Hyppää sisältöön

Ilmastonmuutos ja energia - Etelä-Savo

Ilmastonmuutoksen hillintää puupolttoaineilla

Ilmastonmuutoksen seurauksena lumipeite vähenee, järvien jäätyminen myöhästyy ja jäiden lähtö aikaistuu. Sateisuuden lisääntyminen ja vuoroin kuivuusjaksot vaihtelevat. Tulvat, routa ja talviset sateet koettelevat puiden juuria erityisesti kasvukaudella. Myrskyt kaatavat runkopuita sähkölinjoille, teille tai rakennusten päälle. Energiahuollon toiminta voi vaikeutua muun muassa sähkön jakelun keskeytyessä tai turpeen saatavuus heikentyy kosteiden kesien vuoksi. Maa- ja metsätalous voi hyödyntää pitempää kasvukautta, mutta samalla sääolosuhteet, väärään aikaan ajoittunut kuivuus tai rankkasateet, vieraslajit ja tuhohyönteiset voivat vaikuttaa sadon määrään ja onnistumiseen.

Keskeisin tekijä ilmastonmuutoksen hillinnässä on kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen. Etelä-Savossa energiantuotanto ja liikenne ovat suurimmat KHK-päästöjen tuottajat.

Julkaistu 28.5.2014 klo 13.28, päivitetty 23.5.2014 klo 10.57