Hyppää sisältöön

Bioenergo Oy, biokonversiolaitos, Pori

BioEnergo Oy suunnittelee puuraaka-aineen konversiolaitosta Meri-Porissa sijaitsevalle Kaanaankorven teollisuusalueelle. Laitoksen kapasiteetti on noin 200 000 kuivatonnia puubiomassaa vuodessa. Laitoksella tuotetaan toisen sukupolven bioetanolia, ligniiniä poltettavaksi tai granuloitavaksi ja nesteytettyä biokaasua.

Hankkeen tarkoituksena on tuottaa uusiutuvasta raaka-aineesta, metsäteollisuuden ja sahojen sivuvirroista, biopolttoaineita ja muita sivutuotteita. Hankkeen sijoituspaikan alueella on hyvä raaka-aineen saatavuus sahoilla ja metsäteollisuudesta syntyvistä sivuvirroista. Alueen nykyinen teollinen toiminta ja infrastruktuuri tukevat suunniteltavaa hanketta. Hanke vastaa uusiutuvien liikennepolttoaineiden lisäystavoitteisiin ja vähentää osaltaan hiilidioksidipäästöjä.

Teollisuusalueen pohjois- ja koillispuoli ovat merialuetta. Lähin asutus sijaitsee rautatien ja valtatie 2:n toisella puolella noin 100 metrin etäisyydellä Kaanaassa. Osa hankealueesta on nykyisin Porin Prosessivoiman polttoaineen, puuhakkeen ja runkojen varasto- ja käsittelyalueena. Hankealueen pohjoisosassa on Venatorin toimintoja, kuten kevytrakenteisia varastohalleja, ulkovarastoalueita sekä työmaaparakkeja.

ARVIOINTIOHJELMA

 

ARVIOINTISELOSTUS

  • Arviointiselostus
  • Kuulutus arviointiselostuksesta
  • Lausuntopyyntö arviointiselostuksesta
  • Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä arviointiselostuksesta

 

Nähtävillä:

Mielipiteen esittäminen: 

Yleisötilaisuus: 

 

Tämän sivun lyhytosoite on:  www.ymparisto.fi/bioenergoYVA

Julkaistu 5.2.2020 klo 9.44, päivitetty 3.4.2020 klo 13.37