Merimetsoseuranta

Merimetso ja sen eurooppalaiset alalajit

Merimetsojen heimo (Phalacrocoracidae) kuuluu pelikaanilintujen (Pelecaniformes) lahkoon. Merimetso on hanhimaisen kookas ja väritykseltään mustanpuhuva. Alle vuoden ikäisillä linnuilla on laajalti vaalea vatsapuoli. Laji on helppo tunnistaa sen lepäillessä luodolla pystyasennossa usein siivet levällään. Lennossa merimetson erottaa hanhista paitsi tumman värin myös säännöllisen liitelyn perusteella.

Merimetsoja levähtämässä luodolla. © Riku Lumiaro.

Euroopassa esiintyy kaksi merimetson alalajia, Pohjois-Atlantin, Pohjanmeren ja Barentsinmeren rannikoilla ja lintuvuorilla pesivä nimialalaji Phalacrocorax carbo carbo sekä muualla Euroopassa ja Itämerellä pesivä P. c. sinensis, joka pesii myös sisämaassa ja rakentaa pesiään myös puihin. Ulkonäöltään alalajit ovat hyvin samankaltaisia. Merimetso on pitkäikäinen laji: Euroopan vanhin yhä elossa ollut yksilö havaittiin 27 vuoden iässä.

Merimetso hävisi voimistuneen vainon seurauksena Itämeren pesimälajistosta 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja palasi takaisin Tanskaan vuonna 1938 sekä Ruotsiin vuonna 1948. Suomessa laji alkoi viimeisenä Itämeren maana pesiä uudestaan vasta vuonna 1996. Merimetso on Suomessa luonnonsuojelulailla rauhoitettu ympärivuotisesti, eikä se kuulu EU:n metsästettävien lajien listalle.

Merimetson pesimäkannat Euroopassa vuosina 2012–2013

Merimetsoseuranta Suomen ympäristökeskuksessa

Ensimmäinen pesintä varmistettiin Suomenlahdella Tammisaaren saaristossa vuonna 1996, ja merimetsokannan kehitystä ja sen vaikutuksia luontoon on seurattu Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) siitä lähtien. Seurantakohteita ovat muun muassa pesimäkannan kehitys ja pesimämenestys sekä vaikutukset pesimäpaikkojen muuhun linnustoon ja kasvistoon.

Kannan kasvu Suomessa ja Itämerellä

Merimetson pesäpoikasia Kirkkonummella. © Heikki Kotiranta.

Merimetso on levittäytynyt ja runsastunut erittäin voimakkaasti Itämeren piirissä 1980-luvulta lähtien. Esimerkiksi Ruotsin pesimäkanta kasvoi 755 parista 43 700 pariin vuosina 1985–2006 ja Viron pesimäkanta 55 parista 12 600 pariin vuosina 1988–2007. Vuoden 2005 jälkeen kannan kasvu on laajalti pysähtynyt tai kääntynyt laskuun eteläisellä ja läntisellä Itämerellä kasvun painopisteen siirryttyä itäiselle ja pohjoiselle Itämerelle. Koko Itämeren alueen pesimäkanta kasvoi vain yhdellä prosentilla vuodesta 2006 vuoteen 2012.

Suomessa merimetson pesimäkanta kasvoi 10 parista 16 000 pariin vuosina 1996–2009. Linnustomme lähihistoriassa merimetsokannan kasvu on ollut omaa luokkaansa. Pesimäkanta on pienentynyt muutamalla prosentilla vain vuosina 2010 ja 2012 talvehtimisalueiden ankarien sääolojen seurauksena sekä vuosina 2019 ja 2021. Pesimäkanta voidaan luokitella vakaaksi (noin 24 500–26 700 pesää eli pesivää paria) vuodesta 2016 alkaen. Vuosittaisten pesämäärien alueelliset vaihtelut ovat kuitenkin suuria. Kesällä 2022 Suomessa pesi noin 24 470 merimetsoparia.

Merimetson pesimäkannan prosentuaalinen kasvu Suomessa vuosina 2007–2022

Graafi Merimetson pesimäkannan prosentuaalinen kasvu Suomessa vuosina 2006–2021
Lähde SYKE

Merimetson pesämäärät Suomessa vuosina 2007–2022

Graafi Merimetson pesämäärät Suomessa vuosina 2006–2021
Lähde SYKE

Pesimäalueet ja pesimäympäristö Suomessa

Suomessa pesi vuosittain keskimäärin 52 (48–63) merimetsoyhdyskuntaa 2015–2022. Pesimäpaikat ovat sijainneet merensaaristossa, mutta vuonna 2020 todettiin ensimmäiset onnistuneet sisämaapesinnät rannikon läheisellä lintujärvellä Porissa sekä vuonna 2021 kahdella paikalla Etelä-Suomen sisämaassa, missä pesiä havaittiin yhteensä vain parikymmentä. Vuonna 2022 havaittiin muutaman parin pesintä yhdellä paikalla Etelä-Suomen sisämaassa. Tämän lisäksi Porin rannikon lintujärven kanta käsitti jo noin 1 250 pesää kesällä 2022.

