Hyppää sisältöön

Poikkeamisluvan myöntämisen edellytykset

Edellytykset määritellään maankäyttö- ja rakennuslaissa

Poikkeaminen laissa tai sen nojalla annetuista rakentamista koskevista säännöksistä voidaan myöntää erityisestä syystä ja silloin kun poikkeaminen ei

  • aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle,
  • vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista eikä
  • vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista  (MRL 172 § 1 mom.).

Poikkeamista ei saa lainkaan myöntää hankkeelle, joka johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia(MRL 172 § 2 mom.). Tämä säännös ei yleensä tule sovellettavaksi tavallisen rannalle sijoittuvan lomarakennuksen tai omakotirakennuksen poikkeamisen yhteydessä.

Kunnan lausunnon merkitys

Kunnan lausunnolla on suuri merkitys harkittaessa poikkeamisen myöntämistä. Jos kunta hyväksyttävillä perusteilla vastustaa luvan myöntämistä, ei lupaan yleensä suostuta. Kunnan myönteisen lausunnon mukaista ratkaisua ei kuitenkaan voida tehdä silloin, kun se merkitsisi luvan myöntämisen edellytysten syrjäytymistä.

Ehdollinen poikkeamispäätös

Poikkeaminen voidaan myöntää myös siten, että päätökseen liitetään ehtoja. Ehtoja käytetään silloin, kun poikkeamislupaa ei ilman niitä voi myöntää.

Ehtoja voidaan antaa sellaisista asioista, joista voitaisiin määrätä kaavoituksessakin. Ehdot voivat koskea esimerkiksi
  • etäisyyttä rannasta
  • puuston säilyttämistä
  • rakennuksen kerroslukua tai enimmäiskerrosalaa
  • jätevesien käsittelyä
  • kulkuyhteyttä. 
Julkaistu 15.8.2013 klo 15.45, päivitetty 15.8.2013 klo 15.41