symbionttisia yhteyttämishiukkasiaan kasviplanktonin tapaan yhteyttämiseen. Näitä kirkkaanoransseja tai punaisia, nieluleviltä peräisin olevia yhteyttämishiukkasia on läpikuultavassa ripsieläinsolussa runsaasti, ja laji tunnistetaankin elävistä näytteistä helposti paitsi nopean hyppivän liikkumistapansa, myös punaisen värityksensä vuoksi. Massaesiintymät värjäävät veden punaiseksi, mistä johtuen niistä käytetään nimitystä "red tide". Mesodinium rubrum pystyy vaeltamaan kymmenien metrien matkoja vesipatsaassa valoisan tuottavan pintakerroksen ja syvempien vesimassojen välillä. Laji ei ole myrkyllinen tai muutenkaan haitallinen.
 |
|
 |
Mikroskooppikuvia Mesodinium rubrum -ripsieläimestä, joka "varastaa" yhteyttämiseen tarvittavat värihiukkaset yhteyttäviltä leväsoluilta,
ts. sillä on solun sisällä symbioottisina Cryptomonas -nieluleviä.
Suurennus x 200. © Pirkko Kokkonen
 |
|
Mesodinium rubrum -ripsieläimen aiheuttama punertava väri
veden pinnalla Itäisellä Suomenlahdella
(Hurppu-Santio-Harvajanniemi-Haminan edusta)
joulukuun puolivälissä 2002. © Hurpun vartioasema
|
Alkueläinten kesto (kysta-) muodot
Alkueläimet, jotka kuuluvat lehtivihreättömiin protistoihin, saattavat etenkin lämpiminä kesinä runsastua. Niiden muodostamat massaesiintymät ovat kuitenkin poikkeuksellisia ilmiöitä.
 |
|
Mikroskooppikuvassa ameban kystejä, joiden läpimitta
on 30-115 µm (suurennus x800). © Reija Jokipii
|
 |
|
Pohjassa tai pohjakasvillisuudella elävän ameban
kystien muodostama harmaanruskea massaesiintymä
Pirkkalan Vähäjärvessä kesällä 2002. Eliö on saattanut
koteloitua kesto- eli kystamuotoon noustessaan pintaan
reaktiona epäsuotuisille oloille. © Vesa Vanninen
|
Limaska
Limaska on veden pinnalla kelluva pieni vesikasvi, jolla on lehdet ja juuret. Ravinteet se ottaa suoraan vedestä ja menestyy näin ollen parhaiten runsasravinteisissa vesissä. Limaska saattaa peittää suuria alueita veden pinnalla. Kasvi ei ole myrkyllinen. Veneenpohjien päällyseliöstö
Merirokot, levärupi, levät ja sinisimpukat tarttuvat veneiden pohjiin päällyseliöstöksi, joka lisää veden ja veneen välistä kitkaa hidastaen veneen kulkua. Lämmin ja tyyni vesi luo suotuisat olot näiden eliöiden lisääntymiselle. Humus
Humus on orgaanista ainetta, joka huuhtoutuu maalta ja etenkin soilta valumavesien mukana vesistöihin. Humusvesien veden väri on tyypillisesti tumma, etenkin sadekesinä. Humusvedet kerrostuvat nopeasti keväällä ja niiden tuottava kerros - planktonleville tärkeä - on yleensä ohut. Planktonlajisto on sopeutunut näihin erikoisiin olosuhteisiin: monet lajit ovat siimallisia ja kykenevät vaeltamaan pystysuuntaisesti pinnan ja pohjan välillä. Humusvesille on lisäksi tyypillistä bakteerien suuri määrä sekä niitä ravintonaan osittain tai kokonaan käyttävät (toisenvaraiset) planktonlevälajit. Myös mikroskooppisen pieni eläinplanktonlajisto on runsas. Savisamennus
Saven määrä vesistöissä lisääntyy kevään ja syksyn tulvakausina. Savisamennus on tyypillinen tasapohjaisissa savitasangoille muodostuneissa järvissä. Nämä järvet ovat alkuaan entisten merenlahtien ja merenrantajärvien sisempiä osia. Veden väri vaihtelee vaaleanharmaasta kellertävään, joskus jopa ruskehtavanharmaaseen. Etenkin kevättulvan aikana savinen jokivesi saattaa järveen tai mereen tultuaan vielä kauan virrata ikään kuin omassa uomassaan veden pinnalla. Savisamennus vähentää vesien näkösyvyyttä. Voimakas savisamennus voi häiritä muun muassa kasviplanktonin esiintymistä ja haitata kalojen mädin kehitystä Ruosteinen vedenpohja ja arteesinen pohjavesi
| |
 |
| |
@ Miira Riipinen
|
Vierivät kivet eivät sammaloidu, mutta voiko virtaava vesistö ruostua? Luonnossaliikkuja voi toisinaan törmätä esimerkiksi puroon tai lähteeseen, jonka pohja on muuttunut ruosteenruskeaksi. Kyse ei ole kuitenkaan varsinaisesti ruostumisesta, vaan siitä, että hapettomassa tilassa ollut rautapitoinen pohjavesi on noussut maakerrosten läpi vesistöön. Kun pohjaveteen liuennut rauta tai mangaani pääsee kosketuksiin hapen kanssa, se alkaa saostua ja muodostaa värillistä sakkaa. Ruosteenvärinen sakka on peräisin raudasta, kun taas mangaanisakka on puolestaan mustaa. Usein ilmiöön liittyy myös öljymäinen kalvo veden pinnalla. Sen muodostavat bakteerit, joiden solutupet saostuvat veden pH:n vaikutuksesta.
| |
|
 |
|
Lirikaivo. © Ritva Britschgi
|
Ruosteiseen puroon pohjavesi tihkuu, mutta pohjavesi voi nousta maanpinnalle ja sen yläpuolelle vauhdikkaamminkin. Arteesiseen eli paineenalaiseen pohjaveteen, joka salpavetenäkin tunnetaan, perustuvat liri- eli siiviläputkikaivot toimivat pelkän pohjaveden vedenpaineen voimalla. Arteesista pohjavettä voi esiintyä harjujen läheisyydessä, sillä ilmiö perustuu harjun ja sitä ympäröivän maastonpinnan korkeuseroihin. Harjussa pohjavesikentän vedenpinta voi olla paljon maanpinnan yläpuolella, jolloin pohjavesiesiintymä pyrkii ympäröivilläkin alueilla tasaamaan pinnan korkeuseroa. Jos välissä on vettä salpaava kerros kuten savipatja, eikä vesi pääse nousemaan esteettä, vedenpaine nousee ilmakehän painetta suuremmaksi. Lirikaivossa tämä salpaava kerros lävistetään putkella, jonka läpi vesimassa pääsee sitten nousemaan.
Sivun alkuun
|