Yhdyskuntia pesii vakituisesti kaikilla merialueilla Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Vuonna 2022 kannasta 33 % pesi Selkämerellä, 30 % Suomenlahdella, 18 % Saaristomerellä, 10 % Merenkurkussa ja 9 % Perämerellä.

Graafi merimetsojen pesinnöistä merialueittain
Lähde SYKE

Pesimäpaikat sijaitsevat usein rannikon läheisillä lähes puuttomilla lintuluodoilla, mutta vuodesta 2002 lähtien yhdyskuntia on alkanut enenevässä määrin pesiä sisäsaariston metsäisillä saarilla. Vuonna 2022 yhdyskunnat, joita oli 52, sijaitsivat yhteensä 71 luodolla tai saarella. Yhdyskunnista viisi pesi pikkuporukoissa pelkästään merimerkkien, linjataulujen tai majakan rakenteissa. Pesimäpaikkojen kokonaisala oli noin 65 hehtaaria, ja pesistä 50 % sijaitsi puissa.

Pinta-alat ovat valtakunnallisesti vähäisiä: vähintään puolen hehtaarin kokoisilla metsävaltaisilla saarilla, joita oli 16 kappaletta Porvoosta Raumalle vuonna 2021, kattoi pesimäala noin 28 hehtaaria. Kaikkien pesimäluotojen pienemmät puustoiset alat mukaan lukien kokonaisala jäi noin 32 hehtaariin. Enintään viiden hehtaarin kokoisia luotoja tai saaria on Suomen merialueilla lähes 34 000, joista 0,3 % oli merimetson asuttamia vuonna 2021.

Noin puolet kautta aikain tunnetuista 149 yhdyskunnasta on ollut laittoman häirinnän kohteena jossain vaiheessa historiaansa, mutta vuoden 2010 jälkeen vaino on vähentynyt merkittävästi. Yhdyskunnista 39 % ja pesistä 43 % sijaitsi linnustonsuojelualueilla vuonna 2022.

Merimetsoyhdyskuntien määrä 2007-2022

Lähde: SYKE.

 

Merimetson alueelliset pesämäärät vuonna 2022

Lähde SYKE

Merimetsoyhdyskunnat kunnittain

Merimetso pesii ensi kertaa useimmiten kolmen vuoden ikäisenä. Pesimäkausi on pitkä: aikaisimmat emot voivat aloittaa muninnan jäätilanteen salliessa jo huhtikuun alussa ja myöhäisimmät saavat poikasensa lentoon vasta heinäkuun jälkipuoliskolla. Haudonta kestää vajaan kuukauden ja poikaset saavuttavat lentokyvyn kahden kuukauden iässä. Häiriöttömässä tilanteessa keskimääräinen lentopoikastuotto on noin 2 poikasta aloitettua pesintää kohden munapesyeiden keskikoon ollessa 3–4 (1–6) munaa.

Ravinto

Merimetso käyttää ravinnokseen lähes yksinomaan kaloja. Aikuisen merimetson ravinnontarve on noin 400 (350–500) grammaa vuorokaudessa. Merimetsot pyydystävät kalaa sukeltamalla, usein matalilla vesialueilla, enintään 10–25 metrin syvyydestä. Yleensä ravinnon pääosan muodostavat pesimäaikana muutama kalalaji, joita kulloinkin on runsaimmin saatavilla. Suomessa merimetson ravinnossa on havaittu ainakin 34 eri kalalajia. Suomessa muutamat satelliittiseuratut emolinnut pysyivät pesimäaikaan Suomenlahdella pääsääntöisesti 5–10 kilometrin ja yksi yksilö Merenkurkussa 30 kilometrin etäisyydellä pesimäpaikasta. Etäisyys ilmeisesti riippuu poikasille sopivan kalaravinnon saatavuudesta pesimäyhdyskunnan lähivesillä.

