Tarasten Kiertotalousalue Oy:n Kangasalan Kiertotalousalue -hanke, Kangasala

+ Näytä tiedot

Hankkeen yhteystiedot

Hankkeen kuvaus

Tarasten Kiertotalousalue Oy suunnittelee uutta kiertotalousaluetta, johon sisältyy jätteidenkäsittelyalueen perustaminen. Suunniteltavalla hankealueella esikäsitellään, loppusijoitetaan ja hyödynnetään pilaantuneita maita, rakennus- ja purkujätteitä, teollisuuden jätteitä, tuhkia ja kuonia sekä ylijäämämaita. Alueelle sijoitetaan lisäksi tavanomaisen ja vaarallisen jätteen kaatopaikat sekä energiapuuterminaali. Vastaanotettava jätteen maksimäärä on 470 000 tonnia vuodessa, josta vaarallisen jätteen osuus on maksimissaan 188 000 tonnia vuodessa. Jätteitä käsitellään murskaamalla, seulomalla, stabiloimalla, termisesti, pesumenetelmällä ja kompostoimalla. Hankealueen tie-, kenttä- ja vallirakenteiden maarakentamisessa hyödynnetään jätteitä maksimissaan 374 000 tonnia vuodessa. Alueelle sijoittuvat toiminnot tarkentuvat YVA-arvioinnin aikana.

Suunniteltu hankealue sijoittuu Kangasalan ja Tampereen rajalle, Tarasjärven alueelle, valtatie 9:n pohjoispuolelle. Hankealueen länsipuolella sijaitsee Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n Tarastenjärven jätekeskus. Kiertotalousalue-hanke on uusi Tarastejärven jätekeskuksesta erillinen hanke. Suunniteltua toimintaa on ympäri vuoden arkisin klo 7 - 22 sekä kuljetuksia tarvittaessa yöaikaan ja viikonloppuisin.

Hankkeen toteuttamisvaihtoehdot

YVA-menettelyssä arvioidaan kolmea hankevaihtoehtoa:

VE0: Alue toteutetaan asemakaavan mukaisesti. Alueelle sijoittuu kierrätystoimintaa, jonka laajuus ei laitoskohtaisesti edellytä YVA-menettelyä.

Vaihtoehto VE1: Alueella esikäsitellään, loppusijoitetaan ja hyödynnetään jätteitä 235 000 tonnia vuosittain.

Vaihtoehto VE2: Alueella esikäsitellään, loppusijoitetaan ja hyödynnetään jätteitä 470 000 tonnia vuosittain.

Arviointiohjelma

Arviointiohjelma oli yleisön nähtävillä 20.2.-22.3.2019 Kangasalan teknisen keskuksen asiakaspalvelu, Urheilutie 13; Tampereen Palvelupiste Frenckell, Frenckellinaukio 2 B; Ohjelma oli lisäksi luettavissa kirjastoissa: Kangasalan pääkirjasto, Keskusaukio 2, Kangasala, Tampereen pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2, Tampere ja Pirkanmaan ELY-keskus, Yliopistonkatu 38, Tampere sekä Internet-sivuilla www.ymparisto.fi/TarastenkiertotalousalueYVA.

Yleisötilaisuus

Hanketta ja arviointiohjelmaa esiteltiin yleisötilaisuudessa torstaina 14.3. klo 18-20 Tammervoima Oy:n auditoriossa, Hyötyvoimankuja 1, Tampere. (Kahvitarjoilu 17.30 alkaen).

 

Julkaistu 15.2.2019 klo 8.26, päivitetty 23.4.2019 klo 11.37

Julkaisija: