Hyppää sisältöön

Raaka-aineiden kokonaiskulutus, RMC, materiaaleittain jaoteltuna

Raaka-aineiden kokonaiskulutuksessa on edelleen Suomessa korkealla tasolla. Korkeimmillaan kokonaiskulutus oli vuonna 2008, minkä jälkeen se on hieman laskenut taloudellisen taantuman vuoksi. Valtaosa raaka-aineiden kokonaiskulutuksesta perustuu uusiutumattomiin raaka-aineisiin. Vuonna 2013 uusiutuvien raaka-aineiden osuus oli noin 13 % raaka-aineiden kokonaiskulutuksesta. Vuoteen 2000 verrattuna osuus on kasvanut 1 prosenttiyksiköllä.

Raaka-aineiden kokonaiskäytöltään suurimmat toimialat liittyivät rakentamiseen, metalli- ja metsäteollisuuteen sekä öljynjalostukseen vuonna 2008 (Koskela ym. 2013).

Lähde: Koskela, Sirkka; Mäenpää, Ilmo; Mattila, Tuomas; Seppälä, Jyri; Saikku, Laura; Korhonen, Marja-Riitta; Suorsa, Marja; Österlund, Henrik; Hippinen, Ilkka. 2013. Suomen talouden materiaalivirrat vuonna 2008 ja resurssitehokkuuden tehostamisen vaikutukset vuoteen 2030. Ympäristöministeriön raportteja 26/2013. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/40781

Julkaistu 22.12.2016 klo 13.41, päivitetty 5.7.2019 klo 14.05

Aihealue: