Kani – Onni vai onnettomuus?
tietokirjailija Riku Lumiaro
Ympäristö-lehti 5/2009 |
Kani on uusi tuttavuus Suomen luonnossa. Runsastumisen jälkeen se on jakanut mielipiteet pääkaupunkiseudulla. Osa pitää sitä tulokaslajituholaisena, joka tulisi hävittää, toiset kaupunkiluonnon ihastuttavana lisänä, jonka kanssa voi oppia elämään. Harva kuitenkaan tietää, että luontaisella elinalueellaan kaniini on uhanalainen.
Kanit ovat näyttävästi vallanneet Helsingin ydinkeskustan. Söpöt karvapallot puputtavat rauhallisesti heinää elokuisessa illassa Töölönlahden puistossa oopperaväen kulkiessa näytäntöön. Kaniineja ei myöskään häiritse Tokoinrannassa sijaitsevan Huvilateltan kovapauhuinen musiikki, vaan pienet korvaparit pilkistävät teltanliepeiden alta rockbändin esiintyessä. Kaneja voisikin hyvin luonnehtia kulturelleiksi. Uusi tulokas Suomen luonnossa
Vakiintuneita villikanikantoja esiintyy ainakin pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Ne ovat saaneet alkunsa karanneista tai omistajan hylkäämistä lemmikkikaneista.
Helsingin kanikannan arvellaan syntyneen jo vuonna 1985. Se sinnitteli koko 1990-luvun Arabianrannan joutomaalla sekä Kyläsaaren varasto- ja teollisuusalueella.
Tuolloin kaneista ei tiedetty juuri mitään. Ne elivät pienellä alueella harvalukuisina. Joutomaalla kompostoitiin kasvi- ja puutarhajätteitä suurina kasoina, joihin kanit kaivoivat pesäkolonsa. Lisälämmön ja -ravinnon turvin ne selvisivät Suomen talvista.
Kukaan ei varmasti tiedä, miksi kanit alkoivat vuosituhannen vaihteessa levitä ympäri kantakaupunkia. Yksi syy kanien leviämiseen saattaa olla se, että Arabianrantaa alettiin voimakkaasti rakentaa. Joutomaasta tuli arvokasta tonttimaata. Samaan aikaan koettiin useita peräkkäisiä leutoja talvia. Kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Marko Pesun mukaan yksi kanien hyvä puoli onkin siinä, että ne ovat saaneet ihmiset huomaamaan, mitä ilmastonmuutos oikein merkitsee. Kaniini on ollut oppikirjaesimerkki lajista, joka ei selviydy maamme ankarasta talvesta. Kanit levittäytyvät ympäri pääkaupunkiseutua
Toisin kuin monet muut nisäkkäät, kani suosii rakennettuja kulttuuriympäristöjä. Nisäkäspedot eivät vielä ole juurikaan kotiutuneet Helsingin keskustan puistoihin, eikä siellä elä kuin muutamia city-huuhkajia ja -kanahaukkoja. Lisäksi rakennuksien ja työmaakoppien alustat sekä erilaiset penkereet ja istutukset ovat mainioita pesäpaikkoja kaniinille. Toistaiseksi ravintoa on riittänyt myös talveksi. Etenkin, kun kanille näyttää kelpaavan melkein kaikki kasvipitoinen ruoka. Ainoastaan marjakuuset ja kuusamat saavat olla rauhassa. Tosin nälän ajamina kanit voivat niitäkin kaluta.
Luonnontieteellisen keskusmuseon eläintieteen tohtori Heidi Kinnusen mukaan kesällä 2008 kanikanta saavutti monessa paikassa maksimitiheyden. Emot ajoivat poikaset pois elinalueeltaan, ja kanit alkoivat levittäytyä laajemmin pääkaupunkiseudulle. Kinnunen ei kuitenkaan osaa arvioida kaniinien kokonaismäärää, sillä oikeasti niitä ei ole laskenut kukaan.
Tällä hetkellä kanit ovat levittäytyneet Kehä ykkösen ja Kehä kolmosen väliselle alueelle. Siirtolapuutarhat ovat kaneille oivallisia elinalueita. Mökkien alle on hyvä tehdä pesiä, ja ruokaa riittää. Kinnusen mielestä näyttää kuitenkin siltä, että kanien leviäminen on Espoossa hidastunut pienpetojen johdosta. Pienpetojen hävittäminen voikin olla kaksipiippuinen juttu, sillä esimerkiksi ketut ja supikoirat rajoittavat osaltaan saaliseläinkantojen kasvua, Kinnunen pohtii.
