Rakennettu ympäristö
Suomen pinta-alasta noin kymmenesosa on eri tavoin rakennettua tai muokattua maata. Siihen kuuluvat mm. rakennukset, rakennelmat, satamat, lentokentät, radat, tiet, kadut, johtolinjat, torit, aukiot ja rakennetut puistot. Taajamiin kuuluu rakennetun maan ohella myös luonnonmukaista viherympäristöä.
Rakennetun ympäristön seurannassa mielenkiinto kohdistuu mm. yhdyskuntiin ja niiden toimivuuteen, yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen, kaavoituksen kehittämiseen, hyvän elinympäristön saavuttamiseen, kulttuuriympäristön huomioon ottamiseen , viher- ja virkistysalueiden toteutumiseen sekä rantojen käyttöön. Tärkeää on myös rakennetun ympäristön ja luonnonympäristön välinen vuorovaikutus.
Kokonaiskuvan muodostamiseen rakennetusta ympäristöstä tarvitaan kattavia paikkatieto- ja rekisteriaineistoja sekä toimivia tietojärjestelmiä ja näitä tukevia erillisselvityksiä. Ympäristöhallinnossa kehitetään ja ylläpidetään alueidenkäytön tietojärjestelmiä tutkimuksen, seurannan ja yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi. Ympäristöhallinnolla on myös yhteistyötä eri tiedon kerääjien, tuottajien ja hyödyntäjien kesken.
|