Ympäristökeskukselta rahoitusta Laihianjoen tulvasuojelun suunnitteluun
Länsi-Suomen ympäristökeskus on myöntänyt rahoitusta 37 000 euroa Laihianjoen tulvasuojelusuunnitelman loppuunsaattamiseksi. Rahoituksesta 20 400 euroa on EU:n EAKR-rahoitusta ja 16 600 euroa valtion rahoitusta. Kuntaosuus on 14 000 euroa ja hankkeen kokonaiskustannukset siten 51 000 euroa.
Hankkeen tavoitteena on laatia hakemussuunnitelma, jolla haetaan lupaa toimenpiteille, joilla vähennetään ja poistetaan tulvien aiheuttamia vahinkoja rakennuksille, tiestölle ja maataloudelle Laihianjoen valuma-alueella. Pääpaino on asutuksen ja yhteiskunnalle tärkeiden toimintojen tulvasuojelussa. Toimenpiteiden osalta hanke on pilottiluonteinen, koska suunniteltu pääratkaisu on suuri tulvavesien tilapäinen varastointiallas, jollaisia Suomessa on toteutettu vähän ja vain pienessä mittakaavassa.
Laihianjoen tulvasuojelu ja kunnostus on yksi Eteläisen Kaupunginselän ja sen valuma-alueiden ympäristöyleissuunnitelmaan sisältyvä osahanke. Aikaisemmin on laadittu koko Laihianjokea koskeva tulvariskien hallinnan yleissuunnitelma, jossa tarkasteltiin toimenpidevaihtoehtoja koko valuma-alueella. Yleissuunnitelman perusteella valittiin tuloksellisimmat ja kustannustehokkaimmat toimenpiteet tulvavahinkojen vähentämiseksi.
Lisätietoja
- Vanhempi insinööri Lasse Känsälä, Länsi-Suomen ympäristökeskus, puh. 0400 841 155
- Insinööri Kim Klemola, Länsi-Suomen ympäristökeskus, puh. 040 523 3832
|