Valosaaste

Valosaaste on keinovaloa, joka aiheuttaa haittaa ihmisille tai ekosysteemeille. Viimeisten sadan vuoden aikana valosaaste on luultavasti lisääntynyt nopeammin ja laajemmalle kuin mikään muu ympäristökuormituksen muoto. Valosaasteen määrän arvioidaan lisääntyneen maailmanlaajuisesti suunnilleen kuusi prosenttia vuosittain viime vuosikymmenien aikana. Arvio on kuitenkin epävarma ja erot eri paikkojen välillä ovat suuria.

Valosaasteen haitat

Tähtitieteen harrastajat ja astronomit ovat kiinnittäneet valosaasteen lisääntymiseen huomiota jo pitkään, sillä taivaalle siroutuva valo haittaa tähtien tarkastelua. Tähtitaivas on suurelta osin hävinnyt näkyvistä myös tavallisilta ihmisiltä. Noin puolet eurooppalaisista asuu ympäristössä, jossa Linnunrataa on mahdotonta nähdä paljain silmin.

Valtaosa maapallon eläimistä on hämärä- tai yöaktiivisia. Monille herkille lajeille vähäinenkin valosaaste voi koitua kohtalokkaaksi. Ekologinen ja biologinen tutkimus on kuitenkin keskittynyt päiväaktiivisiin lajeihin, joten valosaasteen kaikista vaikutuksista ei ole riittävästi tietoa. Yöllä lentävien muuttolintujen törmäykset korkeisiin valaistuihin rakennelmiin sekä rannoille kuoriutuvien merikilpikonnien poikasten harhautuminen maalle ovat tunnetuimpia esimerkkejä haitoista.

Ekosysteemien toiminnalle oleellisimpia ovat valosaasteen pitkän aikavälin vaikutukset eliöiden käyttäytymiseen ja evolutiiviseen kehitykseen. Valosaaste muuttaa esimerkiksi saaliiden ja petojen suhteita, kun pimeys enää tarjoa piilopaikkaa pedoilta.

Valosaaste vaikuttaa myös ihmisten terveyteen, tuntemuksiin ja kulttuuriin. Valoaltistus voi lisätä unettomuutta ja häiritä niin ihmisten kuin eläintenkin hormonitasapainoa. Koristevaloiksi tarkoitettujen vilkkuvien ja värikkäiden valojen liiallinen käyttö ärsyttää monia. Mainosvalojen kyllästämä yöllinen kaupunkimaisema osoittaa koko kulttuurimme perustumista keinovalon käytölle. Tietoyhteiskunta on ennen muuta keinovalon yhteiskunta.

Väärään paikkaan suuntautuvan, liian voimakkaan tai tarpeettomasti päällä olevan valaistuksen tuottamiseen tarvitaan energiaa, josta tuottamisesta syntyy turhaan kasvihuonekaasuja ja muita päästöjä. Huonosti suunniteltu valaistus voi myös lisätä turvallisuusriskejä, vaikka valaistusta perustellaankin usein juuri turvallisuudella.

©NASA www.visibleearth.nasa.gov/

Valosaasteen lähteet

Suurimpia valosaasteen lähteitä ovat liikenne, asutus ja palvelut. Suomen kaltaisissa suhteellisen harvaan asutuissa maissa tievalaistus ja liikenteen valot ovat merkittäviä valonlähteitä. Kaupunkien hohdevalo voi loistaa satojen kilometrien päähän, ja tiiviisti rakennetut alueet kaupunkien valoverho peittää kokonaan.

Suomessa vakituinen asutus on monilta syrjäseuduilta vähentynyt, mutta tilalle on tullut runsaasti varusteltujen kesämökkien ja kakkosasuntojen valoja. Maaseudulla kasvihuoneet ovat paikallisesti merkittäviä valonlähteitä. Kalastuslaivastojen voimakkaat valot ja öljynporauslauttojen kaasusoihdut ovat näkyviä valonlähteitä maailman merillä.

Korkeiden mastojen, tuulimyllyjen ja muiden rakennelmien varoitusvalot on varta vasten suunniteltu näkymään kauas. Erityisesti matkapuhelinverkon tukiasemamastoista on tullut nopeasti näkyvä osa suomalaisia yömaisemia, ilman että asiasta olisi juurikaan keskusteltu.

Valosaasteen lähteinä voidaan pitää myös ihmisen rakentamia pintoja, joista heijastuva valo aiheuttaa haittoja. Esimerkiksi lasipinnoista heijastuva valo voi häikäistä. Valosaasteena voidaan pitää myös sileistä pinnoista heijastuvaa polarisoitunutta luonnonvaloa, joka harhauttaa hyönteisiä jotka luulevat laskeutuvansa veden pinnalle.

Ihmissilmälle näkyvän valon lisäksi luontoon pääsee muille eliöille haitallista valoa jota ihminen ei pysty aistimaan. Päiväaktiivisena eliönä ihminen on sopeutunut aistimaan näkyvän valon spektrialueella. Monilla linnuilla ja hyönteisillä kyky hyödyntää valoinformaatiota on paljon kehittyneempi kuin ihmisellä. Tämän takia esimerkiksi uusien valkoisten LED-valojen pelätään saastuttavan aallonpituudeltaan sinisen valon aluetta.

Torjuntakeinot

	©Hannu Lehtomaa

Tärkein valosaasteen torjuntakeino on se, että keinovaloa käytetään vain silloin kun se on tarpeellista. Mainosvalot autioilla kaupunkikaduilla, tyhjiä teitä valaisevat tievalot tai palamaan unohtunut pihavalo ovat esimerkkejä tarpeettomasta valonkäytöstä. Hämäräkytkinten, liiketunnistimien ja ajastinten avulla valon käyttöä voidaan tarkentaa silloinkin kun ihmiset eivät ehdi, muista tai pysty sammuttamaan valoja.

Silloin kun valoa käytetään, tulisi valaisimen olla sopivan tehoinen ja varustettu tehokkaalla varjostimella, joka suuntaa valon juuri siihen kohteeseen, jossa lisävalaistusta tarvitaan. Hyvän valosuunnittelun avulla valon käyttöä voidaan vähentää samalla, kun elinympäristöstä tulee turvallisempi ja miellyttävämpi.

Valosaasteen määrä on tähän saakka lisääntynyt väestönkasvun ja erityisesti ihmisten vaurastumisen myötä. Vastaisuudessa valosaasteen torjunnan haasteita lisää halpojen, monikäyttöisten ja energiatehokkaiden uusien valolähteiden, kuten LED-valaisimien yleistyminen.

Tiukempi lainsäädäntö, valosaasteen vähentämiseen tähtäävä tuotekehitys ja tietoisuuden lisääminen ovat keskeisiä ongelman hallintakeinoja.

Lisätietoa

Lyytimäki J. (2011). Valoko saastetta? Teoksessa: Niemelä, J., Furman, E.,Halkka, A., Hallanaro, E-L., Sorvari, S., (toim). Ihminen ja ympäristö. Gaudeamus, Helsinki. Ss. 289-293.

Valosaasteesta ilmestyy keväällä 2013 laaja-alainen tietokirja Gaudamuksen kustantamana (toim. J Lyytimäki & J. Rinne).

Sivun alkuun