Sisävedet ja rannat

Suomen sisävesiluonto on runsas ja monimuotoinen. Maanmittauslaitoksen mukaan meillä on 168 000 kooltaan vähintään 0,05 ha olevia lampia tai järviä. Näistä noin 4 800 on yli 50 ha kokoisia. Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä, valuma-alueeltaan yli 10 km2:n virtavesien uomat käsittävässä uomaverkostossa on yhteensä 21 000 km jokia ja 52 000 km puroja. Koska uomaverkostoaineistosta puuttuu valtaosa latvapuroista ja noroista, on pienten virtavesien kokonaispituus kuitenkin todellisuudessa suurempi, arviolta noin 100 00 km. Lähteitä on maanmittauslaitoksen tietokannassa yli 32 000, mutta niiden todellinen määrä on selvästi suurempi, jopa 100 000-200 000. Sisävesiluonnon monimuotoisuutta lisää suuri määrä erilaisia rantoja. Luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnin yhteydessä tehdyn paikkatietoanalyysin mukaan Suomessa on noin 220 000 km järvien ja lampien rantoja (yli 50 ha järvillä 123 000 km). Yli 2 m leveiden virtavesien rantaviivaa noin 340 000 km.

Tyyntä järvimaisemaa kaislikko- ja kivikkorantoineen.
Ruotsalainen, Heinola. © Kuva: Jari-Matti Vuori.

Asutus on perinteisesti keskittynyt vesistöjen varsille. Kalastus tarjosi ravintoa, vesistöt olivat tärkeitä kulku- ja kuljetusväyliä ja koskiin sijoitettiin vesimyllyjä sahojen ja ruukkien voimanlähteiksi. Vesistöjen rantojen viljavia maita on raivattu pelloksi ja lukuisia järviä on kuivattu tai laskettu lisäpeltoalan saamiseksi. Virtavesiä on ruopattu uittoväyliksi, tulvien torjumiseksi ja maankuivatusta varten sekä padottu voimatalouden tarpeisiin. Vesiin on laskettu jätevesiä ja vesistöihin päätyy myös valuma-alueen maankäytön aiheuttama hajakuormitus. Vuosisatoja jatkunut ihmistoiminta näkyy vesiemme ja rantojemme tilassa.

Viime vuosikymmeninä vesistöjemme tilassa on tapahtunut sekä positiivisia että negatiivisia kehityskulkuja. Vesiensuojelutoimien avulla yhdyskuntien ja teollisuuden aiheuttamaa pistekuormitusta on saatu vähennettyä, mutta toisaalta etenkin maa- ja metsätalouden hajakuormitus ja rehevöityminen on edelleen merkittävä uhkia. Ilmastonmuutos on uusi kasvava uhka sisävesiemme tilalle.

Sisävesi- ja rantaluontotyyppien uhanalaisuus

Vuonna 2018 valmistuneessa Suomen luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa sisävesien ja rantojen asiantuntijaryhmä tarkasteli yhteensä 59 järvi-, lampi-, virtavesi-, ranta- tai lähteikköluontotyypin uhanalaisuutta.

Rantaluontotyyppejä arvioitiin myös muissa luontotyyppiryhmissä: Rantakalliot arvioitiin kallioiden ja kivikoiden, luhdat ja muut rantasuot soiden, tulvametsät metsien sekä rantaniityt ja tulvaniityt perinnebiotooppien yhteydessä.

Kaikista sisävedet ja rannat -ryhmässä tarkastelluista luontotyypeistä uhanalaisiksi (CR, EN, VU) arvioitiin koko maassa 20 % (12 luontotyyppiä), silmälläpidettäväksi 25 % (15 luontotyyppiä) ja säilyväksi 22 % (13 luontotyyppiä). Puutteellisesti tunnetuiksi luokittui koko maassa peräti 32 % tarkastellusta luontotyypeistä, näistä pääosa rantaluontotyyppejä.

Pylväsdiagrammi, josta käy ilmi, että Etel-Suomessa on enemmän uhanalaisia luontotyyppejä.
Sisävesi- ja rantaluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin luontotyyppien lukumäärän perusteella Etelä-Suomessa (52), Pohjois-Suomessa (55) ja koko maassa (59).

Alueellisesti Etelä-Suomessa sisävesi- ja rantaluontotyypit ovat uhanalaisempia kuin Pohjois-Suomessa. Etelä-Suomessa uhanalaisten luontotyyppien osuus on 35 % ja silmälläpidettävien 13 %. Vastaavat osuudet ovat Pohjois-Suomessa 9 % ja 11 %.

Ruskeavetinen kuohuva joki kevätaikaan.
Savimaiden virtavedet ovat sisävesiluontotyypeistä uhanalaisimpia. Vantaanjoki edustaa suurta savimaan jokea. © Kuva: Anssi Teppo.

