Euroopan unionin ilmansuojelupolitiikka ja -lainsäädäntö
Euroopan unionin tärkeimpiä tavoitteita on kehittää ja hyväksyä ilmanlaatua parantavia ja ylläpitäviä keinoja. Tähän kuuluvat päästöjen vähentäminen, polttoaineen laadun parantaminen sekä ympäristönsuojelun tavoitteiden ja vaatimusten huomioon ottaminen liikennettä ja energiaa koskevissa unionitason ja jäsenvaltioiden ratkaisuissa.
Ilmansuojelutoimet kuuluvat osana komission ympäristöä ja terveyttä edistävään strategiaan. EU toimii monin eri tavoin ilmansaasteille altistumisen vähentämiseksi:
- laatimalla yhteisötason lainsäädäntöä,
- vaikuttamalla kansainvälisesti kaukokulkeutuvien ilmansaasteiden vähentämiseen,
- vaikuttamalla eri päästölähteisiin,
- olemalla yhteistyössä alueellisiin ja paikallisiin tahoihin, ja
- tukemalla alan tutkimusta ja seurantaa.
Pääpaino tulevien 10 vuoden aikana on tehostaa lainsäädännön toimeenpanemista jäsenmaissa. Puhdasta ilmaa Euroopalle -ohjelma
Komission "Puhdasta ilmaa Euroopalle" -toimintaohjelma (CAFE, Clean Air for Europe) valmistui vuonna 2005. Se on EU:n kuudennen ympäristöohjelman mukainen pitkän ajanjakson strateginen ohjelma. Siinä määritellään tulevia ilmanlaatutavoitteita ja etsitään kustannustehokkaita ratkaisuja ilmansuojelun suurimpiin ongelmiin, joita ovat terveydelle haitalliset pienhiukkaset, alailmakehän otsoni sekä happamoituminen ja rehevöityminen.
Ohjelmalla luodaan joustavaa tiedonkeruujärjestelmää, joka auttaa kehittämään ja vahvistamaan ilmanlaadun seurantaa sekä keräämään ilmansuojelutoimien suunnittelua ja toteutusta varten tarvittavaa tietoa. Komissio on laatinut useita lainsäädäntöehdotuksia toimintaohjelman toimeenpanemiseksi ja valmistelee vielä muun muassa direktiiviä vuoden 2020 kansallisista päästökatoista.
CAFE-ohjelmassa otetaan huomioon myös Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomissiossa (ECE) tapahtuva ilmansuojelutyö siten, että tavoitteena on eri EU:n direktiivien ja ECE:n kansainvälisten ilmansuojelupöytäkirjojen uudelleenarviointien yhdennetty toteutus. Maailman terveysjärjestö (WHO) on puolestaan tuottanut tietoa erityisesti pienhiukkasten terveysvaikutuksista ja osallistunut asiantuntijoidensa välityksellä muun muassa ilmanlaadun tavoite- ja raja-arvojen asettamista koskevaan keskusteluun.
Komission CAFE-projektin työssä on mm. arvioitu kaukokulkeutuvia ilmansaasteita, kaupunki-ilmaa pilaavien toimintojen muutoksia sekä maakohtaisia päästöjä ja niiden vuosiin 2010 ja 2020 asti ulottuvaa kehitystä. Skenaariotyössä on otettu huomioon mm. EU:n ilmastopolitiikka. Ilmanlaatua koskevat tavoitteet
Ensimmäiset ilmanlaatudirektiivit, joilla annettiin raja-arvoja ilmanlaadulle ja määräyksiä ilmanlaadun mittauksista, tulivat voimaan 1980-luvun alkupuolella. Vuosina 1996–2004 lainsäädäntöä uudistettiin määrätietoisesti. Ilmanlaadun arviointia ja hallintaa koskevan niin sanotun yleisen puitedirektiivin (96/62/EY) ohella valmisteltiin neljä johdannais- eli tytärdirektiiviä. Rikkidioksidia, typpidioksidia, typen oksideja, hiukkasia ja lyijyä koskeva tytärdirektiivi hyväksyttiin vuonna 1999 ja hiilimonoksidia ja bentseeniä koskeva tytärdirektiivi vuonna 2000. Kolmannella tytärdirektiivillä uudistettiin vuonna 2002 alailmakehän otsonia koskevat säännökset. Vuonna 2004 hyväksyttiin kadmiumin, arseenin, elohopean, nikkelin ja polyaromaattisten yhdisteiden (PAH-yhdisteet) pitoisuuksiin ulkoilmassa liittyvä neljäs tytärdirektiivi.
