Lajit, joilla on suojeluohjelma
Luonnonsuojelulain mukaan erityisesti suojeltaviksi määrättyjen lajeille tulee tarvittaessa laatia suojeluohjelma. Ohjelmassa esitellään lajin tunnetut esiintymät ja niiden kehityssuunta sekä annetaan suosituksia lajin ja esiintymien säilyttämiseksi.
Seuraaville valtakunnallisesti uhanalaisille lajeille on tehty tai on tekeillä suojeluohjelma tai vastaava selvitys. Osan maata kattavista suojeluohjelmista on ilmoitettu alue, jota suunnitelma koskee. Niistä uhanalaisista lajeista, joista on julkaistu lajikohtainen selvitys, viitataan kyseiseen julkaisuun.
Lajinimen perässä oleva kirjainyhdistelmä tarkoittaa uhanalaisluokkaa vuoden 2000 uhanalaisuusarvioinnin mukaan: CR=äärimmäisen uhanalainen, EN=erittäin uhanalainen, VU=vaarantunut, NT=silmälläpidettävä, NE=arvioimatta jätetty. Vastaavat lyhenteet vuoden 1990 uhanalaisuusarvioinnin mukaan: E = erittäin uhanalainen, V = vaarantunut, Sh = silmälläpidettävä harvinainen, St = silmälläpidettävä taantunut. Putkilokasvit
Agrimonia pilosa, idänverijuuri (2000:EN, 1990:E). Kemppainen, E., Kettunen T., Kurtto, A., Lahti, T. & Uotila, P. 1993: Idänverijuuri (Agrimonia pilosa) Suomessa - historiaa, biologiaa ja suojelunäkökohtia. - Lutukka 9:107-122.
Alisma wahlenbergii, upossarpio (2000:VU, 1990:St). 1991 Outi Savela, gradutyö 1993.
Androsace septentrionalis, ketonukki (2000:EN, 1990:V). Kemppainen, E. 1996: Suomen uhanalaiset lajit. Ketonukki (Androsace septentrionalis). - Suomen ympäristö 72:1-100.
Arctophila fulva, pohjansorsimo (2000:CR, 1990:E). Siira, J. 1992: Pohjansorsimo (Arctophila fulva var. pendulina) Limiganlahdella. Historia, ekologia ja suojelu. - Perämeren tutkimussarjan monisteita 22:1-34.
Armeria maritima, laukkaneilikka (2000:CR, 1990:V). Ryttäri, T. 1993: Suomen uhanalaiset lajit. Laukkaneilikka (Armeria maritima). - Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja 524:1-40.
Arnica angustifolia, arnikki (2000:VU, 1990:V). Kuusamon osalta valmis. 1991 Anne Jäkäläniemi.
Artemisia campestris subsp. bottnica, perämerenmaruna (2000:CR, 1990:V). 1995 Ulla Nummela-Salo &Pertti Salo.
Asplenium adulterinum, serpentiiniraunioinen (2000:EN, 1990:V). 1991 Juha Pykälä.
Botrychium virginianum, lehtonoidanlukko (2000:EN, 1990:V). Eisto, K. 1994: Lehtonoidanlukon (Botrychium virgianum) esiintyminen ja suojelutarve Oulun ja Lapin lääneissä. - Aquilo Ser. Bot. 33:17-29.
Bromus benekenii, lehtokattara (2000:CR, 1990:E). Hakalisto, S. 1995: Suomen uhanalaiset lajit. Lehtokattara (Bromus bekenii). - Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja 462: 1-31.
Cardamine flexuosa, metsälitukka (2000:EN, 1990:E). 1993 Terhi Ryttäri & Veli-Pekka Rautiainen.
Cardamine impatiens, lehtolitukka (2000:EN, 1990:V). 1991 Juha Pykälä.
Cardamine parviflora, rantalitukka (2000:EN, 1990:V) 1989 Jaana Lampolahti & Janne Lampolahti (Turun ja Porin lääni valmis).
Carduus nutans, nuokkukarhiainen (2000:NE, 1990:E). 1992 Janne Lampolahti.
Carex hartmanii, patukkasara (2000:EN, 1990:E). 1991 Juha Pykälä.
Carex vulpina, ketunsara (2000:EN, 1990:V). 1990 Veli-Pekka Rautiainen.
