Pilaantuneen maaperän kunnostus
Pohjois-Karjalan alueella on kartoitettu noin 1500 mahdollisesti pilaantunutta maa-aluetta, joista luokitetuilta pohjavesialueilla sijaitsee noin 300 kohdetta.
Pilaantuneiden alueiden maaperää on kunnostettu Pohjois-Karjalassa 1990-luvun alusta lähtien.
Kunnostettuja kohteita ovat vanhat kaatopaikat, saha-alueet, polttoaineiden jakelupisteet ja teollisen toiminnan pilaamat alueet. Pohjois-Karjalan alueella on selvitetty ja kunnostettu noin 550 pilaantunutta maa-aluetta vuosina 1990-2011.
Maaperän pilaantumisen aiheuttanut toiminta on usein pilannut myös kiinteistön pohjaveden, jolloin pohjavettä joudutaan myös puhdistamaan. Maaperän ja pohjaveden puhdistamisesta kertyvät kustannukset ovat suuria, joten pilaantumista ennaltaehkäiseviin toimiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Pilaantunut maaperä ja pohjavesi aiheuttaa usein terveysriskin alueella asuville ihmisille. Terveysriskit huomioiden pilaantuneet alueet pyritäänkin kunnostamaan kiireellisyys järjestyksessä.
Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostustarve on kasvanut huomattavasti 2000-luvulla uudistuneen ympäristönsuojelulainsäädännön ja vilkastuneen rakentamisen johdosta. Myös asennemuutokset ja yleinen tietoisuus ovat oleellisesti vaikuttaneet maaperän kunnostuksen voimakkaaseen kasvuun.
Ennen kuin pilaantunut maaperä voidaan kunnostaa on pilaantuneisuuden laajuus ja maaperän sisältämät haitta-aineet selvitettävä tutkimuksin. Tutkimustulosten perusteella laaditaan tutkitulle alueelle maaperänkunnostussuunnitelma, joka sisältää mm. pilaantuneen alueen laajuutta ja määrää koskevat tiedot, kunnostuksen toteutustavan ja kustannusarvion. Pilaantuneen maaperän ja pohjaveden kunnostamiseen on oltava ympäristölupa. Ympäristölupahakemukseen tai ilmoitukseen pilaantuneen maaperän puhdistamisesta liitetään aluetta koskeva puhdistussuunnitelma. Asiakirjat toimitetaan ELY-keskukselle, joka tekee asiasta ratkaisun. Ympäristöluvassa tai päätöksessä ympäristölupaviranomainen asettaa ehtoja sille, kuinka pilaantuneen maaperän ja pohjaveden kunnostaminen tulisi toteuttaa.
Lisätietoja
Insinööri Jari Tiainen, puh. 040 538 6598, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
|