Ympäristö-lehden Tilastot 5/2008
Suuria kaupunkeja ympäröivä haja-asutus kasvaa
Kaupungistuminen ei näy ainoastaan maaseudun tyhjenemisenä ja kaupunkien kasvuna, vaan myös kylämäisen asutuksen lisääntymisenä kasvavien kaupunkiseutujen reunoilla. Kaupunkiseutuja ympäröivällä maaseudulla kylien pinta-ala ja väestö kasvoi selvästi vuosina 1980-2005. Vuoden 1980 kaupunkiseutujen reunakylistä lähes kolmannes muuttui taajamaksi 25 vuodessa, ja uutta reunakyläaluetta syntyi yhteensä yli tuhat neliökilometriä. Näillä alueilla asui vuonna 2005 noin 43 000 asukasta, ja väestö kasvoi vuodesta 1980 74 prosenttia.
Kaupunkien ja maaseudun haja-asutusalueiden rakenteellista kehitystä on seurattu 25 vuoden ajan (1980-2005). Suomen ympäristökeskuksen ja ympäristöministeriön tuoreesta raportista ilmenevät muutokset kylien lukumäärissä, pinta-alassa, vakituisen asutuksen väestömäärissä, työpaikoissa ja palveluissa. Kyläksi on rajattu yli 40 asukkaan asutustihentymät. Kyläalueiden keskimääräinen asukastiheys koko maassa on 46 asukasta neliökilometrillä, kun yli tuhannen asukkaan taajamissa se on yli 800.
Seurantatietojen perusteella kylämäinen alue liittyy kasvaessaan usein osaksi taajamaa, mutta jää yhä rakenteeltaan harvaksi. Kaupunkiseutujen reunakylissä on taajamia huomattavasti väljempi asutusrakenne. Niissä on paljon lapsiperheitä, ja niiden pientalokanta kasvaa.
Reunakylät ovat kasvaneet voimakkaimmin Uudenmaan kaupunkiseutujen liepeillä. Siellä kyläaluetta on syntynyt 25 vuodessa 390 neliökilometriä, joka vastaa kahta Helsingin kokoista aluetta. Alueella asui vuonna 2005 yhteensä noin 28 000 asukasta eli yhtä paljon kuin Riihimäen kaupungissa.
Harva asutus hankaloittaa lähipalvelujen, kuten koulujen ja kauppojen, järjestämistä. Kaupunkiseutujen reunakylissä onkin vähemmän lähipalveluja kuin maaseutukylissä. Vain 8 prosenttia kaupunkien reunakylien väestä asuu alueella, jossa on oma lähikauppa ja 40 prosentilla on koulu samalla kylällä.
Perinteisissä maaseutukylissä asui vuonna 2005 noin 140 000 asukasta. Se on 22 prosenttia vähemmän kuin vuonna 1980. Neljännes asuu kylässä, jossa on kauppa ja 40 prosenttia kylässä, jossa on koulu.
Työpaikkojen määrä kaupunkiseutujen reunakylissä väheni 1985-2003 9 prosentilla, mutta työikäisten määrä lisääntyi viidenneksellä 1980-2005. Tämä merkitsee pitkiä työmatkoja henkilöautoilla, sillä reunakylillä ei juurikaan ole joukkoliikennettä harvan asutusrakenteen vuoksi.
Lähde: Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja ympäristöministeriö
Ville Helminen, Mika Ristimäki (2008). Kyläasutuksen kehitys kaupunkiseuduilla ja maaseudulla. Suomen ympäristö 24/2008. Ympäristöministeriö.
Julkaisusta on saatavilla sähköinen versio:
SY24/2008 Kyläasutuksen kehitys kaupunkiseuduilla ja maaseudulla
Väestökehitys kyläalueilla Uudellamaalla 1980-2005
 
Lähde: YKR/SYKE. Karttapohja: © Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/08
Kyläalueiden kasvu Uudellamaalla 1980-2005
Lähde: YKR/SYKE. Karttapohja: © Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/08 Merimetson pesimäkanta ylitti 10 000 parin rajan
Merimetson kesän 2008 pesimäkannaksi laskettiin noin 12 600 paria 40 yhdyskunnassa. Kanta kasvoi 42 prosenttia, mikä on hieman vähemmän kuin viiden edellisvuoden kasvun keskiarvo 47 prosenttia. Yli puolet pesimäkannan kasvusta selittyy Suomen ulkopuolelta tulevalla immigraatiolla eli tulomuutolla.
Kasvu oli lukumääräisesti voimakkainta Selkämerellä ja Saaristomerellä. Molemmilla merialueilla lisäys oli noin 1 300 pesää edellisvuodesta. Suomen kahdessa suurimmassa yhdyskunnassa Luvialla ja Nauvossa oli kummassakin yli 1 600 pesää. Uusia pieniä yhdyskuntia todettiin kaikkiaan yhdeksän. Lisäksi merimetsot pesivät uudelleen muutamalla aiemmin häirinnän vuoksi autioituneella luodolla.
Suuri osa merimetsoyhdyskunnista pesi muutaman lähekkäisen luodon alueella. Yhteensä pesimäluotoja havaittiin 58. Luotojen kokonaispinta-ala on 65 hehtaaria, ja yksittäisten luotojen keskikoko runsaan hehtaarin. Pesimäkannasta kolme neljäsosaa sijaitsee saariston suojelualueiden luodoilla, joista valtaosa on karuja ulkoluotoja. Pääosin puissa pesiviä yhdyskuntia on vain muutamia.
Merimetso käyttää ravinnokseen ensisijaisesti matalien vesialueiden runsaimpia kalalajeja. Ravinnontarve on noin puoli kiloa vuorokaudessa. Kolme neljäsosaa pesimäaikaisesta ravinnosta koostuu taloudellisesti arvottomista lajeista, kuten särjestä. Taloudellisesti arvokkaista lajeista ahvenen osuus on ollut viidenneksen ja sekä silakan että kuhan osuudet alle viisi prosenttia kokonaisravintomäärästä.
Rauhoitetun merimetson pesiä hävitettiin enemmän kuin aiempina vuosina. Suomenlahdella Haminan, Tammisaaren, Inkoon ja Kirkkonummen yhdyskuntia häirittiin voimakkaasti kesän aikana. Ihmisten hävittämiä pesiä todettiin myös Saaristomerellä Dragsfjärdissä sekä Selkämerellä Luvialla, Merikarvialla ja Kristiinankaupungissa.
Pesiä on hävitetty 2000-luvulla kaikilla merialueilla. Lähes puolet yhdyskunnista on ollut häirinnän kohteena. Häirinnän lisääntyminen johtaa todennäköisesti puissa pesivien yhdyskuntien yleistymiseen. Häirinnän takia Suomen ympäristökeskus harkitsee valvontakameroiden asentamista yhdyskuntiin ensi keväästä alkaen.
Lähde: Suomen ympäristökeskus (SYKE)
Merimetson pesimäkannan kehitys Suomessa 1996-2008
Merimetson kalaravinnon koostumus pesimäkausilla 2002-2008
Merimetson pesimäaikaisen kalaravinnon jakauma painon mukaan Suomenlahdella ja Saaristomeren itäosassa vuosina 2002-2008 (n=2 696 yksilöä). Luokkaan “Muut” sisältyvät painon mukaisessa järjestyksessä: säyne, kiiski, rasvakala, made, kolmipiikki, kivisimppu, kampela, pikkutuulenkala ja vaskikala.
|