Carlina biebersteinii (Carlina vulgaris subsp. longifolia) (2000:EN, 1990:V). 1990 Eija Kemppainen, Taina Kettunen, Arto Kurtto, Tapani Lahti & Pertti Uotila.
Carlina vulgaris (Carlina vulgaris subsp. vulgaris) (2000:VU, 1990:Sh).1990 Eija Kemppainen, Taina Kettunen, Arto Kurtto, Tapani Lahti & Pertti Uotila.
Cephalanthera rubra, punavalkku (2000:CR, 1990:E). Pykälä, J. & Vuorinen S. 1996: Suomen uhanalaiset lajit. Punavalkku (Cephalanthera rubra). - Suomen ympäristö 76:1-43.
Cerastium fontanum var. kajanense, kainuunnurmihärkki(2000:EN, 1990:V). 1989 Katri Kärkkäinen & Tauno Ulvinen.
Crepis praemorsa, vanakeltto (2000:EN, 1990:E). 1990 Taina Kettunen, Eija Kemppainen, Arto Kurtto, Tapani Lahti & Pertti Uotila.
Crepis tectorum subsp. nigrescens, pahtakeltto (2000:CR, 1990:V). 1991 Anne Jäkäläniemi (Kuusamon osalta valmis).
Cynoglossum officinale, koirankieli (2000:NE, 1990:V). Kemppainen, E. & Karling, M. 1997: Suomen uhanalaisia lajeja: Koirankieli (Cynoglossum officinale). - Suomen ympäristö 74:1-70.
Cypripedium calceolus, tikankontti (2000:VU, 1990:St). Erävuori, L. 1998: Tikankontin suojelutilanne Perä-Pohjolassa. - Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja A 92:1-160.
Epilobium laestadii, turjanhorsma (2000:EN, 1990:V). Jäkäläniemi, A. & Määttä J. 1999: Turjanhorsma - haasteellinen uhanalainen. - Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja A108:1-40.
Epilobium obscurum, tummahorsma (2000:VU, 1990:V). Murto, R. & Pykälä, J. 1988: Tummahorsma (Epilobium obscurum) Suomessa - uhanalaisten kasvien tie lähteistä ojiin. - Lutukka 4:81-87.
Epipactis palustris, suoneidonvaippa (2000:VU, 1990:St). Vuorinen, S. 1991: Suoneidonvaipan (Epipactis palustris) populaatiobiologiasta ja esiintymisestä Suomessa. -Lutukka 7:3-9.
Erica tetralix, kellokanerva (2000:CR, 1990:E). Vainio, M. 1989: Selvitys kellokanervan, Erica tetralix L., suojelusuunnitelmaa varten. - Ympäristöinstituutti, Oulu. 14 s. liitteet 1-7.
Erigeron borealis, sopulinkallioinen (2000:VU, 1990:E). 1992 Henry Väre & Risto Virtanen.
Galium saxatile, nummimatara (2000:CR, 1990:E). 1992 Juha Pykälä & Terhi Ryttäri.
Gentianella campestris, ketokatkero (2000:EN, 1990:V). Välivaara, R. & Saari, V. 1994: Ketokatkeron (Gentianella campestris) esiintyminen, suojelu ja hoito Keski-Suomessa. - Jyväskylän yliopiston museon julkaisuja 2:1-25 9 liites. 1995 Ulla Nummela-Salo & Pertti Salo (Oulun ja Lapin läänien osalta valmis).
Hypericum montanum, vuorikuisma (2000:CR, 1990:E). Pykälä, J. & Vuorinen, S. 1997: Suomen uhanalaisia lajeja: Vuorikuisma (Hypericum montanum). - Suomen ympäristö 77:1-54.
Kobresia simpliciuscula, kuusamonsarake (2000:CR, 1990:V). 1989 Juha Pykälä & Heikki Toivonen.
Leersia oryzoides, hukkariisi (2000:VU, 1990:E). 1993 Tapio Rintanen
Lonicera caerulea, sinikuusama (2000:EN, 1990:V). 1990 Anne Jäkäläniemi.
Malaxis monophyllos (Microstylis monophyllos), sääskenvalkku (2000:VU, 1990:V). 1994 Ulla Nummela-Salo & Pertti Salo (Oulun ja Lapin läänit valmiit).
