Tutkimuksia maapatojen suotovirtauksesta
Anisotrooppisuuden ja epähomogeenisuuden vaikutukset maapadon suotovirtaukseen
Tutkimus maapadon suotovirtauksesta on laadittu vuonna 2006 valtion omistamien patojen kuntoarviointia, korjaussuunnittelua ja turvallisuustarkkailutoimintaa varten. Useimmat valtion padot ovat pääosin moreenista tehtyjä patoja. Tuloksia voidaan soveltaa tietenkin myös muiden omistamiin patoihin.
Anisotrooppisuudella tarkoitetaan maan tai maarakenteen kerrallisuudesta johtuvaa piirrettä, jonka johdosta erityisesti vedenläpäisevyys on erisuuruinen vaaka- ja pystysuunnassa. Epähomogeenisuus eli heterogeenisuus tarkoittaa sitä, että maapohjassa tai maarakenteessa on toisistaan poikkeavia paksumpia kerroksia; Suomen oloissa myös routa vaikuttaa maan ominaisuuksiin. Ainakin osa valtion patojen ongelmista on johtunut edellä mainituista piirteistä.
Erityisenä perusteluna tälle työlle oli saada aikaan kokonaisvaltainen käsitys asiasta, jotta samaa ongelmaa ei tarvitsisi harkita erikseen jokaisessa kohteessa.
Tutkimus:
Kalajärven maapadon suotovirtauksen mallinnus
Kalajärven altaan maapato sijaitsee Seinäjoen kaupungissa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella. Padolla pidettiin määräaikaistarkastus alkukesästä 2007. Tarkastuksessa ilmeni, että pohjavesipaine maaperässä padon taustalla on poikkeuksellisen korkea yhdellä rajatulla alueella. Määräaikaistarkastuksessa päätettiin, että padon kunnostamisen ensimmäinen vaihe on padon käyttäytymisen mallintaminen. Tämä työ sovittiin tehtäväksi Suomen ympäristökeskuksessa.
Mallinnuksessa keskityttiin tarkastelemaan padon ali tapahtuvaa suotovirtausta. Lisäksi arvioitiin, onko padon taustalla tapahtunut hydraulista murtumista ja sisäistä eroosiota. Lopuksi tarkasteltiin, mikä vaikutus huokospaineeseen olisi padon taustalle tehtävällä keinotekoisella lähteellä eli parannetulla kuivatusjärjestelyllä.
Mallinnuksen tuloksia on tarkoitus käyttää lähtötietoina riskinarvioinnissa ja mahdollisen kunnostustyön suunnittelussa.
Tutkimus:
Lisätietoja
Diplomi-insinööri Timo Maijala, Hämeen ELY-keskus, puh. 040 740 7568, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
|