Hyppää sisältöön   RSS |  Sivukartta |  På svenska |  In English  
 
ymparisto.fi
Kaivot
       Tarkennettu haku
 
 
Ympäristöministeriö | Suomen ympäristökeskus | Alueellista ympäristötietoa | www.ara.fi
Kaivon sijainti
Kaivon rakentaminen
Kaivon huolto ja kunnostus
Kaivoveden ongelmia
Kaivoveden tutkiminen
Kaivoveden käsittely
Kaivoveden laatu
Kaivoveden analyysitulkki
Kaivoihin liittyviä käsitteitä
Usein kysyttyä kaivoista
Kaivoverkosto
www.ymparisto.fi > Kaivot > Kaivoverkosto
  
Uudistamme verkkopalvelua kevään 2013 aikana.
Lue lisää uudistuksesta

Vastaa uudistusta koskevaan asiakaskyselyyn

Kaivoverkosto

Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) koordinoima kaivoverkosto edustaa Suomen laaja-alaisinta kaivoalan asiantuntemusta. Verkosto on perustettu 1990-luvulla SYKEn kaivoasiantuntijoiden aloitteesta. Kyseessä on silti epävirallinen, vapaaehtoisuuteen perustuva ryhmä.

Jäsenet

Kaivoverkoston jäsenet ovat pääosin SYKEn ulkopuolisia asiantuntijoita ELY-keskuksista, kunnista, tutkimuslaitoksista, korkeakouluista sekä alan yrityksistä ja järjestöistä. 

Jäsenet ovat asiantuntemukseltaan geologeja, hydrogeologeja, kemistejä, ympäristö- ja vesihuoltoinsinöörejä, terveystarkastajia sekä kaivon rakennus-, kunnostus- ja huoltoalan yrittäjiä. 

SYKEn jäsenet toimivat verkostossa pohjaveden ja vesihuollon asiantuntijoina.

Toiminta

Kaivoverkoston tavoitteena on edistää kaivojen parissa toimivien henkilöiden asiantuntemusta ja vuoropuhelua, kaivojen hyvää rakentamis- ja kunnostamistapakäytäntöä sekä kansalaisten tietoisuutta kiinteistökohtaisesta vedenhankinnasta.

Verkoston toiminta tukee SYKEn T&K-toimintaa haja-asutuksen vedenhankintaan ja pohjavesien kestävään käyttöön liittyen. Ympäristöhallinto on julkaissut vuosien varrella useita kaivoja käsitteleviä oppaita, esitteitä ja ohjeita, jotka on valmisteltu yhteistyössä kaivoverkoston kanssa.

Verkoston jäsenet ovat aktiivisesti mukana myös erilaisissa koulutustilaisuuksissa ja seminaareissa, kuten Talousvesi- ja lämpökaivopäivillä, jotka SYKE on järjestänyt joka toinen vuosi vuodesta 2006 lähtien. Ajankohtaisista kaivoasioista tiedotetaan muutamia kertoja vuodessa SYKEn Kaivot-teemasivustolla www.ymparisto.fi/kaivot.

Lisätietoja:

Sanna Vienonen, SYKE
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

9.1.2013 (Päivitetty)
Suomen ympäristökeskus
Ota yhteyttä sivun vastuuhenkilöön
VERSIOT
Tulostusversio
Jaa
 
 
Muualla palvelussamme
Julkaisut ja esitteet
Koulutus
Koulutus ja seminaarit (Talousvesi- ja lämpökaivopäivät 13.11.2012)
 
Muualla verkossa
© Copyright Valtion ympäristöhallinto  | Palvelukuvaus  | Jätä palautetta | Yhteystiedot