Kipsikorven materiaalinkäsittelykeskus, Pori

L&T Teollisuuspalvelut Oy suunnittelee Porissa sijaitsevan Kipsikorven loppusijoitus- ja jätteenkäsittelyalueen toiminnan laajennusta ja muuttamista. Kipsikorven alueella on ollut kaatopaikkatoimintaa vuodesta 2001 lähtien. Kipsikorven suunniteltuihin toimintoihin sisältyvät erilaisten materiaalien ja jätteiden vastaanotto, käsittely ja jatkojalostus sekä loppusijoittaminen. Toiminnan ensisijaisena tavoitteena on jätteiden prosessointi materiaaleiksi ja niiden toimittaminen edelleen kierrätykseen tai hyötykäyttöön alueen ulkopuolelle. Hyödyntämiskelvottomat jätejakeet sijoitetaan keskuksen alueelle rakennettaville loppusijoitusalueille.

Hankealue sijaitsee Peittoon kierrätyspuiston alueella Porin Ahlaisissa Kellahden kylässä, jossa L&T Teollisuuspalvelut Oy:n Kipsikorven alueen lisäksi sijaitsee useita teollisuusjätteen käsittely- ja loppusijoitusalueita. Porin keskusta sijaitsee noin 18 kilometrin etäisyydellä hankealueesta etelään.

Hankkeen vaihtoehdot

Vaihtoehto 0 (VE0): Hanketta ei toteuteta. Rakentamattomille alueille ei kohdistu muutoksia ja ne säilyvät nykytilassa. Nykyisen ympäristöluvan mukaisilla alueilla toiminnot jatkuvat luvan mukaisesti.

Vaihtoehto 1 (VE1): Hankealueelle rakennetaan materiaalinkäsittelykeskus, joka käsittää vaarattoman ja vaarallisen jätteen loppusijoitusalueet sekä kolme materiaalin käsittelykenttää. Alueelle vastaanotettavien jätejakeiden ja muiden materiaalien määrä on enimmillään 150 000 t vuodessa, josta enimmillään 60 000 t loppusijoitetaan ja enimmillään noin 105 000 t hyötykäytetään hankealueella tai toimitetaan hyötykäyttöön hankealueen ulkopuolelle. Vaarattoman jätteen loppusijoitusalue toteutetaan voimassa olevan ympäristöluvan pinta-alan mukaisesti. Vaarattoman jätteen kaatopaikan kokonaispinta-ala on noin 30,1 hehtaaria, josta vielä rakentamatonta aluetta 14,3 hehtaaria. Loppusijoitusalueen yhteydessä on asfaltoitu ja käytössä oleva käsittelykenttä (2,1 ha). Uusi vaarallisen jätteen loppusijoitusalue (19,1 ha) on suunniteltu vaarattoman jätteen loppusijoitusalueen pohjoispuolelle. Molempien loppusijoitusalueiden korkeus on voimassa olevan kaavan mukaisesti 38,4 m. Vaarallisen jätteen täyttötilavuus on 2,8 milj. m3 rtr ja vaarattoman jätteen täyttötilavuus on 2,8 milj. m3 rtr. Lisäksi materiaalinkäsittelykeskukseen rakennetaan kolme käsittelykenttää, joiden yhteispinta-ala on 6,9 hehtaaria. Kentistä kaksi sijoittuu vaarallisen jätteen loppusijoitusalueen länsipuolelle ja yksi kenttä sijoittuu vaarattoman jätteen loppusijoitusalueen länsipuolelle. 

Vaihtoehto 2 (VE2): Hankealueelle rakennetaan materiaalinkäsittelykeskus, joka käsittää vaarattoman ja vaarallisen jätteen loppusijoitusalueet sekä kolme materiaalin käsittelykenttää vaihtoehdon VE1 mukaisesti. Alueelle vastaanotettavien jätejakeiden ja muiden materiaalien määrä vuosittain on enimmillään 300 000 tonnia, joista vuosittain loppusijoitetaan enimmillään 120 000 t. Vastaanotettavasta jätemäärästä enimmillään 210 000 t vuodessa, hyötykäytetään hankealueella tai toimitetaan hyötykäyttöön hankealueen ulkopuolelle soveltuviin kohteisiin.

Arviointiohjelma

YVA-ohjelman nähtävillä olo

Ohjelman paperiversioon voi tutustua 23.5. – 23.6.2022 Porin kaupungin palvelupiste Porinassa sen aukioloaikoina. Palvelupisteen osoite on Yrjönkatu 13, 28100 Pori.

Yleisötilaisuus

Hanketta ja arviointiohjelmaa esiteltiin avoimessa yleisötilaisuudessa keskiviikkona 8.6.2022 Ravintola Merimestassa (osoite: Reposaaren Kalasatama, 28900 Pori).

Lausuntojen antaminen ja mielipiteiden esittäminen

YVA-ohjelmasta voi esittää mielipiteitä ja antaa lausuntoja kirjallisesti. Ne on toimitettava viimeistään 23.6.2022 osoitteeseen kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi tai Varsinais-Suomen ELY-keskus, PL 236, 20101 Turku.

Tämän sivun lyhytosoite: www.ymparisto.fi/kipsikorvenkasittelykeskusPoriYVA

Julkaistu 19.5.2022 klo 18.06, päivitetty 13.6.2022 klo 14.02

Aihealue: