Vesihuollon rahoitus ja avustukset Pohjois-Karjalassa
Ohessa Pohjois-Karjalan ELY-keskuksessa noudatettavia valtion tukemisen periaatteita:
1. Valtion vesihuoltotyöt
Valtion vesihuoltotyöt ovat suurehkoja, syöttö-, yhdys- tai merkittäviä haja-asutusalueen runkojohtoja, siirto-, purku- tai kokoojaviemäreitä.
Vesihuoltotyösopimus tehdään yleensä valtion ja kunnan kesken, mutta sopimuskumppanina voi olla myös vesiosuuskunta. Paikallinen yhteistyöosapuoli vastaa mm. suunnittelusta, ympäristövaikutusten selvittämisestä ja kaikista tarvittavista luvista.
Vesihuoltotyöksi aiottavasta hankkeesta on tehtävä kirjallinen perusteltu aloite ELY-keskukselle. Hankkeen täytyy myös perustua kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelmaan. Lähtökohtana vesihuoltotyössä on ollut se, että ELY-keskus osallistuu hankkeen toteutukseen 40 %:n tukiosuudella.
Pohjois-Karjalan ELY-keskus tilaa vesihuoltotöiden rakennuttamispalvelut Etelä-Savon ELY-keskukselta. ELY-keskus huolehtii hankkeen rakennuttamisesta.
Työ luovutetaan valmistumisen jälkeen paikalliselle yhteistyöosapuolelle.
Tulevaisuudessa vesihuoltotöistä ollaan luopumassa ja valtion tuen kohdentamisessa siirtymässä enemmän avustusten suuntaan.
2. Valtion vesihuoltoavustus
2.1 Myöntämisen edellytyksiä Pohjois-Karjalan ELY-keskuksessa
- Voidaan myöntää kahden tai useamman kiinteistön vesiyhtymille, osuuskunnille ja kunnille
- Avustusta ei myönnetä yksittäisen kiinteistön vesihuollon rakentamiseen
Avustuksen saamisen yleiset perusteet
- Taloudelliset, terveydelliset , sosiaaliset sekä ympäristönsuojelulliset syyt
- Hyväksyttävä suunnitelma
- Sekä vedenhankinta että jäteveden käsittely on järjestetty asianmukaisesti
- Kohtuulliset kustannukset
- Avustuksen kohteena olevia kiinteistöjä käytetään pysyvään asumiseen tai sitä tukevaan elinkeinotoimintaan
Avustuksen hakeminen
- Hakuajat. Hakemus tulee jättää loka-marraskuun vaihteessa (lehtikuulutus hausta) alueelliselle ELY-keskukselle seuraavana vuonna tehtäviä toimenpiteitä varten.
Puhelinyhteys alueelliseen ELY-keskukseen kannattaa ottaa jo ennen hakemuksen laatimista, jotta selviää onko hanke ylipäätänsä avustuskelpoinen.
2.2 Avustuksen suuruus:
- Yhteishankkeet, vain vesijohto tai viemäri: pääsääntö 20 %
- Yhteishankkeet, sekä vesijohto että viemäri: pääsääntö 25 %
- Pääsääntöisestä avustusprosentista voidaan erityisistä syistä poiketa lainsäädännön sallimissa rajoissa.
- Avustus lasketaan arvonlisäverottomasta hinnasta, mikäli saajalla on mahdollisuus arvonlisäveron palautukseen.
Avustushakemuksia saa Pohjois-Karjalan ELY-keskukselta paperisessa muodossa. Hakemuslomakkeet löytyvät sähköisessä muodossa Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämiltä Rahoitustukien hakemuslomakkeet -sivuilta (linkki oikealla palstalla).
3. EU:n avustus
Perinteisten vesihuoltohankkeiden rahoittaminen EU:n varoin on joissain tapauksissa mahdollista esim. maaseuturahaston varoin.
Lomakkeita
|