Kemikaalien ympäristöriskien hallinta
Kemikaaliriskien vähentämiseen lukuisia keinoja
Kemikaaleista aiheutuvia riskejä pyritään hallitsemaan lainsäädännöllisin, taloudellisin ja toiminnanharjoittajan vapaaehtoisuuteen perustuvin keinoin. Lainsäädäntöön vaikuttavat kansallisten tavoitteiden ohella EU-lainsäädäntö sekä joukko kemikaalien riskien vähentämiseen tähtääviä kansainvälisiä sopimuksia, joihin Suomi on sitoutunut.
Kansallinen vaarallisia kemikaaleja koskeva ohjelma
Suomessa on kansallinen vaarallisia kemikaaleja koskeva ohjelma. Ohjelmassa on arvioitu kemikaalien aiheuttamaa haittaa yksittäiselle kuluttajalle, kansanterveydelle, työntekijöiden terveydelle ja ympäristölle kemikaalin koko elinkaaren aikana ja ehdotettu riskienhallintatoimia erityisesti sellaisille yhteiskunnan osa-alueille ja toimintoihin, jotka tähän asti ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Ohjelman tavoitteena on, etteivät kemikaalit aiheuta Suomessa merkittävää terveys- ja ympäristöhaittaa vuonna 2020. Tavoite on yhteneväinen helmikuun alussa hyväksytyn YK:n kansainvälisen kemikaalistrategian kanssa, joka perustuu vuonna 2003 pidetyn Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksen päätöksiin.
Valtakunnallinen valvontaohjelma
Kemikaalilain valvontaohjelma perustuu ympäristöterveydenhuollon yhteiseen valtakunnalliseen valvontaohjelmaan. Ohjelman perusteella kunnan kemikaalivalvontaviranomaisen tulee tehdä kemikaalilain valvontasuunnitelma siten, että valvonta on laadukasta ja terveys-, palo- ja räjähdysvaaroja sekä ympäristöhaittoja ehkäisevää.
Viranomaisten tehtävät
Ympäristöministeriölle kuuluu kemikaalilain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista koskevan valvonnan ylin johto ja ohjaus kemikaalien aiheuttamien ympäristöhaittojen ehkäisemisen ja torjumisen osalta (kemikaalilaki 744/1989). Lisäksi ministeriö
- vastaa kemikaalien ympäristöhaittojen ehkäisemiseen tähtäävästä kansainvälisestä yhteistyöstä,
- toimii kansainvälisten kemikaaleja koskevien yleissopimusten ja kansainvälisen kemikaalihallinnan strategian (SAICM, Strategic Approach to International Chemicals Management) nimettynä yhteyspisteenä ja
- vastaa myös neuvoteltavana olevan elohopeaa koskevan uuden kansainvälisen yleissopimuksen valmisteluista.
Kansallisen turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) perustamisen jälkeen Suomen ympäristökeskus hoitaa seuraavat kemikaalien ympäristöriskien hallintaan liittyvät viranomaistehtävät:
- Pysyviä orgaanisia yhdisteitä (POP) koskevan asetuksen (EY/850/2004) toimivaltainen viranomainen
- Kiellettyjen ja ankarasti säännösteltyjen kemikaalien vienti- ja tuonti-ilmoitukset (PIC-asetus EY/689/2008; 1.3.2014 lähtien sovelletaan EU/649/2012)
- Otsonikerrosta heikentäviin aineisiin (EU:n otsoniasetus EY/1005/2009 ja F-kaasuasetus EY/842/2006) liittyvät toimivaltaisen viranomaisen tehtävät
SYKE osallistuu myös Kemikaalineuvottelukunnan toimintaan. Kemikaalineuvottelukunta on valtioneuvoston nimittämä kemikaalialan viranomaisten ja toiminnanharjoittajien yhteistyöelin.
|