Melica ciliata, tähkähelmikkä (2000:CR, 1990:E). Kaipiainen, H., Kemppainen, E. & Bonn, T. 1997: Suomen uhanalaisia lajeja: Tähkähelmikkä (Melica ciliata). - Suomen ympäristö 78:1-39.
Myricaria germanica, pensaskanerva (2000:VU, 1990:Sh). 1991 Veli-Pekka Rautiainen.
Ononis arvensis, kenttäorakko (2000:VU, 1990:E). 1991 Terhi Ryttäri
Ophrys insectifera, kimalaisorho (2000:VU, 1990:E). 1989 Jaana Lampolahti (Paraisten osuus valmis).
Petasites spurius, rantaruttojuuri (2000:CR, 1990:V). 1991 Terhi Ryttäri
Polygonum oxyspermum, meritatar (2000:CR, 1990:V). 1991 Arto Puolasmaa, Veli-Pekka Rautiainen & Kimmo Syrjänen (Jurmon osalta valmis).
Potentilla neumanniana, pikkuhanhikki (2000:VU, 1990:V). 1992 Marjaana Pispa & Elina Malkamäki.
Potentilla subarenaria, sakarahanhikki (2000:VU, 1990:V). 1992 Marjaana Pispa & Elina Malkamäki.
Puccinellia phryganodes, rönsysorsimo (2000:EN, 1990:V). 1989 Juha Markkola, Eino Merilä & Jouko Siira.
Salix pyrolifolia, talvikkipaju (2000:CR, 1990:E). 1990 Anne Jäkäläniemi.
Salsola kali subsp. kali, meriotakilokki (2000:EN, 1990:V). Syrjänen, K. 1995: Meriotakilokki Korppoon Jurmossa. - Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja A51:1-49.
Samolus valerandi, suolapunka (2000: EN, 1990:Sh); manner-Suomen esiintymät. 2005 Paula Aspelund (käsikirjoitus).
Scirpus radicans, juurtokaisla (2000:VU, 1990:V). Hakalisto, S., Rintanen, T. & Grönlund, A. 2000: Suomen uhanalaisia lajeja: Juurtokaisla (Scirpus radicans). - Suomen ympäristö 271:43-86.
Scleranthus perennis, vaaleajäsenruoho (2000:NE, 1990:E). 1991 Marjaana Pispa.
Silene furcata subsp. angustiflora, pohjanailakki (2000:CR, 1990:E). 1990 Anne Jäkäläniemi.
Sium latifolium, sorsanputki (2000:CR, 1990:E). Rintanen, T. & Kare, P. 2000: Suomen uhanalaisia lajeja: Sorsanputki (Sium latifolium). - Suomen ympäristö 271:1-42.
Stellaria crassifolia var. minor (Stellaria crassifolia var. brevifolia), merilettotähtimö (2000:CR, 1990:V). 1991 Arto Puolasmaa, Veli-Pekka Rautiainen & Kimmo Syrjänen (Jurmon osuus valmis).
Thalictrum aquilegiifolium, lehtoängelmä (2000:CR, 1990:V). Hakalisto, S. 1994: Suomen uhanalaiset lajit. Lehtoängelmä (Thalictrum aquilegiifolium). - Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja 607:1-29.
Veratrum album, valkopärskäjuuri (2000:CR, 1990:E). 1991 Arto Puolasmaa.
Viola collina, mäkiorvokki (2000:EN, 1990:E). Kosonen, L., Kaipiainen, H. & Kemppainen, E. 1996: Suomen uhanalaiset lajit. Mäkiorvokki (Viola collina). - Suomen ympäristö 75:1-37.
Sivun alkuun Sammalet
Maksasammalet
Frullania oakesiana, lännenkarvesammal (2000:CR, 1990:E). 1994 Risto Virtanen & Martti Ohenoja.
Lehtisammalet
Anomodon rugelii, etelänruostesammal (2000:EN, 1990:E). 1994 Leena Myllys.
Buxbaumia viridis, lahokaviosammal (2000:EN, 1990:V). 1994 Riitta Kotiluoto & Tuuli Lunnas.
Desmatodon cernuus, nuokkulapiosammal (2000:EN, 1990:E). 1994 Risto Virtanen.
Dichelyma capillaceum, hiuskoukkusammal (2000:EN, 1990:E). 1994 Viivi Virtanen.
Dicranum viride, katkokynsisammal (2000:EN, 1990:E). 1994 Kimmo Syrjänen.
