KASra2/2009 Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelma 2009
Jukka Höytämö, Pekka Leiviskä, 2009
Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2/2009, 62 s. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus. ISBN 978-952-11-3641-2 (PDF), Julkaisu on saatavana myös painettuna ISBN 978-952-11-3640-5 (nid.).
Jos pdf:n avaamisessa ilmenee ongelmia, tallenna tiedosto ensin koneellesi ja avaa se sieltä Adobe Reader -ohjelmalla.
KASra2_2009_Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelma 2009 (3478 kb)
Tiivistelmä
Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelma laadittiin vuonna 1997. Siinä kuvattiin perusteellisesti Saimaan tulvan toteutumismahdollisuuksia, tulvan suuruutta ja tulvantorjuntaan liittyviä erilaisia keinoja ja tulvasta aiheutuvia vahinkoja. Vesistöjen käyttötoiminnassa tai käyttäytymisessä ei kuluneiden kahdentoista vuoden aikana ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Vuoden 1997 jälkeen on kuitenkin tullut paljon tutkimus- ja selvitystietoa ilmaston muuttumiseen liittyen. Saimaan alueella on tehty myös lukuisia tulvavaarakarttoja ja tulvariskienhallinnan yleissuunnitelmia sekä arvioitu tulvista aiheutuvia vahinkoja.
Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelmaan 2009 on sisällytetty vuodesta 1997 lähtien saatua lisätietoa Saimaan tulviin liittyen. Ilmastonmuutoslaskelmien ja vahinkojen kuvauksen lisäksi on keskitytty viranomaisyhteistyön sekä rakentamisen ohjauksen kuvaukseen.
Tulvantorjuntasuunnitelma 2009 täydentää aiempaa suunnitelmaa vuodelta 1997.
Lisätietoja
Vesistöinsinööri Jukka Höytämö
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
|