Keski-Pohjanmaan ilmeniittihankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtäville
Kalvinit Oy suunnittelee kaivoshankkeen toteuttamista Keski-Pohjanmaalla, Kokkolan kaupungin ja Halsuan kunnan alueilla. Hankkeen tarkoituksena on hyödyntää ilmeniittimalmia kaivos- ja rikastustoiminnassa. Länsi-Suomen ympäristökeskus on antanut vuonna 2003 ympäristövaikutusten arviointilain mukaisen lausunnon hankkeen arviointiohjelmasta. Kalvinit Oy on nyt toimittanut ympäristökeskukselle arviointiselostuksen, jossa esitetään mm. hankkeen vaihtoehdot sekä arvio niiden ympäristövaikutuksista. Arviointiselostus on nähtävillä 18.9.2009 asti.
Kaivoshankkeen suunnittelualue on asumaton ja sijaitsee 60 kilometrin päässä Kokkolan keskustasta kaakkoon Venetjoen tekojärven pohjois- ja luoteispuolella. Kaivospiiri on noin 933 hehtaarin laajuinen. Ilmeniittiesiintymä paikannettiin vuonna 1970. Ilmeniittimalmiosta saatavaa titaanioksidia käytetään mm. pigmentin raaka-aineena.Hankkeeseen kuuluu kolme erillistä esiintymää: Koivusaarenneva, Peräneva ja Kaireneva. Esiintymien kokonaisvarannot ovat arviolta noin 39 - 59 miljoonaa tonnia.
Vuosittain on suunniteltu louhittavaksi 1,4 miljoonaa tonnia malmia. Kaikki esiintymät tullaan hyödyntämään avolouhoksina. Malmin lisäksi louhittaisiin keskimäärin 1,2 miljoonaa tonnia sivukiveä vuodessa. Malmin rikastus ja muut siihen liittyvät toiminnot sekä vesienkäsittely tulevat keskittymään Koivusaarennevan läheisyyteen. Rikastustoimintaan liittyviä tuotekuljetuksia on noin 15 rekkaa päivässä. Tuotannossa käytetään mm. useita kemikaaleja. Sähköenergia hankitaan liittämällä laitos valtakunnalliseen sähköverkkoon. Kaivoksen tarvitseman sähköenergian siirtämiseksi tarvitaan uusi 110 kV:n voimalinja. Hankkeessa syntyy kaivannaisjätettä, joista sivukivi ja rikastushiekka ovat määrällisesti suurimmat. Hankkeen vesienhallinta perustuu tuotantovaiheen aikana veden kierrätykseen. Raakavesi otetaan Venetjoen tekojärvestä. Kaivoksen toiminta aiheuttaa sekä kaasumaisia että pölypäästöjä.
Arviointiselostuksessa on selvitetty hankkeen vaikutuksia ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen sekä vaikutukset maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen. Lisäksi on selvitetty vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen, rakennuksiin, maisemaan ja kulttuuriperintöön sekä myös vaikutukset luonnonvaran hyödyntämisestä aiheutuvat vaikutukset. Selostuksessa on myös selvitetty kaikkien vaikutusten keskinäiset vuorovaikutussuhteet.
Hankkeen vaihtoehtoina arviointiohjelmassa tarkastellaan nollavaihtoehtoa sekä kahta päätoimintojen sijoituksen vaihtoehtoa. Nollavaihto on, että hanketta ei toteuteta, jolloin alue jää nykyiseen käyttöön ja tilaan. Vaihtoehdossa 1 rikastamo sijoitettaisiin Koivusaarennevan eteläpuolelle ja sivukivet varastoitaisiin louhosalueiden luoteispuolelle. Vaihtoehdossa 2 rikastamoalue on sama kuin vaihtoehdossa 1, mutta poikkeaa mm. rikastushiekka- ja laskeutusaltaiden osalta eli niiden sijoituspaikka olisi Venetjärvennevan sijasta Peuralamminneva. Vaihtoehdossa 2 pinta-ala on suurempi kuin vaihtoehdossa 1.
Ympäristövaikutusten arvioinnin päätyttyä ja lupamenettelyn jälkeen kaivoksen rakentaminen ja tuotannon aloitus on suunniteltu vuosiin 2012-2014.
Kuulutus ja arviointiselostus ovat nähtävillä Länsi-Suomen ympäristökeskuksen verkkopalvelussa: Kalvinit Oy, Kälviän ilmeniitti-kaivoshanke, Kälviä ja Halsua
Lisätietoja
- 3.-17.8.2009 ylitarkastaja Egon Nordström, Länsi-Suomen ympäristökeskus, puh. 0400 417 904
- 17.8.2009 alkaen yli-insinööri Päiviö Tokola, Länsi-Suomen ympäristökeskus, puh. 040 5507 404
|