Merenhoidon suunnittelu ja yhteistyö Lapissa
Merenhoidon suunnittelun tavoitteena on merialueen hyvä tila vuoteen 2020 mennessä ja hyvän tilan säilyttäminen. Tätä varten laaditaan Suomen merialueille merenhoitosuunnitelma, jossa arvioidaan meren nykytila, asetetaan tavoitteet hyvän tilan saavuttamiseksi sekä mittarit tilan seuraamiseksi. Merenhoitosuunnitelma sisältää myös seurantaohjelman ja toimenpideohjelman, jossa esitetään tarvittavat toimenpiteet merialueen hyvän tilan saavuttamiseksi. Seurantaohjelma valmistuu vuonna 2014 ja merenhoitosuunnitelma ja toimenpideohjelma vuonna 2015.
Merenhoidon suunnittelussa tarkastellaan merialuetta rantaviivasta talousvyöhykkeen ulkorajalle saakka. Jokainen ELY-keskus, jonka toimialueeseen kuuluu merialuetta, osallistuu suunnitteluun omalta osaltaan. Lapin alueella merenhoidon suunnittelua tehdään Perämerellä. Merenhoidon suunnittelua tehdään laajassa yhteistyössä alueen muiden viranomaisten, kuntien, elinkeinonharjoittajien, tutkimuslaitosten, järjestöjen ja yhteisöjen kanssa. Yhteistyökanavana toimii Lapin alueen vesienhoidon yhteistyöryhmä.
|