Ympäristö-lehden Tilastot 2/2008
Uusissa luvissa kallionottoa jo yhtä paljon kuin soranottoa
Vuonna 2006 Suomessa myönnettiin noin 900 maa-ainesten ottamislupaa. Näihin uusiin lupiin sisältyi ottomahdollisuus 130 miljoonalle tonnille soraa ja hiekkaa sekä lähes 130 miljoonalle tonnille kalliokiviainesta.
Suomessa käytetään vuosittain keskimäärin 18 tonnia kiviainesta asukasta kohti. Yhä useammin se otetaan kalliosta, sillä hyödynnettävistä soravaroista on monin paikoin pulaa. Kallioaineksen käyttöä ovat lisänneet myös pohjaveden suojelun asettamat soranottorajoitukset sekä louhinta- ja murskaustekniikoiden tehostuminen ja halpeneminen.
Vuonna 2006 maa-ainesta otettiin noin 3 700 alueelta. Niiltä otettiin hiekkaa ja soraa yhteensä noin 55 miljoonaa tonnia ja kalliota noin 38 miljoonaa tonnia. Kallion ottomäärät jatkoivat kasvuaan. Luvan saaneiden ottamisalueiden lisäksi kiviainesta, etenkin kalliokiviainesta, otetaan merkittäviä määriä rakentamispaikoilta rakentamisen yhteydessä.
Voimassa olevista maa-ainesluvista 1 200 on myönnetty kallioaineksen ja 4 900 soran ja hiekan ottamiseen. Lupien perusteella maa-aineksia voitaisiin ottaa noin 940 miljoonaa kuutiometriä yhteensä noin 23 000 hehtaarin alueelta.
Lähde: SYKE, Vesivarayksikkö, Jari Rintala.
Vuonna 2006 myönnetyt suurimmat soran ja kallion ottamisluvat kuntakohtaisesti

Pohjakartta: Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/06
Maa-ainesten otto Suomessa vuosina 2000–2006

Vuonna 2006 toteutunut ja lupien mahdollistama vuotuinen soranotto ympäristökeskuksittain

Vuonna 2006 toteutunut ja lupien mahdollistama vuotuinen kalliokiviaineksen otto ympäristökeskuksittain

|
Muuntokertoimet Sora ja hiekka
1 kiintokuutiometri = 2 tonnia |
Kalliokiviaines
1 kiintokuutiometri = 2,8 tonnia |
Suojeluohjelmien alueita toteutettiin noin 18 000 hehtaaria
Valtakunnallisiin luonnonsuojeluohjelmiin kuuluvia yksityismaita saatiin vuonna 2007 suojelun piiriin noin 18 000 hehtaaria. Ohjelmiin kuuluvia maita hankittiin valtion omistukseen 5 539 hehtaaria. Yksityisinä suojelualueina rauhoitettiin kaikkiaan 12 665 hehtaaria. Toimeenpanoon käytettiin yhteensä noin 25,4 miljoonaa euroa maanhankinta- ja korvausvaroja sekä vaihtomaita.
Yksityisten suojelualueiden määrää lisäsi erityisesti lintuvesien suojeluohjelman toteuttaminen. Ohjelmaan kuuluvista yksityismaista saatiin suojeluun 9 274 hehtaaria.
Lintuvesien lisäksi ohjelmien toimeenpanossa painottuivat Natura 2000 -verkostoon sisältyvät aikaisempiin suojeluvarauksiin kuulumattomat alueet. Niitä oli 3 935 hehtaaria.
Luonnonsuojeluohjelmien toteutustavoitteeksi vuodelle 2007 oli asetettu 28 000 hehtaaria. Tavoitteesta jäätiin jälkeen. Luonnonsuojeluohjelmiin sisältyy vielä noin 45 000 hehtaaria yksityismaita, joiden suojeluratkaisu tulisi toteuttaa vuoden 2009 loppuun mennessä. Erityisen paljon tehtävää on Uudenmaan, Lounais-Suomen ja Länsi-Suomen alueilla.
Luonnonsuojeluohjelmiin kuuluvien alueiden ohella valtio neuvotteli myös arvokkaiden metsäalueiden suojelusta Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman puitteissa. Maanomistajien tekemien tarjousten perusteella hankittiin valtion omistukseen 770,7 hehtaaria. Yksityisiä suojelualueita muodostettiin 466,3 hehtaaria. Yhteensä näihin METSO-alueisiin käytettiin noin 7,3 miljoonaa euroa.
Lähde: Ympäristöministeriö.
Luonnonsuojeluohjelmien toteutus vuonna 2007
| Suojeluohjelma |
pinta-ala1 |
| Kansallispuistot |
58 |
| Rantojensuojeluohjelma |
1 362 |
| Lintuvesien suojeluohjelma |
9 274 |
| Soidensuojelun perusohjelma |
1 688 |
| Lehtojensuojeluohjelma |
72 |
| Vanhojen metsien suojeluohjelma |
69 |
| Erilliset valtioneuvoston päätökset |
25 |
| Natura 2000, uudet alueet2 |
3 935 |
| Uhanalaisten lajien suojelualueet |
99 |
| Kaavoilla suojellut alueet |
820 |
| Muut |
411 |
| Yhteensä |
17 812 |
1 Pinta-ala sisältää vuonna 2007 valtion omistukseen luonnonsuojelu varten hankitut alueet ja vuonna 2007 perustetut yksityiset suojelualueet
2 Natura 2000 -ohjelma sisältää tässä vain ne alueet, jotka eivät sisälly muihin suojeluohjelmiin tai kaavoihin
|