Hyppää sisältöön   RSS |  Sivukartta |  På svenska |  In English  
 

       Tarkennettu haku
 
 
Ympäristöministeriö | Suomen ympäristökeskus | Alueellista ympäristötietoa | www.ara.fi
« Edellinen taso
3.9.2008 (Päivitetty)
Suomen ympäristökeskus
Ota yhteyttä sivun vastuuhenkilöön
VERSIOT
Tulostusversio
Jaa
www.ymparisto.fi > Luonnonsuojelu > Lajien suojelu > Lajien suojelu eliör... > Putkilokasvien suojelu > Kasvityöryhmä

Kasvityöryhmä

Kasvityöryhmä on toiminut ympäristöhallinnon apuna vuodesta 1990 lähtien. Sen tavoitteena on edistää uhanalaisten putkilokasvien suojelua, hoitoa ja seurantaa sekä näitä palvelevaa tutkimusta.

Ryhmän jäsenet ovat luonnontieteellisten museoiden, yliopistojen, Suomen ympäristökeskuksen, alueellisten ympäristökeskusten, WWF:n ja Metsähallituksen kasviasiantuntijoita sekä harrastajia.

Asiantuntija-apua putkilokasvien suojeluun

Työryhmällä on ollut keskeisesti mukana kahdessa viimeisimmässä uhanalaisuuden arvioinnissa. Työryhmä osallistuu lajikohtaisten suojeluohjelmien laatimiseen ja sen jäsenet antavat asiantuntija-apua uhanalaisten kasvien suojeluun ja kasvupaikkojen hoitoon liittyvissä kysymyksissä. 

Ryhmä myös edistää huonosti tunnettujen kasvien aseman selvittämistä. Työryhmä valitsee vuosittain kohdelajin tai lajiryhmän, jonka kasvupaikkojen suojelua ja hoitoa edistetään, ja jonka uhanalaisuudesta tiedotetaan.

Kasvityöryhmä pitää yhteyttä suojelutyössä mukana oleviin tahoihin järjestämällä muun muassa vuosittain putkilokasviseminaarin retkeilyineen. Eri puolille Suomea suuntautuvissa seminaareissa harrastajilla, tutkijoilla ja luonnonsuojeluviranomaisilla on mahdollisuus tavata toisiaan ja vaihtaa kuulumisia ajankohtaisista kasviasioista.
© Eija Kemppainen

Kasvipostilista

Kasviposti on kasviharrastajien ja -tutkijoiden yhteinen sähköinen informaatiokanava. Postilistalla voi esimerkiksi kertoa havainnoistaan, esittää kysymyksiä asiantuntijoille ja -harrastajille, pohtia kasvien suojeluun ja kasvupaikkojen hoitoon liittyviä kysymyksiä sekä välittää tietoa tapahtumista. Listalle voivat liittyä kaikki kasveista kiinnostuneet.

Jos haluat päästä mukaan keskusteluun tai erota kasvipostilistalta, ilmoita siitä Mika Kalliovirralle Suomen ympäristökeskuksen luontoyksikköön, puh. 0400 148 677, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi.

 
 
 
Muualla palvelussamme
Luonnonsuojelu
LUMONET
 
Muualla verkossa
Luonnontieteellinen keskusmuseo (Helsingin yliopisto)

 

© Copyright Valtion ympäristöhallinto  | Palvelukuvaus  | Jätä palautetta | Yhteystiedot