Pilaantuneen maaperän kunnostus
Hämeessä on kunnostettu pahimmin pilaantuneita maa-alueita 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Maaperään päässeet haitta-aineet ovat voineet kulkeutua myös pohjavesiin saakka, joten usein myös pohjavettä pitää puhdistaa. Pilaantuneiden maa-alueiden ja pohjaveden tutkiminen ja kunnostaminen on kallista, joten kunnostuksia on toteutettu kiireellisimmästä päästä.
Kunnostaminen vaatii luvan
Maaperän kunnostamista varten täytyy aina tehdä ympäristölupahakemus tai ilmoitus kunnostamisesta ympäristölupaviranomaiselle. Ennen kuin maaperän kunnostamiselle voidaan hakea lupaa, täytyy alue tutkia. Maaperätutkimuksissa selvinneiden haitta-aineiden levinneisyyden ja pitoisuuksien perusteella tehdään kunnostussuunnitelma, jossa esitetään, miten alue tulisi kunnostaa. Ympäristölupaviranomainen esittää myöntämässään luvassa ehtoja sille, miten kunnostus tulee tehdä.
Maaperän kunnostuksia toteuttavat useat eri tahot, kuten yksityiset toiminnanharjoittajat, kunnat ja valtio. Esimerkkeinä kunnostustavoista voidaan mainita mm. valtion jätehuoltotöinä toteutettavat valtion ja kuntien yhteiset kunnostushankkeet, huoltoasemaketjujen toteuttamat omien jakelupisteidensä kunnostukset sekä entisiä polttoaineen jakelupisteitä varten perustetussa maaperän kunnostusohjelmassa Soilissa toteutetut kunnostukset.
|