Lisätietoja merimetson ravinnon koostumuksesta Suomessa

Muutto ja talvehtiminen

Suomessa pesivät merimetsot talvehtivat pääosin Välimeren alueella ja Keski-Euroopassa. Keväällä merimetsot saapuvat pesimäpaikoilleen jäätilanteesta riippuen maaliskuun jälkipuoliskolla ja huhtikuussa. Syysmuutto alkaa jo heinäkuun jälkipuoliskolla, huipentuu elokuussa ja syyskuun alkupuolella, ja päättyy pääosin lokakuun loppuun mennessä.

Pohjanlahden runsaasta merimetsomuutosta merkittävä osa edustaa Pohjois-Norjan ja Luoteis-Venäjän rannikoilla pesivän nimialalajin kantaa sekä keväällä että syksyllä. Alalajia tavataan muuttoaikoina parvittain myös sisämaan järvillä.

Ahvenanmaalla talvehti SYKEn seurantojen perusteella enimmillään 2 000–3 000 merimetsoa vielä 2000-luvun alkuvuosina, mutta sittemmin talvehtijoita on ollut enimmillään vain joitakin satoja yksilöitä. Talvehtijamäärät ovat vähäisiä myös muilla rannikko- ja saaristoalueillamme.

Lisätietoja merimetson kevät- ja syysmuutosta

Merimetso kuuluu suomalaiseen luontoon – hyötyineen ja haittoineen

Merimetsojen pesimäsaari Kirkkonummella. © Terhi Ryttäri.

Linnustovaikutuksia

Muut lintulajit ovat sopeutuneet rinnakkaiseloon merimetson kanssa jo muinoin esimerkiksi Pohjois-Atlantin lintuvuorilla. SYKEn seurantojen mukaan myös Suomen lintuluotojen tyyppiasukkien, lokkien ja vesilintujen, parimäärät ovat säilyneet elinvoimaisina yli puolen hehtaarin kokoisilla merimetsoluodoilla. Vain aivan pienimmille muutaman aarin kokoisille luodoille ei mahdu juuri muita pesimälajeja, jos merimetsoyhdyskunta kasvaa niillä suureksi. Merimetsojen pesimäluotoja on vuosittain vain pieni määrä, noin 70-90 kpl koko Suomessa, eikä lajilla ole merkittävää vaikutusta muiden saaristolintulajien pesimäkantoihin millään alueella. Saaristolinnusto on jatkuvassa muutoksen tilassa merimetson esiintymisestä riippumatta.

Yhdyskunnissa pesivät ruokkilinnut, jotka ovat herkkiä minkin saalistukselle, voivat kuitenkin hyötyä merkittävästi merimetsoyhdyskuntien tarjoamasta suojasta. Tästä on hyvänä esimerkkinä Suomessa erittäin uhanalaiseksi luokitellun etelänkiislan pesimäkannan huomattava runsastuminen eräillä itäisen Suomenlahden merimetsoluodoilla.

Kasvistovaikutuksia

Luodon puut ovat kuolemassa, mutta rannan pietaryrtit kukoistavat. Kirkkonummi. © Terhi Ryttäri.

Merimetsoja syytetään usein saaristoluonnon tuhoamisesta. Merimetso onkin laji, jonka pesimäalueet näkyvät ja kesäaikaan myös haisevat maisemassa. Tämä koskee vuosittain alle sataa hehtaaria koko Suomen merialueilla. Haitat koetaan luonnollisesti suurimmiksi ihmisasutuksen välittömässä läheisyydessä.

Merimetso aiheuttaa muutoksia kasvistossa, mutta haitat ovat pienialaisia. Merimetsojen asetuttua pesimäluodolle ensimmäisenä kärsivät puut ja pensaat, jotka ovat pesimäluotojen näkyvimpiä häviäjiä: pääasiassa mänty, paikoin myös koivu, tervaleppä, kuusi ja tuomi. Voimakkaan emäksinen lanta ja oksien katkominen pesätarpeiksi johtavat pesäpuiden kuolemiseen muutamassa vuodessa. Myöskään metsävarvut, kuten puolukka tai variksenmarja, eivät kestä ylimääräistä lantakuormaa. Varvut kärsivät tosin myös lokkiyhdyskuntien asuttamilla luodoilla. Merimetsojen tiheän pesäalueen sisällä myös ruohovartinen kasvillisuus kuolee ennen pitkää liiallisen lannoituksen seurauksena.

