Uhanalainen kangasvuokko etsintäkuulutetaan
Keväisessä luonnossa liikkujilta toivotaan havaintoja uhanalaisesta kangasvuokosta. Havainnot kasvupaikoista pyydetään ilmoittamaan alueellisten ympäristökeskusten yhteyshenkilölle (ks. luettelo) tai Suomen ympäristökeskuksen tutkija Mika Kalliovirralle.
Kangasvuokko (Pulsatilla vernalis) on leinikkikasvien heimoon kuuluva monivuotinen, kukkiessaan upea kasvi. Se kukkii toukokuussa, mutta lämpimillä rinteillä kukinta saattaa alkaa jo huhtikuun puolella. Kookkaat kermanvalkoiset ja pehmeäkarvaiset kukat ovat yksittäin 6-20 cm korkeissa, karvaisissa varsissa. Kukkaperät kasvavat kukinnan jälkeen jopa yli 30 cm pitkiksi ja niiden päihin kehittyvät karvaiset pähkylät. Ikivihreät, nahkeat lehdet muodostavat lähes maanmyötäisiä mättäitä.
Kangasvuokko viihtyy kuivissa valoisissa harjunrinnemänniköissä ja hiekkaisilla kanerva- ja puolukkakankailla. Usein se kasvaa teiden hiekkaisilla pientareilla sekä polkujen reunoilla, joissa sammalkerros on rikkoutunut.
Kangasvuokon levinneisyysalue keskittyy Kaakkois-Suomeen Salpausselkien ja Etelä-Savon alueelle. Yksittäisiä esiintymiä lajilla on Uudenmaan pohjoisosista Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eteläosiin. Kangasvuokko on Etelä-Karjalan maakuntakukka, ja kunnista nimikkokasvikseen sen ovat ottaneet Puumala, Savitaipale ja Valkeala.
Kangasvuokko on endeeminen eli kotoperäinen Euroopan alueelle. Skandinaviassa sen levinneisyysalue käsittää Etelä- ja Keski-Ruotsin, Norjan kaakkoisosat ja Tanskan pohjoisosan. Suomen lähialueilla sitä kasvaa lisäksi Karjalan kannaksella ja Laatokan Karjalassa. Keski- ja Etelä-Euroopassa kangasvuokkoa kasvaa usealla erillisellä alueella, mm. Puolassa, Saksan itäosissa, Alpeilla ja Pyreneillä.
Vaarantuneeksi luokiteltu kasvi rauhoitettiin 1952
Kangasvuokon myynti kiellettiin jo vuonna 1926 ja kokonaan kasvi rauhoitettiin 1952. Suomessa kangasvuokko on luokiteltu vaarantuneeksi lajin vähenemisen ja elinympäristöjen heikentymisen vuoksi. Erityisesti se on taantunut levinneisyysalueensa reuna-alueilla. Rakentamisen, teiden ja sorakuoppien alle on jäänyt useita esiintymiä varsinkin tiheään asutuilla alueilla, joilla myös kasvin poiminta ja siirtely puutarhoihin on aiemmin ollut runsainta. Lisääntynyt loma-asuntojen rakentaminen uhkaa etenkin rannoilla sijaitsevia esiintymiä.
Kangasvuokko on viime vuosikymmenten aikana harvinaistunut monin paikoin rehevöitymisestä johtuvan kasvupaikkojen umpeenkasvun vuoksi. Se on kärsinyt myös kasvupaikkojen avohakkuiden jälkeisistä tiheistä taimikkovaiheista ja heinittymisestä.
Kangasvuokon nykytilasta ei tällä hetkellä ole selkeää kuvaa. Tämän vuoksi Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja WWF:n kasvityöryhmä haluavat selvittää lajin tilannetta ja vähenemisen syitä. Samalla kerätään tietoa siitä, millaisia hoitotoimia kangasvuokko kasvupaikoillaan tarvitsee ja miten laji voitaisiin paremmin ottaa huomioon myös metsänhoidossa. Tavoitteena on säilyttää tämä karujen kasvupaikkojen keväinen kaunotar elinvoimaisena luonnossamme.
Havaintojen yhteydessä pyydetään ilmoittamaan esiintymän tarkka sijaintipaikka ja arvio yksilöiden määrästä. Tiedot myös vanhoista, jo hävinneistä esiintymispaikoista ovat tervetulleita. Näiden havaintojen yhteydessä tieto häviämisen syystä ja ajankohdasta on arvokas.
|
 |
|
Kangasvuokko Kuva: Seppo Tuominen
|
Painokelpoisia kuvia tiedotusvälineiden käyttöön
Lisätietoja
Mika Kalliovirta, Suomen ympäristökeskus (SYKE): puh. (09) 4030 0749, 0400 148677, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Alueelliset yhteyshenkilöt
Uudenmaan ympäristökeskus: Leena Eerola 040 517 3414, 020 490 3154
Kaakkois-Suomen ympäristökeskus: Arja Helminen 040 767 5446, 020 490 4341
Kaakkois-Suomi: Tapio Rintanen 050 413 6742, nimi@hotmail.com [nimi = tapiorintanen]
Hämeen ympäristökeskus: Jukka Airola 040 842 2603, 020 490 3867
Etelä-Savon ympäristökeskus: Marika Koskinen 020 490 4607
Keski-Suomen ympäristökeskus: Anna Uusitalo 040 825 1732, 020 490 5885
Pohjois-Karjalan ympäristökeskus: Saara Heräjärvi (013)141 2744, 040 552 7554
Ympäristökeskusten sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Sivun alkuun
|