Hyppää sisältöön

Luonnonvarojen kestävä käyttö

UUSIA TYÖKALUJA

Työkalu pohjavesiriskien hallintaan

SYKE on kehittänyt yrityksille, viranomaisille, konsulteille ja tutkijoille työkalun pohjavesien suojelun apuvälineeksi. Omalle koneelle tallennettavaa tarkistuslistaa voidaan käyttää kaikissa pohjavesiensuojelun hankkeissa, joissa selvitetään pohjaveden pilaantumisen riskejä. Lisää

Luonnonvarojen käyttö on kasvanut Suomessa ja luonnonvaroihin kohdistuu jatkossakin lisäpaineita. Samalla riskit luonnonvarojen käytön kielteisille ympäristövaikutuksille kasvavat. Tämä koskee sekä uusiutuvia että uusiutumattomia luonnonvaroja.Toisaalta maassamme on runsaasti luonnonvaroja, mm. suuret metsävarat sekä runsaasti kaivostoiminnalle otollisia alueita.

Luonnonvarojen hyödyntäminen on Suomelle suuri mahdollisuus, mutta se edellyttää luonnonvarojen käyttöä ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla.  Tarkasteltavat kysymykset liittyvät esimerkiksi ympäristöön kohdistuviin päästöihin, ilmastovaikutuksiin, taloudelliseen arvonlisään sekä työllisyys- ja aluetalousvaikutuksiin. Vaikutusten luotettava arviointi ja seuranta edellyttävät panostusta tutkimus- ja kehittämistoimintaan.

Julkaistu 4.11.2013 klo 9.07, päivitetty 13.10.2015 klo 12.21