Orthotrichum patens, ketunhiippasammal (2000:CR, 1990:E). 1999 Sanna Laaka-Lindberg & Kimmo Syrjänen.
Sphagnum affine (Sphagnum imbricatum), rannikkorahkasammal (2000:VU, 1990:V). 1994 Tytti Kontula & Riitta Kotiluoto.
Timmia bavarica, tunturituppisammal (2000:VU, 1990:V). 1995 Risto Virtanen.
Zygodon conoideus, etelänuurresammal (2000:EN, 1990:E). 1994 Risto Virtanen & Martti Ohenoja.
Zygodon viridissimus, viheruurresammal (2000:VU, 1990:E). 1994 Risto Virtanen & Martti Ohenoja.
Sivun alkuun Jäkälät
Caloplaca lucifuga, jalokultajäkälä (2000:CR, 1990:V). 1994 Eeva Tuukki & Arto Puolasmaa.
Caloplaca thallincola, suolakultajäkälä (2000:NT, 1990:Sh). 1995 Eeva Tuukki & Arto Puolasmaa.
Cladonia polycarpoides, nuijatorvijäkälä (2000:EN, 1990:H). 1992 Kimmo Jääskeläinen.
Cladonia incrassata, turvetorvijäkälä (2000:CR, 1990:E). 1989 Mikko Kuusinen & Riitta Turpeinen.
Collema curtisporum, pohjanhyytelöjäkälä (2000:EN, 1990:E). Halonen, P., Tuukki, E., Puolasmaa, A. & Kaipiainen, H. 1997: Suomen uhanalaisia lajeja: Pohjanhyytelöjäkälä, lännenhyytelöjäkälä, risahyytelöjäkälä, (Collema curtisporum, C. nigrescens, C. multipartium). - Suomen ympäristö 73:1-38.
Collema multipartitum, risahyytelöjäkälä (2000:CR, 1990:V). Halonen, P., Tuukki, E., Puolasmaa, A. & Kaipiainen, H. 1997: Suomen uhanalaisia lajeja: Pohjanhyytelöjäkälä, lännenhyytelöjäkälä, risahyytelöjäkälä, (Collema curtisporum, C. nigrescens, C. multipartium). - Suomen ympäristö 73:1-38.
Collema nigrescens, lännenhyytelöjäkälä (2000:CR, 1990:E). Halonen, P., Tuukki, E., Puolasmaa, A. & Kaipiainen, H. 1997: Suomen uhanalaisia lajeja: Pohjanhyytelöjäkälä (Collema curtisporum), lännenhyytelöjäkälä (C. nigrescens), risahyytelöjäkälä (C. multiparium). - Suomen ympäristö 73:1-38.
Cyphelium notarisii, etelännokijäkälä (2000:CR, 1990:E). 1995 Eeva Tuukki & Arto Puolasmaa.
Heterodermia speciosa, siimesjäkälä (2000:EN, 1990:E). 1993 Kimmo Jääskeläinen.
Megalaria grossa, saarnijäkälä (2000:CR, 1990:E). 1994 Eeva Tuukki & Arto Puolasmaa.
Menegazzia terebrata, reikäkarve (2000:VU, 1990:V). 1991 Mikko Kuusinen & Ilpo Ahlholm.
Nephroma helveticum, kalliomunuaisjäkälä (2000:EN, 1990:E). 1994 Pekka Halonen.
Nephroma laevigatum, lännenmunuaisjäkälä (2000:EN, 1990:V). Jääskeläinen, K. 1998: Lännenmunuaisjäkälä (Nephroma laevigatum) Suomessa. Pro gradu -tutkielma. Ekologian ja systematiikan laitos, Helsingin yliopisto. 40 s.
Melanelia glabra (Parmelia glabra), karvaruskokarve (2000:CR, 1990:E). 1994 Eeva Tuukki & Arto Puolasmaa.
Parmelina pastillifera (Parmelia pastillifera), nappikarve (2000:CR, 1990:V). 1994 Eeva Tuukki & Arto Puolasmaa.
Peltigera retifoveata, vuomannahkajäkälä (2000:CR, 1990:V) 1995 Pekka Halonen & Kimmo Soppela.
Phaeophyscia kairamoi, otalaakajäkälä (2000:RE, 1990:V). 1992 Kimmo Jääskeläinen.
Physcia phaea, kaitalaakajäkälä (2000:EN, 1990:E). 1994 Pekka Halonen.
