Hyppää sisältöön   RSS |  Sivukartta |  På svenska |  In English  
 

       Tarkennettu haku
 
 
Ympäristöministeriö | Suomen ympäristökeskus | Alueellista ympäristötietoa | www.ara.fi
Ajankohtaista
Minä ja ympäristö
Yritykset ja yhteisöt
Ympäristön tila
Ympäristönsuojelu
Luonnonsuojelu
Asuminen
Maankäyttö ja rakentaminen
Vesivarojen käyttö
Vesihuolto
Tulvat
Vesistöjen säännöstely
Padot ja patoturvallisuus
Vesirakentaminen
Kansainvälinen yhteistyö
Tutkimus
Kansainväliset asiat
Lainsäädäntö
Lupa-asiat
Palvelut ja tuotteet
Sähköinen asiointi
www.ymparisto.fi > Vesivarojen käyttö > Pohjaveden käyttö
  
Uudistamme verkkopalvelua kevään 2013 aikana.
Lue lisää uudistuksesta

Vastaa uudistusta koskevaan asiakaskyselyyn

Pohjaveden käyttö

Pohjavedellä tarkoitetaan kaikkea maanpinnan alaista vettä. Sitä saadaan parhaiten sora- ja hiekkamuodostumista, ns. pohjavesialueilta. Tekopohjavettä muodostetaan keinotekoisesti pintavedestä.

Suomessa on yli 6000 pohjavesialuetta. Näillä alueilla muodostuu pohjavettä noin 5,4 miljoonaa kuutiota vuorokaudessa. Vesilaitokset, joiden jakamasta vedestä noin 65 % on pohjavettä, käyttävät 0,7 miljoonaa kuutiota pohjavettä vuorokaudessa. Haja-asutusalueilla käytetään lähes yksinomaan kaivoista tai lähteistä saatavaa pohjavettä.

Pohjaveden laatu vaihtelee

Pohjavesi on laadultaan pääosin moitteetonta, sillä se on pintavettä paremmin suojassa likaantumiselta. Joskus pohjaveden käyttöä haittaavat rauta ja mangaani. Paikallisesti voi myös esiintyä haitallisia määriä arseenia, fluoria ja radonia. Ihmisen toiminta kuten teollisuus, huolto-asemat, kaatopaikat, sorakuopat ja teiden suolaus voivat heikentää pohjaveden laatua ja saatavuutta.

Pohjavesien suojelu on tärkeää, sillä likaantuneen pohjaveden puhdistaminen on erittäin vaikeaa ja kallista. Puhdas pohjavesi pyritään turvaamaan mm. suojelusuunnitelmilla, joiden laatimisesta vastaavat pääasiassa kunnat yhdessä vesihuoltolaitosten kanssa.

Julkaisu

Pohjavesitutkimusopas. Käytännön ohjeita. 2005. Suomen vesiyhdistys. ISBN 952-9606-73-7, ISSN 0782-9612.

 

26.6.2012 (Päivitetty)
Suomen ympäristökeskus
Ota yhteyttä sivun vastuuhenkilöön
VERSIOT
Englanninkielinen versio
Ruotsinkielinen versio
Tulostusversio
Jaa
 
 
 
 
Muualla palvelussamme
Ympäristön tila
Ympäristönsuojelu
Luonnonsuojelu
Julkaisut
 
Muualla verkossa
© Copyright Valtion ympäristöhallinto  | Palvelukuvaus  | Jätä palautetta | Yhteystiedot