Direktiivien tavoitteena on uusimpaan tutkimukseen perustuvien raja-arvojen määrittely ilmansaasteille, ilmanlaatutietojen laadun ja vertailtavuuden parantaminen sekä kattavan kuvan saaminen ilmanlaadusta Euroopassa. Keskeinen tavoite on myös ilmanlaatutietojen saatavuuden parantaminen. Ilmanlaadun hallintaa koskevat tavoitteet konkretisoituvat ohjelmissa ja suunnitelmissa, joita on laadittava jäsenmaissa raja-arvojen ylittyessä.
Puhdasta ilmaa Euroopalle -strategian yhteydessä syyskuussa 2005 komissio antoi direktiiviehdotuksen, jossa on yhdistetty edellä mainitut säädökset neljättä direktiiviä lukuun ottamatta ja esitetään ilmanlaatutavoitteet pienhiukkasille. Direktiivin (2008/50/EY) säädökset on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä vuoden 2011 alussa. Ilmaan menevien päästöjen rajoittaminen
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2001/81/EY on annettu kullekin jäsenmaalle suurimmat vuonna 2010 sallittavat vuotuiset päästökatot neljälle happamoitumista, rehevöitymistä tai otsoninmuodostusta aiheuttavalle aineryhmälle (rikkidioksidi (SO2), typenoksidit (NOx), haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOCs) ja ammoniakki ( NH3)). Direktiivin mukaan kunkin jäsenmaan on tehtävä kansallinen ohjelma päästökattojensa alittamiseksi valitsemillaan keinoilla, mutta myös useat direktiivit vähentävät näitä päästöjä. Tällaisia ovat esimerkiksi suuria polttolaitoksia, jätteenpolttolaitoksia sekä VOC-yhdisteiden päästöjä orgaanisten liuottimien käytöstä ja bensiinin jakeluketjusta vähentävät direktiivit.
Henkilöautojen päästöjä koskevat säädökset yhdistettiin vuonna 2007 voimaan tulleeseen EU-asetukseen, jolla muun muassa annettiin niin sanotut Euro-5 ja Euro-6 raja-arvot. Sittemmin on annettu vastaavat raskaiden ajoneuvojen määräykset (EURO VI).
Liikennepolttoaineiden eli bensiinin ja dieselöljyn laatuvaatimuksia koskeva direktiivi on uudistettu viimeksi 2009. Direktiivi sisältää tiukennuksia polttoaineiden laatuvaatimuksiin, säännöksiä polttoaineiden elinkaarenaikaisten kasvihuonekaasupäästöjen seurannasta ja vähentämisestä sekä säännöksiä, jotka mahdollistavat biopolttoaineiden käytön lisäämisen bensiinissä. Markkinoille tulevien biopolttoaineiden kestävyys on pyritty varmistamaan määrittelemällä niille niin sanotut kestävyyskriteerit.
Lisäksi on saatu valmiiksi päästömääräykset muun muassa huviveneiden, sisävesilaivojen ja junakaluston moottoreille sekä tiukennukset moottoripyörien, mopedien ja suurten työkoneiden päästöraja-arvoihin. Maalien ja liimojen VOC-päästöistä on hyväksytty uusi direktiivi 2004 ja laivaliikenteen rikkipäästöistä 2005. Vuonna 2009 valmistui direktiivi jakeluasemien bensiinihöyryjen talteenotosta ja loppuvuodesta 2010 tuli voimaan direktiivi teollisuuden päästöistä.
Useimmat päästöjä rajoittavat direktiivit ovat niin sanottuja harmonisointidirektiivejä, mutta joissakin tapauksissa voidaan antaa kansallisesti direktiiviä tiukempia raja-arvoja. Raportointi direktiivien toimeenpanosta
Liuottimien käytöstä aiheutuvien VOC-yhdisteiden päästöjen rajoittamisesta annetun VOC-direktiivin täytäntöönpanosta (teollisuus-VOC-asetus, VNA 435/2001) toimitettu toinen raportti komissiolle on tallennettu EIONET:iin. Siellä on lisäksi Suomen komissiolle toimittamia raportteja muun muassa ilmanlaadusta, päästöistä, suurista polttolaitoksista ja päästökattojen saavuttamisesta.
Lisätietoja
Neuvotteleva virkamies Seppo Sarkkinen, ympäristöministeriö, puh. 050 525 0893, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Neuvotteleva virkamies Tarja Lahtinen, ympäristöministeriö, puh. 050 362 2068, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen, ympäristöministeriö, puh. 050 362 2057, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
|