Hyppää sisältöön   RSS |  Sivukartta |  På svenska |  In English  
 

       Tarkennettu haku
 
 
Ympäristöministeriö | Suomen ympäristökeskus | Alueellista ympäristötietoa | www.ara.fi
« Edellinen taso
26.6.2012 (Päivitetty)
Suomen ympäristökeskus
Ota yhteyttä sivun vastuuhenkilöön
VERSIOT
Ruotsinkielinen versio
Englanninkielinen versio
Tulostusversio
Jaa
www.ymparisto.fi > Ympäristön tila > Pohjavesi > Pohjaveden laatu ja riskit
  
Uudistamme verkkopalvelua kevään 2013 aikana.
Lue lisää uudistuksesta

Vastaa uudistusta koskevaan asiakaskyselyyn

Pohjaveden laatu ja riskit

Pohjavedellä tarkoitetaan maankamaran vapaata vettä vedellä kyllästyneessä vyöhykkeessä. Laajemmin sillä voidaan tarkoittaa kaikkea maan pinnan alaista vettä, sillä pohjaveden muodostumiseen ja etenkin laatuun vaikuttaa suuresti se, mitä tapahtuu veden virratessa maaperän kyllästymättömän vyöhykkeen läpi pohjavedeksi.

Pohjavedellä on suuri merkitys vesihuollossa. Pohjavettä käyttää Suomessa noin 3,5 miljoonaa asukasta. Pohjaveden ja tekopohjaveden käyttö lisääntyy myös tulevaisuudessa. Pohjavesi on laadultaan parempaa ja paremmin suojassa likaantumiselta kuin pintavesi. Pohjaveden suojelu on tärkeää, sillä pohjaveden laatua uhkaavat monet toiminnot kuten:

  • teiden suolaus,
  • vaarallisia kemikaaleja käyttävät tehtaat ja laitokset sekä niiden varastot,
  • korjaamot, huoltoasemat, öljysäiliöt, asfaltti- ja öljysora-asemat,
  • kaatopaikat, viemärit, pesulat,
  • turkistarhat, sikalat, navetat, tuorerehusäiliöt,
  • puunkyllästämöt,
  • hiekan- ja soranotta,
  • maankaivuu, ojitukset (pintaveden pinnan muuttaminen, suoveden pääsy pohjaveteen),
  • öljyjen ja myrkyllisten aineiden kuljetukset ja tilapäinen varastointi,
  • jätevesien maahan imeytys,
  • lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö maa- ja metsätaloudessa

Pohjaveden likaantumisvaara on suurin hiekka- ja soramailla, jotka läpäisevät hyvin sekä vettä että lika-aineita. Toiminnan aiheuttamaa riskiä pohjavesille arvioitaessa tulee selvittää sekä päästö- että sijaintiriski. Päästöriski kertoo, kuinka helposti ja miten haitallisia aineita kyseiseltä laitokselta tai toiminnasta voi päästä maaperään ja edelleen pohjaveteen. Sijaintiriski puolestaan ilmoittaa, miten vakavia seurauksia mahdollisesta päästöistä olisi pohjavesille ja vedenhankinnalle. Sijaintiriskin arviointi perustuu alueen hydrogeologisten olosuhteiden selvittämiseen.

Ympäristöministeriö on antanut polttonesteiden jakeluasematoimintaa pohjavesialueilla koskevan valvontaohjeen 26.3.2007  YM4_401_2005.pdf  (89kb).

 

 

 
 
 
Muualla palvelussamme
Ympäristön tila
Vesivarojen käyttö
Ympäristönsuojelu
Tutkimus
Julkaisut

 

 

© Copyright Valtion ympäristöhallinto  | Palvelukuvaus  | Jätä palautetta | Yhteystiedot