Myös Helsingin keskustassa kaniinien määrä on vähentynyt viimetalvisen hävityskampanjan seurauksena. Siitä huolimatta julkisuudessa esitetyt kanikanta-arviot sen kun kasvavat. Puhutaan 7 000 tai jopa 10 000 kaniinista, vaikka niiden määrä on kantakaupungissa selvästi vähentynyt. Vuosi sitten saattoi yhden illan aikana nähdä yli sata kaniinia, kun nyt näkee vain muutamia. Puutarhureille riesaa
Ylipuutarhuri Marko Pesun mukaan kaniongelma olisi ollut helppo ratkaista silloin, kun kaneja oli vielä vähän. Tuolloin yleinen mielipide oli kuitenkin söpöjen kanien puolella. Ne eivät vielä olleet aiheuttaneet mittavaa tuhoa puistoissa ja puutarhoissa. Kuka nyt viattoman näköisen ja suurisilmäisen kanin haluaisi tappaa!
Kanien voimallinen esiinmarssi yllätti niin kaupunkilaiset kuin viranomaiset. Kaniinit saavat ensimmäisen poikueen jo huhtikuun lopulla, ja kesän aikana syntyy kolmesta neljään poikuetta, joissa kussakin on keskimäärin kolmesta neljään poikasta. Keväällä syntyneet kanit voivat lisääntyä jo ensimmäisenä elinkesänään. Petojen puuttuessa kanit lisääntyvät kuin kanit.
Hyvin paikallisesti ja perheyhteisöissä elävät otukset alkoivat saada aikaiseksi suurta tuhoa. Loppusyksyllä ja talvella, kun ruhoa ja muuta vihreää apetta ei enää ollut tarjolla, kanit tyydyttivät kasvaneen ravinnontarpeensa kaluamalla lähes kaiken syötäväksi kelpaavan.
Keväällä valon lisääntyessä ja lumen sulaessa ihmiset kiinnittivät huomiota paljaaksi kaluttuihin rankoihin. Yleinen mielipide alkoi jakaantua. Puutarhanomistajat ja puutarhurit kokevatkin kaneista koituvat ylivoimaista haittaa, ja myös moni kaupunkilainen suree menetettyjä istutuksia. Toisaalta helsinkiläiset edelleenkin pitävät noista uusista ihastuttavista naapureistaan. Kanit, kuten valkoposkihanhetkin, tuovat luonnon lähelle ihmistä. Tuholainen vai riistaeläin?
Heidi Kinnunen kertoo, että kanien ympärillä käyty keskustelu on ollut Suomessa ihan samanlaista kuin muuallakin Euroopassa. Ennen kuin kanit runsastuvat, niistä pidetään. Sen jälkeen yleensä ylireagoidaan ja vaaditaan kanien täydellistä hävittämistä. Lehtikirjoittelu on tuolloin pääsääntöisesti kielteistä ja painottuu kanien aiheuttamiin haittoihin.
Ensikiihtymyksen laantuessa yleistä keskustelua käydään siitä, tulisiko kani luokitella riista- vai tuhoeläimeksi, ja miten kaneja voidaan tehokkaasti, mutta eläinsuojelulliset näkökulmat huomioiden, vähentää. Pitkän kädenväännön jälkeen kanista ei tehty maassamme tuhoeläintä, vaan se sai riistaeläimen arvon metsästysaikoineen.
Marko Pesulla on runsaasti kokemusta kanikannan kurissa pitämisestä. Hän on vastannut Helsingin yliopiston Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisten puutarhojen kanien vähentämisestä. Kaupunkialueella raudat ja myrkyt eivät tule kuuloonkaan. Toistaiseksi rahoitusta ei ole saatu kaninkestävien aitojen rakentamiseen viisi- ja kuusihehtaaristen puutarhojen ympärille. Ampuminen erikoisvalmisteisella haulikolla on kivuttomin ja kustannustehokkain keino tappaa kaneja. Aivan asutuksen keskellä ampumistakaan ei voi harkita. Silloin kaneja pyydetään loukulla.
Heidi Kinnusen mukaan suhtautuminen kaneihin vähitellen arkipäiväistyy, ja niistä tulee osa kaupunkiluontoamme. Istutusten suojaaminen metalliverkoilla on normaali toimenpide, kuten Helsingissä on jo tapahtunut. Kanien poiston puolestaan hoitavat tuholaistorjuntaan erikoistuneet yritykset ja kaupungin kanivirkamiehet. Kuuluuko kani Suomen luontoon?
