EU:n kestävän kehityksen strategia

Suomen kansallisen kestävän kehityksen strategian (2006) ja EU:n kestävän kehityksen strategian tavoitteiden toteutumista Suomessa on arvioitu. Arviointiraportin on toteuttanut Ramboll Management  Consulting.

Kestävän kehityksen arviointi 2009 loppuraportti (pdf 2059 kb)

EU:n kestävän kehityksen strategia perustuu periaatteeseen, jonka mukaan kaikkien politiikkojen taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia tulisi tarkastella koordinoidusti, ja niiden vaikutukset olisi otettava huomioon päätöksenteossa.

Uudistettu EU:n kestävän kehityksen strategia hyväksyttiin kesäkuun 2006 Eurooppa-neuvostossa. Kestävän kehityksen tärkeimmiksi kysymyksiksi komissio nostaa ilmastonmuutoksen ja puhtaat energiamuodot, kansanterveyden, sosiaalisen syrjäytymisen, demografian ja maahanmuuton, luonnonvarojen hallinnan, kestävän liikenteen sekä maailmanlaajuisen köyhyyden ja kehityshaasteet. Komissio katsoo, että EU:n ja jäsenmaiden on jatkettava panostusta tutkimukseen ja teknologiaan, jotta olisi mahdollista löytää uusia kustannus- ja resurssitehokkaita tuotanto- ja kulutustapoja. Myös koulutuksella on keskeinen osa muutoksessa. Samalla päätettiin, että komissio antaa syyskuussa 2007 ja sen jälkeen joka toinen vuosi kestävän kehityksen strategioiden täytäntöönpanoa EU:ssa ja jäsenvaltioissa koskevan tilannekatsauksen, jossa käsitellään myös tulevia prioriteetteja.

Yhtenä keskeisenä tavoitteena kestävän kehityksen strategiassa on saattaa EU, jäsenmaat kansallisella, alueellisella sekä paikallisella tasolla, kansalaisyhteiskunta sekä liiketoiminta keskittymään samoihin prioriteetteihin sekä varmistamaan koherenssi eri politiikka-alueilla. Komission mukaan ensimmäinen vuosi strategian toimeenpanoa osoittaa, että tämä tavoite on saavutettavissa. Esimerkkeinä komissio mainitsee energia- ja ilmastopolitiikan, sisämarkkinat sekä paremman sääntelyn.

Komission arviot tarvittavista toimista tärkeimpien haasteiden osalta ovat seuraavat:

1. Ilmastonmuutos ja puhtaat energiamuodot: Lisätoimia tarvitaan, jotta ilmasto- ja energiapoliittiset tavoitteet saavutetaan sovitussa määräajassa. Tämä edellyttää menestyksellistä päästökauppajärjestelmää, uusiutuvien energiavarojen ja biopolttoaineiden lisääntyvää käyttöä sekä strategioita ja suunnitelmia ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi.

2. Kestävä liikenne: Jäsenmaat voivat mm. edistää teknologiaa polttoainetehokkuuden lisäämiseksi sekä suosia ympäristöystävällisiä, vähemmän energiaa kuluttavia liikennemuotoja. Päästörajoja voidaan tiukentaa ja kasvihuonekaasujen päästöjä vähentää kaikissa liikennemuodoissa. Melukartoituksia voidaan edelleen kehittää sekä vähentää liikenteen melua. Kaupunkiliikenteeseen tulee kiinnittää huomiota ja logistiikkaa tulee kehittää, samoin kuin menetelmiä infrastruktuurikustannusten huomioon ottamiseksi.

3. Kestävä kulutus ja tuotanto: Tulossa olevat toimet sisältävät yhdennetyn tuotepolitiikan toimeenpanon, julkisten hankintojen viherryttämisen, EMAS- ja ympäristömerkintäjärjestelmien uudistamisen sekä tutkimuksen suuntaamisen vähemmän luonnonvaroja kuluttavien tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittämiseen.

4. Luonnonvarojen säilyttäminen ja hallinta: Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen tulisi kytkeä politiikkoihin ja ohjelmiin, kuten ”maatalouden terveystarkastukseen”. Huomiota tulee kiinnittää jäte-, ilmanlaatu- ja vesipuitedirektiivin toimeenpanoon. Natura 2000-verkostoa tulee täydentää sekä maa- että merialueilla ja turvata verkoston tehokas ylläpito ja rahoitus. Luonnon monimuotoisuuden kansainvälistä hallintaa tulisi tehostaa. EU:n tavoitetta luonnon monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttämisestä vuoteen 2010 mennessä ei saavuteta ilman merkittäviä lisätoimia. Jäsenmailla on erityinen vastuu ottaa luonnon monimuotoisuus huomioon kaavoituksessa ja maan käytössä.

5. Kansanterveys: EU:n ja jäsenmaiden tulee jatkaa toimia elämäntapasairauksien vähentämiseksi. Ympäristöterveyteen tulee kiinnittää jatkuvaa huomiota (kemikaalit ja ilmansaasteet). Terveyden eriarvoistuminen väestöryhmien välillä ansaitsee lisähuomiota sekä yhteisön että jäsenmaiden tasolla.

6. Sosiaalinen osallisuus, väestökehitys ja maahanmuutto: Sosiaalinen suojelu, terveydenhuolto- ja eläkejärjestelmä tulee sopeuttaa väestöllisiin muutoksiin kestävällä tavalla. Osana laajempia työmarkkinastrategioita jäsenmaiden tulee lisätä toimia naisten, ikääntyneiden ja nuorimpien sekä maahanmuuttajien osallistumista työmarkkinoille. Joustoturvaa, joka sisältää joustavat työsopimusjärjestelmät taaten kuitenkin asianmukaisen turvan yksilöille, kehitetään vastauksena näihin haasteisiin. Jäsenmaiden tulisi myös jatkaa työtä kattavien elinikäisen oppimisen strategioiden, tehokkaiden työmarkkinapolitiikkojen sekä uudenaikaisten sosiaaliturvajärjestelmien kehittämiseksi.

7. Maailmanlaajuinen köyhyys: Merkittäviä lisätoimia tarvitaan, jotta asetetut tavoitteet kehitysavun lisäämisestä saavutettaisiin. Monia haasteita on jäljellä. Komissio nostaa esiin mm. budjettivarojen käytön avustusmekanismina, ympäristöpakolaisten ja maansisäisten määrän kasvamisen, jäsenmaiden sitoutumisen vesi- ja metsitysaloitteisiin ja huolehtiminen siitä, että kestävä kehitys huomioidaan avun myöntämisessä, kansainvälisen ympäristöhallinnon ja kauppapolitiikan kehittämisen tukemaan kestävää kehitystä. Avun koordinoiminen on keskeistä, jos EU:na halutaan edistää YK:n vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamista.

Komissio tarkastelee raportissa myös horisontaalisia politiikkoja, kuten koulutusta, tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä rahoitusta ja taloudellisia ohjauskeinoja. Lisäksi raportoidaan viestintää, kestävän kehityksen strategiaan sitoutumista sekä hallinnointia koskevasta edistymisestä.

Lisätietoja

Ympäristöneuvos Sauli Rouhinen,  ympäristöministeriö, ympäristönsuojeluosasto osasto, puh. 050 565 8394