Hyppää sisältöön

Huonoja ilmanlaatupäiviä on Suomessa vain harvoin

Hengitettävien hiukkasten (PM10) vuorokausiraja-arvon ylityksiä vuosina 2008–2012

s65_Hengitettavienhiukkasten_vrk-arvot_556px.jpg

Lähde: Ilmanlaatuportaali. 2013.

Eri ilman epäpuhtauksille on asetettu raja-arvoja, joiden ylittyessä viranomaisten on ryhdyttävä toimeen. Suomessa yleisimmin rikotaan hengitettävien hiukkasten (PM10) vuorokausipitoisuuden raja, 50 µg/m3. Ylityksestä on tiedotettava, mutta varsinainen raja-arvo täyttyy vasta, jos jossakin mittauspisteessä on enemmän kuin 35 ylitystä vuodessa. Viime vuosina siitä on pysytty kaukana.

Helsinki on näyttänyt esimerkkiä kaupunki-ilman hiukkaspitoisuuden kääntämisessä laskuun. Vuorokausiraja-arvon 35 ylitystä täyttyi Helsingissä vuosina 2003, 2005 ja 2006. Vielä vuosina 2008 ja 2009 ylityksiä oli yli 30. Nykyinen raja-arvo ei ollut voimassa ennen vuotta 2001, mutta Mannerheimintien mittausasemalla se olisi ylittynyt ainakin vuosina 1995 ja 1998.

Vuoden 2009 jälkeen Helsingin mittauspisteiden hengitettävien hiukkasten vuorokausiraja-arvon ylitysten määrä on lähes romahtanut. Pahimmassa paikassa, Mannerheimintien mittauspisteessä, niitä oli vuonna 2012 enää seitsemän.

Vuonna 2008 Helsingissä laadittiin ilmansuojelun toimintaohjelma vuosille 2008–2016. Ohjelma sisältää kaikkiaan 43 toimenpidettä – alkaen lainsäädäntöön vaikuttamisesta aina lumenkuljetusten järjestämiseen – joilla pyritään alentamaan typpidioksidin (NO2), hengitettävien hiukkasten (PM10) ja pienhiukkasten (PM2,5) pitoisuuksia.

Lähteet:

  • http://www.ilmanlaatu.fi Ilmanlaatuportaali. 2013.
  • Helsingin kaupungin ilmansuojelun toimintaohjelma 2008–2016. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 10/2008.

 

Julkaistu 12.5.2015 klo 11.13, päivitetty 21.7.2016 klo 17.43