Kurtturuusu
Kurtturuusu (Rosa rugosa Thunb. ex Murray) on alun perin Koillis-Aasiasta kotoisin oleva laji, joka yleistyi Euroopassa 1800-luvulla koristekasvi-istutusten myötä. Alkuperäisellä levinneisyysalueellaan Tyynen valtameren äärellä se elää hiekkaisilla ja soraisilla merenrannoilla.
Suomessa kurtturuusu alkoi levitä 1900-luvun alkupuolella, ensin hitaasti ja sitten jalansijaa saavutettuaan yhä nopeammin. Leviämistä edesauttoivat suolaa sietävän lajin massaistutukset teiden varsille ja erityisesti moottoriteiden keskikaistoille. Luonnossa kasvi löysi nopeasti soveliasta elinympäristöä merenrantahietikoilta ja saariston somerikoilta.
Kurtturuusun leviäminen Helsingissä. Lähde: Arto Kurtto ja Leena Helynranta (1998).
Kurtturuusu jatkaa voimakasta leviämistään saaristossa ja merenrannoilla. Etelärannikon lisäksi laji leviää jo Oulun korkeudella. Hiekkarannalle asetuttuaan se pystyy levittäytymään läpitunkemattomiksi tiheiköiksi ja syrjäyttämään täysin alkuperäisen merenrantalajiston. Näin kasvaessaan se on merkittävä haitta myös rantojen virkistyskäytölle. Pahimmillaan kasvustot ovat jopa hehtaarien laajuisia.
Kurtturuusu leviää hallitsemattomasti myös teiden varsilla. Se leviää paikallisesti tehokkaan juurivesomisen ansiosta. Uusille kasvupaikoille se leviää ilmeisesti pääasiassa lintujen mukana. Sekä kiulukat että siemenet myös kelluvat vedessä ja voivat siten ajelehtia veden mukana uusille paikoille. Muista ruusuista poiketen kurtturuusu on erittäin hyvin sopeutunut vesilevintään.
Kurtturuusu on levinnyt hehtaarien laajuiseksi läpipääsemättömäksi tiheiköksi hankolaisella hiekkarannalla.
Kookas kurtturuusukasvusto Espoon Torra Lövössä. Vain kallio estää ruusun levittäytymisen laajemmalle.
Kurtturuususta on haittaa myös teiden varsilla. Tammisaaressa ruusu leviää uhanalaisen hietaneilikan (Dianthus arenarius) kasvupaikalla. Tunnistaminen
Kurtturuusu on 0,5–1,5 metriä korkeaksi kasvava pensas, joka muodostaa runsaasti juurivesoja. Sen kasvustot levittäytyvät juurivesojen avulla niin laajalle kuin maaperän laatu antaa myöten. Oksat ovat tiheäpiikkisiä. Piikit ovat erikokoisia ja suoria. Ruusun lehdet ovat pinnaltaan uurteisia – lehtien kurttuisuudesta johtuu kasvin nimikin. Kukat ovat kookkaita, voimakkaan vaaleanpunaisia tai joskus valkoisia. Kurtturuusun kiulukat ovat keskeltä litistyneitä, nauriinmuotoisia.
|
|
|
 |
|
 |
|
Kukkiva kurtturuusu.
|
|
Kurtturuusun kiulukka ja lajille luonteenomaiset uurteiset lehdet.
|
Saariston alkuperäiseen ruusulajistoon kuuluvalla orjanruusulla (Rosa dumalis) piikkejä on selvästi vähemmän ja ne ovat muodoltaan käyriä. Orjanruusun kukat ovat väriltään hennon vaaleanpunaisia ja kiulukat muodoltaan pitkänomaisia. Orjanruusu kasvaa jopa 2–4 m korkeina yksittäispensaina eikä muodosta laajoja, matalia kasvustoja kurtturuusun tapaan.
|
|
|
 |
|
 |
|
Orjanruusu kasvaa yksittäisinä pensaina eikä leviä kurtturuusun tavoin juurivesoista.
|
|
Orjanruusun kukkia.
|
Kurtturuusun torjunta
Kurtturuusun torjunta vaatii aikaa ja sitkeyttä. Se on helpointa pensaiden ollessa vielä pieniä. Pienimmät taimet kiskoo helposti käsin. Kookkaampiin yksilöihin tarvitaan jo tukevien hanskojen lisäksi työkaluja. Ensin pensas leikataan esim. oksasaksilla tai raivaussahalla tyveä myöten alas. Sen jälkeen päästään käsittelemään juurakkoa, joka pyritään kaivamaan kokonaan pois maasta. Hiekkamaasta juurakko irtoaa suhteellisen helposti, kivikossa työskentely on työläämpää.
Piikkisen kasvin kanssa taistellessa on paljas iho syytä suojata kunnolla. Kurtturuusun hävittäminen ei yleensä onnistu kerralla. Maan sisään voi jäädä juurakon kappaleita, joista uudet pensaat saavat alkunsa. Tämän vuoksi käsiteltävällä kasvupaikalla tulee tehdä jälkihoitoa tulevinakin vuosina, kunnes laji on varmasti saatu hävitettyä.
Laajalle levinneiden, yhtenäisten kurtturuusukasvustojen hävittäminen on haastava tehtävä. Työ on lienee helpointa tehdä koneellisesti pienen traktorin avulla. Näin menetellen on toimittu esimerkiksi Hangon Kolavikenin rannalla melko hyvin tuloksin. Myös koneellinen poistaminen vaatii huolellista jälkihoitoa ja seurantaa, koska juurakon kappaleita jää aina maahan.
Kurtturuusun osalla ei Suomessa ole tiettävästi kokeiltu torjunta-aineiden käyttöä, mutta vaikeissa kohteissa se voisi olla mahdollinen torjuntakeino. Kemiallisia torjunta-aineita käytettäessä tulee valmistajan antamia käyttöohjeita noudattaa huolellisesti.
Havaintoja karkulaisista?
Havainnot luontoon karanneista vieraslajeista voit ilmoittaa Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämään Hatikka-havaintopäiväkirjaan.
Lisätietoja
Vanhempi tutkija Terhi Ryttäri, Suomen ympäristökeskus, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Kirjallisuutta
Kurtto, A. & Helynranta, L. 1998: Helsingin kasvit – kukkivilta kiviltä metsän syliin. Helsingin kaupungin ympäristökeskus ja Yliopistopaino. 400 s.
Valokuvat
© Terhi Ryttäri
Sivun alkuun
|