Platismatia norvegica, norjanröyhelö (2000:VU, 1990:V). 1989 Arto Puolasmaa.
Sivun alkuun Sienet
Baeospora myriadophylla, tuhatheltta (2000: EN, 1990:V). 2001 Esteri Ohenoja & Riitta Ryömä.
Boletopsis leucomelaena, mäyränkääpä (2000:VU, 1990:Sh) Kiiminki.1994 Maarit Kaukonen & Esteri Ohenoja.
Bovista paludosa, lettotuhkelo (2000:VU, 1990:V). 1996 Anna Liisa Paulus & Esteri Ohenoja.
Bovista tomentosa, liuskamaamuna (2000:EN, 1990:V). 2003 Tiina Rahko, Esteri Ohenoja & Ulla Ahola.
Camarophyllus russocoriaceus, setrivahakas (2000:EN, 1990:V). 1995 Ulla Nummela-Salo & Pertti Salo.
Chamaemyces fracidus, tahmaukonsieni (2000:EN, 1990:E). 1992 Sanna Jortikka.
Cotylidia muscigena, sammaltorvikka (2000:VU, 1990:E). 1994 Maarit Kaukonen & Esteri Ohenoja.
Geoglossum atropurpureum, sysikieli (2000:EN, 1990:St). 2003 Tiina Rahko, Esteri Ohenoja & Ulla Ahola (Oulun ja Lapin läänien osalta valmis).
Geoglossum cookeianum, lapakieli (2000:EN, 1990:V). 1995 Ulla Nummela-Salo & Pertti Salo.
Geoglossum fallax, ruohikkokieli (2000:NT, 1990:V). 1995 Ulla Nummela-Salo & Pertti Salo.
Geoglossum starbaeckii, hakamaakieli (2000:EN, 1990:V). 1995 Ulla Nummela-Salo & Pertti Salo.
Helvella oblongispora, härmämörsky (2000:VU, 1990:E). 1992 Sanna Jortikka.
Hohenbuehelia longipes, suohytyvinokas (2000: CR, 1990:E). 2000 Riitta Ryömä & Esteri Ohenoja.
Hygrocybe ovina, lampaanvahakas (2000:CR, 1990:V). 1995 Ulla Nummela-Salo & Pertti Salo.
Hygrocybe spadicea, viiruvahakas (2000:CR, 1990:E). 1995 Ulla Nummela-Salo & Pertti Salo.
Inocutis dryophila, isokarvakääpä (2000:VU, 1990:Sh). 1995 Piippa Wäli
Inocybe godeyi, imelärisakas (2000:CR, 1990:E). 1994 Esteri Ohenoja & Maarit Kaukonen.
Inocybe pudica, rusorisakas (2000:DD, 1990:V), Saarijärvi. 1995 Johanna Hallman.
Lepiota alba, alvariukonsieni (2000:VU, 1990:V). 1991 Arto Puolasmaa.
Lepiota grangei, viherukonsieni (2000:VU, 1990:V). 1995 Ulla Nummela-Salo & Pertti Salo.
Lepiota setulosa, niittyukonsieni (2000:NT, 1990:V). 1995 Ulla Nummela-Salo & Pertti Salo.
Leucopaxillus subzonalis, aurinkomalikka (2000:VU, 1990:V). 1995 Ulla Nummela-Salo & Pertti Salo.
Microglossum olivaceum, oliivikieli (2000:EN, 1990:V). 1995 Ulla Nummela-Salo & Pertti Salo.
Mycena cyanorrhiza, sinityvihiippo (2000:EN, 1990:V). 2001 Riitta Ryömä & Esteri Ohenoja.
Mycena tintinnabulum, talvihiippo (2000:VU, 1990 E). 2000 Tiina Rahko & Esteri Ohenoja.
Phellinus robustus, tammenkääpä (2000:VU, 1990:Sh). 1996 Piippa Wäli.
Pleurotus calyptratus, haapavinokas (2000:EN, 1990:E). 2000 Tiina Rahko & Esteri Ohenoja.
Sarcodon fuligineoviolaceus, musteorakas (2000:VU, 1990:-). 2003 Esteri Ohenoja & Ulla Ahola (Oulun ja Lapin läänien osalta valmis).
Sarcosoma globosum, hytymaljakas (2000:NT, 1990:Sh), Muhos. 1994 Maarit Kaukonen & Esteri Ohenoja.
