Luonto köyhtyy Pohjoismaissa
(Tämä artikkeli on julkaistu Ympäristö-lehden 3/2009 tilastot-palstalla)
Pohjoismaiden luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti vähenee. Useiden tärkeiden elinympäristöjen, kuten soiden, niittyjen ja nummien, pinta-alat ovat pienentyneet huomattavasti. Rakennetun ympäristön pinta-ala on puolestaan kasvanut Pohjoismaissa keskimäärin 15 prosenttia vuodesta 1990. Nämä tulokset käyvät ilmi Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittaman NordBio2010-tutkimushankkeen loppuraportista.
NordBio2010-tutkimushankkeessa biologista monimuotoisuutta mitattiin sekä määrällisillä että laadullisilla indikaattoreilla. Määrällinen osuus keskittyi maankäyttöön. Sitä tarkasteltaessa luonnonympäristöjen havaittiin vähenevän kaikkialla Pohjoismaissa, mutta myös valopilkkuja löytyy. Metsäala on jossain määrin lisääntynyt Tanskassa ja Islannissa, millä saattaa olla myönteinen vaikutus biodiversiteettiin.
Myös Suomessa metsäala ja etenkin puuston määrä on lisääntynyt viime vuosikymmeninä, mutta se on tapahtunut pitkälti soita ojittamalla, mikä puolestaan on köyhdyttänyt suoluontoa. Myös vanhojen, yli 140-vuotiaiden metsien pinta-ala on Suomessa toistaiseksi vain vähentynyt. Ruotsissa ja Norjassa näiden luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen määrä näyttäisi kääntyneen nousuun.
Lähde: SYKE, Luonnon monimuotoisuuden tutkimusohjelma
Normander, B., Levin, G., Auvinen, A-P., Bratli, H., Stabbetorp, O., Hedblom, M., Glimskär, A. & Gudmundsson, G.A. State of biodiversity in the Nordic countries. An assessment of progress towards achieving the target of halting biodiversity loss by 2010. TemaNord 2009:509. Nordic Council of Ministers. nordbio2010.dmu.dk
Yli 140-vuotiaiden vanhojen metsien pinta-alan kehitys 1975–2007

Soiden kehitys 1950–2007
|