Ympäristön seuranta
Uudenmaan ELY-keskus seuraa alueellaan aktiivisesti ympäristön tilaa mm. kartoittamalla uhanalaisten lajien esiintymisalueita ja ottamalla näytteitä joista, järvistä, rannikkovesistä ja pohjavesistä. Näin saatavaa tietoa raportoidaan verkkopalvelun lisäksi erillisinä julkaisuina ja esitteinä. Tietoja hyödynnetään myös ympäristöohjelman seurannassa ja ympäristön tilan muutoksesta kertovissa ympäristöindikaattoreissa sekä vesienhoidon suunnittelussa.
Seuranta- ja tutkimuskohteet
Toimintamme kannalta tärkeitä seuranta- ja tutkimuskohteita ovat:
- vesistöjen kunnostusmenetelmät sekä kunnostusten vaikutukset
- maatalouden kuormituksen vähentäminen
- Suomenlahden suojelun tehostaminen
- seurantamenetelmien kehittäminen
- ihmisten elinympäristön kehittäminen
Tilaa seuraavat useat eri tahot
Uudenmaan ympäristön tilaa seurataan monen eri laitoksen toimesta. Uudenmaan ELY-keskus ja Suomen ympäristökeskus ovat keskeisiä toimijoita erityisesti vesien seurannassa. Seurantaa suorittavat myös monet muut valtion laitokset, kunnat, suojeluyhdistykset ja jopa yksityiset ihmiset. Merkittävä osa ympäristön tilaa koskevasta tiedosta tuotetaan lisäksi toiminnanharjoittajien ns. velvoitetarkkailuina.
Uudenmaan ELY-keskus sovittaa yhteen eri seurantoja sekä muokkaa ja raportoi tietoa ympäristön tilan arviointia varten. Tietoja käytetään myös jatkuvasti hyödyksi lupahakemuksissa, erilaisissa lausunnoissa, kunnostustarpeen arvioinnissa ym. tilanteissa, joissa tarvitaan tietoa ympäristön tilasta ja sen muutoksista.
Uudenmaan ELY-keskuksen oma seuranta on pääasiassa vesien seurantaa. Ympäristökeskuksella on lisäksi keskeinen rooli ilmanlaadun seurannan järjestämisessä. ELY-keskus on organisoinut alueen kuntien kanssa ilman laadun seurannan, johon kuuluu jatkuvia mittauksia, vuosittain tehtävä päästökartoitus sekä viiden vuoden välein toteutettava bioindikaattoriseuranta.
Vesistöjen seuranta
Vesistöissä ja rannikkovesissä seurataan veden laadun lisäksi aikaisempaa enemmän myös biologisia muuttujia: leviä, pohjaeläimiä, vesikasveja ja kaloja. Tavoitteena on seurata vesistöjen ja rannikkovesien tilaa kokonaisuudessaan ja arvioida tulosten perusteella vesistöjen ekologista tilaa.
Biologista seurantaa on tehty aiemminkin, mutta vuoden 2007 alusta on käynnistynyt vesienhoitolain mukainen seuranta (ns. VHS-seuranta), jossa biologisen seurannan osuus on merkittävästi aikaisempaa suurempaa. Vesienhoitolain mukaisella seurannalla on toimeenpantu EU:n vesipolitiikan puitedirektiivissä edellytetty seuranta.
Toinen vuonna 2007 seurantaohjelmaan tullut lisäys on maa- ja metsätalouden kuormituksen ja sen vaikutusten seuranta osassa vesiä ja rannikkovesiä. Hajakuormituksen seurantaa on tehty aiemminkin, mutta nyt on lisätty erityisesti kuormituksen vaikutusten seurantaa. Kun tuloksia vähitellen karttuu lisää, toivomme jatkossa pystyvämme nykyistä paremmin arvioimaan maa- ja metsätalouden vaikutuksia vesistöissämme ja rannikkovesissämme.
Verkkosivuilla ajankohtaista tietoa vesitilanteesta
Seurantatietojen perusteella esitämme verkkosivuilla ajankohtaista tietoa levätilanteesta, veden laadusta ja vesimääristä. Vastaamme myös ympäristön tilaa koskeviin kysymyksiin ja pyrimme yhdessä löytämään vastauksia ihmisiä askarruttaviin asioihin. Tuotamme raportteja ympäristön tilasta, ilman laadusta ja vesistöjen tilasta.
Vesien tilan katsauksia teemme vuosittain. Jokainen vuosi on vesioloiltaan erilainen, mikä kuormituksen lisäksi vaikuttaa vesien tilaan. Tämän vuoksi tarvitsemme säännöllistä ja pitkäaikaista seurantaa, jotta pystymme arvioimaan mihin suuntaan vesistöjen tila kehittyy ja ovatko vesiensuojelutoimet riittäviä ja oikein kohdennettuja.
Maatalous
Uudenmaan ympäristökeskus käynnisti keväällä 2008 yhteistyössä alueen tuottajajärjestöjen kanssa hankkeen maatalouden ravinnehuuhtoutuminen hallinnan tehostamiseksi. Hankkeen tavoitteena on kehittää nykyistä tehokkaampia maatalouden vesiensuojelutoimenpiteitä sekä lisätä yhteistyötä vesiensuojelutyöhön osallistuvien kesken. Hanke käynnistyi esiselvityksellä ja varsinainen hanke toteutetaan vuosina 2009–2013.
Kalasto
Koskenkylänjoen virtavesikunnostushankkeeseen kuuluu monivuotinen hankkeen vaikutusten seuranta. Seurannoissa tutkitaan mm. lohikalojen poikastuotannon kehittymistä ja tarkkaillaan kunnostustöiden vaikutuksia pohjaeläimiin.
Uudenmaan ympäristöohjelma
Uudenmaan ympäristöohjelma kokoaa Uudenmaan yhteiset suuntaviivat ympäristön tilan parantamiseksi. Uudenmaan ympäristön tilan kehitystä ja ympäristöohjelman toimenpiteiden toteutumista seurataan ja niistä raportoidaan ohjelmakaudella 2007- 2020
|