Sarcosphaera coronaria, kruunumaljakas (2000:EN, 1990:-). 2003 Esteri Ohenoja & Ulla Ahola.
Tremiscus helvelloides, suppilohytykkä (2000:VU, 1990:E), Keminmaa. 1994 Esteri Ohenoja & Maarit Kaukonen.
Urocystis carcinodes, konnanmarjannoki (2000:CR, 1990:E). 2003 Esteri Ohenoja & Ulla Ahola.
Xylobolus frustulatus, lohkonahakka (2000:EN, 1990:V). 1996 Piippa Wäli.
Sivun alkuun Kovakuoriaiset
Agathidium pulchellum, korukeräpallokas (2000:EN, 1990:E). 1993 Ilpo Rutanen.
Cossonus cylindricus, jalavanlahokärsäkäs (2000:EN, 1990:E). 1993 Ilpo Rutanen.
Cossonus parallelepipedus, haavanlahokärsäkäs (2000:CR, 1990:E). 1993 Ilpo Rutanen.
Crepidophorus mutilatus (Athous mutilatus), aarniseppä (2000:EN, 1990:E). 1993 Ilpo Rutanen.
Ipidia sexguttata, aarnimäihiäinen (2000:CR, 1990:E). 1989 Pertti Rassi.
Liodopria serricornis, sarvikeräpallokas (2000:VU, 1990:V). 1993 Ilpo Rutanen.
Meloe proscarabeus, isotoukohärkä (2000:CR, 1990:E). 1994 Tom Clayhills, Kari Karhu.
Mesosa myops, vennajäärä (2000:CR, 1990:E). Landvik, M. 2000: Katsaus vennajäärän (Mesosa myops) esiintymiin Suomessa. - Lounais-Suomen ympäristökeskuksen julkaisuja 23: 1-14.
Osmoderma eremita, erakkokuoriainen (2000:CR, 1990:E).Landvik, M. 2000: Erakkokuoriaisen (Osmoderma eremita) suojelusuunnitelma. - Lounais-Suomen ympäristökeskuksen moniste 18:1-24 60 liites. Suorasiipiset
Bryoderma tuberculatum, ruususiipisirkka (2000:CR, 1990:E). Väisänen, R., Somerma, P., Kuussaari, M. & Nieminen, M. 1991: Bryodema tuberculata and Psophos stridulus in southwestern Finland (Saltatoria, Acrididae). ? Entomologica Fennica 2:27?32.
Sphingonotus caerulans, sinisiipisirkka (2000:VU, 1990:V). Kullberg, J. 1997/1998. - Pro gradu, Helsingin yliopisto. Perhoset
Capricornia boisduvaliana (2000:CR). Välimäki, P. & Itämies, J. 2002: Occurrence and experimental introduction of Capricornia boisduvaliana (Duponchel, 1836) (Lepidoptera: Tortricidae) in Finland. Entomologica Fennica 13(2): 89-97.
Caryocolum petryi, raunikkivyökoi (2000:CR, 1990:E). Laasonen, E.M. & Laasonen, L. 2000: Raunikkikoi Caryocolum petryi (Hofman, 1899) (Lepidoptera, Gelechiidae) Suomessa. - Baptria 25: 141-145.
Clossiana titania, lehtohopeatäplä (2000:VU, 1990:V). Kuussaari, M., Pöyry, J., Savolainen, M. & Paukkunen, J. 1997: Suomen uhanalaisia lajeja: Lehtohopeatäplä (Clossiana titania). - Suomen ympäristö 169:1-42.
Cupido minimus, pikkusinisiipi (2000:EN, 1990:V). Kaila, L. & Wettenhovi, J. 1995: Pikkusinisiipi Cupido minimus häviämässä Suomesta. - Baptria 20:189?193.
Entephria nobiliaria, kurupohjanmittari (2000:VU, 1990:Sh). Silvonen, K. & Sundell, P.R. 2000: Kurupohjanmittarin (Entephria nobiliaria) esiintyminen Kilpisjärven alueella ja tietoja lajin biologiasta. - Baptria 25: 85-91.
Euphydryas aurinia (Eurodryas aurinia), punakeltaverkkoperhonen (2000:VU, 1990:V). Klemetti, T. & Wahlberg, N. 1997: Punakeltaverkkoperhosen (Euphydryas aurinia) ekologia ja populaatiorakenne Suomessa. Baptria 22:87?93.
