Lajien suojelu
Lajien uhanalaisuuden pääsyitä ja uhkatekijöitä ovat metsien käyttö ja niiden ikärakenteen muutokset, avoimien alueiden sulkeutuminen sekä rakentaminen. Uudellamaalla erityisesti väestön voimakas kasvupaine ja monet erilaiset rakennushankkeet uhkaavat lajien säilymistä.
Uhanalaisista lajeista noin 40 prosenttia elää ensisijaisesti metsissä. Muita uhanalaisille lajeille tärkeitä elinympäristöjä ovat mm. perinneympäristöt ja rannat. Erityisesti suojeltavien lajien suojelu
| |
 |
| |
Kenttäorakko. © Leena Eerola
|
Luonnonsuojeluasetuksella voidaan säätää erityisesti suojeltavaksi lajiksi sellainen eliölaji, jonka häviämisuhka on ilmeinen. Erityisesti suojeltavan lajin säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen ja heikentäminen on kielletty, ja niille voidaan tarvittaessa laatia suojeluohjelmia.
Uudenmaan ELY-keskus on rajannut noin 40 erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikkaa. Rajauksia on tehty eniten Lohjalla, Helsingissä ja Espoossa.
Uudellamaalla on selvitetty parhaiten uhanalaisten putkilokasvien tilanne ja niistä on myös tehty eniten suojelupäätöksiä. Uhanalaisten putkilokasvien tärkeimmät ryhmät ovat niittyjen, laidunten ja hakamaiden kasvit, Itämeren rantojen kasvit sekä lehtojen ja harjumetsien kasvit.
Suojelupäätöksiä on tehty myös sammalista, jäkälistä, sienistä ja useista eri selkärangattomista lajeista, kuten meriuposkuoriaisesta, purohyrrästä ja mailaskiiltokääriäisestä. Liito-oravat Uudellamaalla
Uudenmaan ELY-keskus kerää havaintoja liito-oravista. Tiedossa olevista liito-oravahavainnoista suurin osa on läntiseltä Uudeltamaalta. Ohjeet havaintosi ilmoittamiseen löydät sivun oikeassa laidassa olevan linkin kautta.
|