Koskenkorvan padon uusiminen vauhdissa
Koskenkorvan uuden luonnonmukaisen padon rakennustyöt ovat käynnissä Ilmajoen Koskenkorvalla. Rakennustyöt pyritään olennaisilta osiltaan saattamaan valmiiksi kuluvan vuoden lokakuun loppuun mennessä. Kyrönjoen vesistöalueelle toivotaankin nyt kuivaa kesää, sillä pitkäaikaiset runsaat sateet saattavat viivästyttää rakennustöitä.
Uusi koskimainen kivirakenteinen pohjapato on lähes 100 metrin pituinen. Sen rakentamiseen tarvitaan erilaisia maa- ja kiviaineksia yhteensä noin 22 000 kuutiota. Pato nostaa Kyrönjoen keskimääräisiä vedenkorkeuksia noin 50 cm ja sen vaikutusalue ulottuu noin 10 km yläjuoksulle aina Jalasjoen ja Kauhajoen alajuoksulle saakka. Padon muotoilulla ja joen leventämisellä taataan etteivät tulvavedenkorkeudet nouse nykyisestä.
Koskenkorvan padon uusimisen yhteydessä tehtävä vedenpinnan nosto parantaa rantojen vakavuutta ja pienentää lyhytaikaissäännöstelyn aiheuttamia vedenkorkeusvaihteluita ja siten rantojen kulumista ja sortumisriskiä. Lisäksi vedenpinnan nosto parantaa vesimaisemaa ja virkistyskäyttömahdollisuuksia. Padon yhteyteen tehdään veneenvetoluiska. Nykyisen betonipadon korvaaminen luonnonmukaista koskea muistuttavalla padolla parantaa kalojen kulkumahdollisuuksia.
Koskenkorvan padon uusiminen toteutetaan Koskenkorvan Pato Oy:n ja Länsi-Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä. Koskenkorvan Pato Oy:n osakkaita ovat Ilmajoen kunta, Kurikan kaupunki, Kurikan seurakunta ja Fortum.
Koskenkorvan padon uusimishanke sai Länsi-Suomen ympäristölupavirastolta vesilain mukaisen luvan kesällä 2007 ja valtion rahoituksen vuoden 2008 lisätalousarviossa. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 2 miljoonaa euroa.'
Hankkeeseen kuuluvat ruoppaukset ja jokirantojen kunnostustyöt Kurikan keskustassa Kurikanlahdessa ja Saveenlahdessa saatiin viimeistelyjä vaille valmiiksi jo maaliskuussa. Viimeistelytöitä Koskenkorvan padon ympäristössä tehdään vielä vuonna 2010.
Lisätietoja
- Tulosryhmän päällikkö Tarja Savea-Nukala, Länsi-Suomen ympäristökeskus, puh. 040 535 3919
- Työmaapäällikkö Tapio Järvelä, Länsi-Suomen ympäristökeskus, puh. 0400 163 105
- Mikko Vuorinen, Koskenkorvan Pato Oy, puh. 040 5100 202
|