Välittömästi tiheän pesäalueen ulkopuolella kasvit kuitenkin menestyvät. Kaikkein pienimpiä pesimäluotoja lukuun ottamatta merimetso ei yleensä valtaa luodon koko pinta-alaa pesintäänsä. Saaristoluonnossa on useita lintuluodoilla viihtyviä kasvilajeja, jotka hyötyvät ylimääräisestä typpilannoitteesta ja sitovat sitä tehokkaasti omaan kasvuunsa, samalla hidastaen ja estäen ravinteiden valumista mereen. Näitä lintuluotojen lannasta hyötyviä kasvilajeja kutsutaan ornitokoprofiileiksi. Ne hyötyvät yhtä lailla lokkien kuin merimetsojen lannasta. Tutkituilla merimetsoluodoilla kasvilajistosta yli puolet on ollut lannasta hyötyviä ja vain harva laji häviää yksittäiseltä luodolta merimetsojen takia.

Kasvistolla on myös kyky elpyä nopeasti merimetsojen siirryttyä pesimään muualle. Syksyn ja talven sateet laimentavat ja huuhtovat lantaa, ja pesäalueiden ruohovartinen kasvillisuus on jo parin vuoden kuluttua rehevää. Hidaskasvuisen puuston uudistuminen kestää pitkään, jopa kymmeniä vuosia.

Lisätietoja kasvistovaikutuksista Suomessa

Merimetsot ja merikotka

Runsastuneen merikotkan on havaittu saalistavan yhä useammin merimetsoyhdyskunnissa. Ilmiö on voimistunut koko Itämeren alueella erityisesti 2010-luvun kuluessa. Sekä läntisellä että itäisellä Suomenlahdella, Saaristomerellä, Selkämerellä ja Merenkurkussa merikotkan vaikutukset ovat nähtävissä useissa yhdyskunnissa.

Paikallisesti saalistus on aiheuttanut yhdyskuntien merkittävää pienenemistä, poikastuotannon heikkenemistä ja toisinaan pesinnän epäonnistumisen kokonaan. Merikotkien vierailut yhdyskunnissa altistavat merimetsojen pesät myös lokkien ja varislintujen predaatiolle.

Merikotkat voivat heikentää tai estää merimetsojen pesintöjä pelottamalla lintuja ennen munintaa ja myöhemmin syömällä sekä munia että poikasia. Usein löyhissä parvissa liikkuvat merikotkien pesimättömät nuoret ikäluokat aiheuttavat eniten haittaa merimetsoyhdyskunnille. Yksittäisissä yhdyskunnissa merikotkia on havaittu saalistamassa jopa kymmeniä samanaikaisesti. Esimerkiksi Paraisten Nauvossa tämä johti 2 000 merimetsoparin yhdyskunnan romahdukseen ja lopulta pesintöjen loppumiseen kuuden vuoden kuluessa.

Merikotka vaikuttaa myös merimetsoyhdyskuntien sijoittumiseen ja pesintätapaan. Erityisesti Saaristomerellä ja läntisellä Suomenlahdella yhdyskunnat ovat merkittävästi lähentyneet rannikkoa 2010-luvun kuluessa ja puissa pesiminen on yleistynyt ulkosaariston yhdyskuntien autioitumisen myötä.

Lisätietoja merikotkan vaikutuksista Suomessa ja Itämerellä

Yhteystiedot (SYKE)

Tutkija Pekka Rusanen, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 691, sähköposti: etunimi.sukunimi@syke.fi

Erikoissuunnittelija Markku Mikkola-Roos, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 685, sähköposti: etunimi.sukunimi@syke.fi

Vanhempi tutkija Terhi Ryttäri (kasvistovaikutukset), Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 692, sähköposti: etunimi.sukunimi@syke.fi

 

Julkaisuja ja artikkeleita merimetsokannan tilasta

Tieteellisiä artikkeleita merimetson vaikutuksista kalakantoihin Suomessa

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijoiden esitelmiä viime vuosilta

Valtakunnallisissa merimetsotyöryhmissä esitettyjä alustuksia

Suomen merimetsokannassa vain alueellisia muutoksia 16.8.2022
Kesällä 2022 merimetsojen pesiä laskettiin Suomessa noin 24 470 kappaletta. Koko Suomen pesimäkannan koko on vaihdellut vuoden 2015 jälkeen enää vain muutamalla prosentilla. Alueellisesti pesämäärien vuotuiset vaihtelut ovat kuitenkin suuria.
Lue lisää
Merikotka vaikuttaa merkittävästi Itämeren merimetsoihin 3.8.2022
Uuden tutkimuksen mukaan kasvava merikotkakanta vaikuttaa merimetson pesimäyhdyskuntien sijaintiin ja niiden poikastuottoon. Merikotkalla on yhä merkittävämpi rooli merimetsokannan rajoittajana. Suomen merimetsokanta ei ole enää kasvanut vuoden 2015 jälkeen.
Lue lisää
Julkaistu 7.8.2020 klo 10.15, päivitetty 23.8.2022 klo 12.05