Jätevesiasiat järjestykseen
Lainsäädäntö ajantasalle
Jätevesienkäsittelyä haja-asutusalueilla säätelevää ympäristönsuojelulakia ja sen nojalla annettua jätevesiasetusta on täsmennetty maaliskuussa 2011. Keskeiset muutokset koskevat jätevesien puhdistusvaatimustason lieventämistä sekä poikkeamista lainsäädännön vaatimuksista tietyin edellytyksin (esim. korkea ikä, työttömyys, sairaus tms.). Lisäksi vanhojen olemassa olevien kiinteistöjen siirtymäaikaan pidennettiin vuoden 2016 maaliskuuhun saakka.
Lisätietoa täsmentyneistä säädöksistä ja paljon muuta hyödyllistä tietoa jätevesien käsittelyyn liittyen löytyy hankkeen julkaisemasta jätevesioppaasta.
Kohti parempaa jätevesien käsittelyä
| |
|
 |
| Kuva Auri Sarvilahti |
| |
Kun kiinteistön jätevedet on puhdistettu asianmukaisesti, oman lähiympäristön ja rantojen hygieeniset haitat vähenevät ensimmäiseksi. Kun kaikki kiinteistöt laittavat jätevesiasiansa kuntoon, ulottuvat vaikutuksetkin jo paljon omaa lähirantaa laajemmalle alueelle. Tehokas jätevesien puhdistaminen yhdessä muiden vesistöjen ravinnekuormitusta vähentävien toimenpiteiden kanssa johtaa ympäristön tilan ja vesien virkistyskäyttömahdollisuuksien paranemiseen sekä vähentää vesistöjen rehevöitymistä.
Sanoista tekoihin
Jokainen kiinteistön omistaja voi parantaa oman lähiympäristönsä tilaa huolehtimalla kiinteistönsä jätevesien käsittelyn kuntoon. Seuraavassa esitellään kiinteistönomistajan neljä askelta asian kuntoon saattamiseksi:
1. Ota mukaasi tiedot kiinteistösi nykyisestä jätevesiratkaisusta (selvitys jätevesien käsittelystä) ja kysy kunnasta, täyttääkö järjestelmä nykyiset vaatimukset.
2. Jos kiinteistölläsi on syytä ryhtyä toimenpiteisiin, selvitä voitko liittyvä viemäriverkostoon. Selvitä tarvittaessa, onko mahdollista rakentaa naapureiden kanssa yhteinen jätevesijärjestelmä?
3. Jos tarvitset kiinteistökohtaisen jätevesiratkaisun, palkkaa puolueeton ja pätevä suunnittelija. Valitkaa yhdessä suunnittelijan kanssa kiinteistöllesi parhaiten sopiva puhdistusmenetelmä.
4. Hyväksytä suunnitelma kunnassa ja palkkaa pätevä urakoitsija. Vasta nyt on oikea aika ryhtyä hankkimaan jätevesilaitteistoja!
|