Miten sitten kaksi luonnontieteellisesti pitkälle koulutettua ihmistä suhtautuu uuteen tulokkaaseen? Kummankin mielestä kaniineissa on myönteisiä ja kielteisiä puolia.
Puutarhurin mielestä kaniini ei kuulu Suomen luontoon, eikä sitä olisi koskaan saanut luontoomme päästää. Hän myös alleviivaa, että kaniini on saanut vastaavaa tuhoa aikaiseksi kaikkialla muuallakin, minne ihminen on sen levittänyt. Ihmisten ei missään tapauksessa tulisi päästää kaniineja vapauteen, sanoo Marko Pesu ja toivoo, että kaikki muutkin olisivat asiasta samaa mieltä.
Sen sijaan eläintieteilijän mukaan kani kuuluu nyt Suomen luontoon, kun se on tänne tullut. Laji näyttää tulleen jäädäkseen, haluttiin sitä tai ei. Sitä paitsi kanista on myös paljon iloa ja hupia ihmisille. Siinä mielessä yhtä hyvin voisi kysyä, kuuluuko siili Suomen luontoon? Siilihän levisi Suomeen vasta 1900-luvun alkupuolella. Tänä päivänä sitä pidetään yleisesti osana maamme luontoa.
 |
|
Suomen talvi on yleensä ollut kaneille liian ankara, mutta 2000-luvun vähälumiset ja leudot talvet ovat suosineet lajia. Pääkaupunkiseudun istutukset ovat mainiota talviravintoa, ja rakennuksien alustat ja kaukolämpöputkien päällystät ovat hyviä talvehtimispesäpaikkoja. Kuva Riku Lumiaro.
|
Uhanalainen avainlaji
Vain harva tietää, että kaniini (Oryctolagus cuniculus) on luokiteltu sen luontaisella elinalueella Portugalissa silmälläpidettäväksi ja Espanjassa vaarantuneeksi lajiksi. Espanjassa kaniineja on enää vain 5 prosenttia siitä, mitä niitä oli 1950-luvulla.
Kaniinien määrä on romahtanut reilussa 50 vuodessa virustautien, elinalueiden tuhoutumisen ja voimaperäisen metsästyksen johdosta. Kaniinien, kuten myös sitä melkein yksinomaan saalistavien iberianilvesten, alamäki alkoi, kun myksomatoosivirus levisi Iberian niemimaalle 1950-luvulla. Vaikka osa kaniineista on tullut virukselle vastustuskykyiseksi, heikentää se edelleen kaniinikantaa. Vuonna 1989 Espanjaan levisi toinen kaniineja tappava virustauti, Rabbit haemorrhagic disease (RHD).
Vasta viime vuosina on alettu ymmärtää kaniinien merkitys muulle luonnolle. Kaniinin on havaittu olevan avainlaji sitä saalistaville pedoille. Se on tärkeää ravintoa niin ketulle, hillerille kuin genetille sekä uhanalaiselle iberiankeisarikotkalle ja iberianilvekselle. Kaniinien voimakas väheneminen on osaltaan johtamassa iberianilveksen sukupuuttoon. Ilmastonmuutospakolaiset
Kaniini on myös ensimmäisiä lajeja, johon liittyen Suomessakin tullaan mahdollisesti käymään keskustelua tulokaslajien suojelullisista merkityksistä. Tähän mennessähän haittaa aiheuttavat tulokaslajit on nähty yksinomaan kielteisenä ilmiönä.
Ilmastonmuutos tulee todennäköisesti lisäämään kaniinien ahdinkoa Iberian niemimaalla, mikäli ennusteet Välimeren alueen kuivumisesta ja lämpenemisestä pitävät paikkaansa. Tällöin kaniinien luontainen elinalue siirtyy huomattavasti pohjoisemmaksi.
Ekologisessa ja luonnonsuojelubiologisessa keskustelussa suomalainen luonto nähdään sellaisena, kuin se oli, kun maassamme aloitettiin laajamittaisemmat luontokartoitukset 1950─60-luvuilla. Suomalainen luonto on kuitenkin suuressa muutoksessa. Villikanikanta ei syntynyt pelkästään siksi, että lemmikkikaneja päästettiin luontoon, vaan siksi, että ilmastomme ja luontomme ovat muuttumassa kaniinille sopivaksi. Luonto ei ole museo, vaan jatkuvan muutoksen tila.
|
|