Lycaena helle, luhtakultasiipi (2000:VU, 1990:St). Wettenhovi, J. & Kaila, L. 1998: Luhtakultasiipi (Lycaena helle) kuilun partaalla Suomessa ? - Baptria 23:157-162.
Heino, J., Pöykkö, H. & Itämies, J. 1998: Luhtakultasiiven (Lycaena helle) esiintymisestä, elintavoista ja suojelumahdollisuuksista Koillismaan alueella. - Baptria 23: 163-168.
Maculinea arion, muurahaissinisiipi (2000:CR, 1990:E). Pajari, M. 2000: Suomen uhanalaisia lajeja: Muurahaissinisiipi (Maculinea arion). – Suomen ympäristö 549: 1-52.
Melitaea cinxia, täpläverkkoperhonen (2000:VU, 1990:Sh). Kuussaari, M., Nieminen, M., Pöyry, J. & Hanski, I. 1995: Täpläverkkoperhosen (Melitaea cinxia) elinkierto ja esiintyminen Suomessa. Baptria 20:167?180.
Melitaea diamina, tummaverkkoperhonen (2000:EN, 1990:E). Wahlberg, N. 1997: Suomen uhanalaisia lajeja: Tummaverkkoperhonen (Melitaea diamina). - Suomen ympäristö 168: 1-40.
Metzneria aestivella, kurhomykerökoi (kurhokoi) (2000:CR, 1990:V). Järveläinen, T. 1994: Kurhokoin (Metzneria aestivella) esiintyminen Ahvenanmaalla. Baptria 19:1-4.
Parnassius mnemosyne, pikkuapollo (2000:VU, 1990:Sh). Väisänen, R. & Somerma, P. 1985: The status of Parnassius mnemosyne (Lepidoptera, Papilionidae) in Finland. - Notulae Entomologicae 65:109?118.
Välimäki, P., Itämies, J. & Helminen, O. 2000: Pikkuapollon (Parnassius mnemosyne) esiintyminen Rauman ympäristössä vuonna 1999. - Baptria 25: 61-69.
Pseudophilotes baton, harjusinisiipi (2000:CR, 1990:E). 1993 Mikko Kuussaari.
Scolitantides orion, kalliosinisiipi (2000:VU, 1990:V); Lohja ja Linnansaaren kansallispuisto. Saarinen, P. 1993: Kalliosinisiiven (Scolitantides orion) ekologia ja esiintyminen Lohjalla. - Pro gradu, Helsingin yliopisto. 61 s.
Sihvonen, P. 1997: Linnansaaren kansallispuiston suurperhoset. - Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja A 70:1-70.
Scopula corrivalaria, hierakkalehtimittari (2000:VU, 1990:V). Väisänen, R. 1989: On the occurrence of Scopula corrivalaria (Lepidoptera, Geometridae) in Finland. - Notulae Entomologicae 69:27-32.
Kaitila, J. 1998: Hierakkalehtimittarin (Scopula corrivaria) etsiminen ja tunnistaminen. - Babtria 23:124-125.
Sivun alkuun Linnut
Anser erythropus, Kiljuhanhen suojeluohjelma 2009, (pdf, 601 kt)
Aquila chrysaetos, maakotka (2000:VU, 1990:V). 1993 Antti Below.
Calidris alpina schinzii, etelänsuosirri (2000:CR, 1990:E). 1987 Heli Perttula, Martti Soikkeli, 1992 Ari Veijalainen, 1993 Kimmo Nuoho.
Dendrocopos leucotos, valkoselkätikka (2000:CR, 1990:E). 1988 Raimo Virkkala, 1991 ja 1992 WWF -työryhmä.
Haliaetus albicilla, merikotka (2000:VU, 1990:V). 90-luvulla WWF:n työryhmä Juhani Koivusaari ym.,1994 Torsten Thjernberg.
Xenus cinereus, rantakurvi (2000:CR, 1990:E). 1990 Mikko Ojanen. Nisäkkäät
Phoca hispida saimaensis, saimaannorppa (2000:EN, 1990:E). 90-luvulla WWF:n norppatyöryhmä Tero Sipilä ym.
Sivun alkuun
Lisätietoja
Vanhempi tutkija Heidi Kaipiainen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
|