Virtavedet arvioitiin vakavesiä uhanalaisemmiksi. Valtaosa havumetsävyöhykkeen puro- ja jokityypeistä arvioitiin koko maassa uhanalaisiksi. Virtavesiluontotyypeistä uhanalaisimpia ovat savimaiden virtavedet: savimaiden latvapurot ja suuret savimaiden joet arvioitiin äärimmäisen uhanalaisiksi (CR), ja savimaiden purot ja pikkujoet sekä keskisuuret savimaan joet erittäin uhanalaisiksi (EN). Savimaan virtavesien esiintyminen on painottunut Etelä- ja Lounais-Suomen savikkoalueille, jossa niiden luonnontilaa on heikentänyt etenkin pitkään jatkuneen ja intensiivisen maa- ja metsätalouden sekä asutuksen aiheuttama rehevöittävä ravinnekuormitus ja liettymistä aiheuttava kiintoainekuormitus. Äärimmäisen uhanalaisia ovat myös erittäin suuret joet erityisesti vesirakentamisen vaikutusten vuoksi.

Lähteikköluontotyyppejä arvioitiin kaksi. Niistä ravinteisemmat ja pääosin kalkkipitoisen maa- ja kallioperän alueilla esiintyvät huurresammallähteiköt arvioitiin koko maassa silmälläpidettäviksi ja muut lähtiköt vaarantuneiksi. Alueellisesti molemmat ovat Etelä-Suomessa erittäin uhanalaisia ja Pohjois-Suomessa säilyviä (LC).

Pylväsdiagrammi, josta käy ilmi, että lähteikköluontotyypit ovat uhanalaisin ryhmä ja Etelä-Suomessa on eniten uhanalaisia luontotyyppiryhmiä.
Sisävesien luontotyyppiryhmien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin koko maassa, Etelä-Suomessa ja Pohjois-Suomes¬sa (osuus luontotyyppien kokonaismääräs¬tä). Pylväiden päissä esitetään kunkin ryh¬män arviointiyksiköiden määrä kyseisellä tarkastelualueella.

Järvet (vähintään 10 ha kokoiset vakavedet) ja lammet (alle 10 ha) jaettiin uhanalaisuuden arvioinnissa yhteensä 22 luontotyyppiin. Järvi- ja lampiluontotyyppien luonnontilan muutokset ovat olleet merkittäviä, mutta niistä uhanalaisia on kuitenkin selvästi pienempi osuus kuin virtavesistä. Valtaosa järvityypeistä arvioitiin silmälläpidettäviksi. Valtakunnallisesti ja alueellisesti Etelä-Suomessa erittäin uhanalaisia ovat luontaisesti runsasravinteiset järvet, joiden esiintyminen painopiste on myös Etelä- ja Lounais-Suomen savikkoalueilla. Kalkkijärvet ja voimakkaasti pohjavesivaikutteiset järvet jäivät puutteellisesti tunnettujen luokkaan, koska niistä ei ole riittävästi tietoja. Lampiluontotyypit ovat järviluontotyyppejä uhanalaisempia etenkin alueellisesti Etelä-Suomessa, jossa ne kärsivät etenkin maa- ja metsätalouden vaikutuksista.

Sisävedet ja rannat -asiasiantuntijaryhmä kuvasi vuoden 2018 arvioinnissa 17 rantaluontotyyppiä, kun aiemmassa arvioinnissa tarkasteltiin vain kolmea. Rantaluontotyypeistä kuitenkin valtaosa, lähes 60 % arvioitiin puutteellisesti tunnetuiksi (DD). Näissä on monia rantaluontotyyppejä, jotka ovat todennäköisesti kärsineet esimerkiksi umpeenkasvusta, mutta käytettävissä olevat aineistot eivät mahdollistaneet vielä arviointia. Tiedon tasoa tuleekin parantaa tulevaisuudessa. Arvioiduista rantaluontotyypeistä järvien hiekka- ja hiesurannat arvioitiin koko maan tasolla vaarantuneiksi (VU).

Meanderoiva joki kiemurtelee tiheän metsän keskellä.
Menderoivat joet kuvattiin uhanalaisuusarvioinnissa uutena luontotyyppinä. Oulankajoki, Kuusamo. © Kuva: Jari Ilmonen.

Vuoden 2008 arvioinnissa kuvattiin rantaluontotyyppien ohella myös muita uusia luontotyyppejä. Näitä ovat virtavesissä vesiputoukset ja könkäät sekä meanderoivat virtavedet, joilla tarkoitetaan mutkittelevia, hiekkamaille uusia uomia muodostavia jokia ja puroja. Vakavesissä uusia kuvattuja luontotyyppejä olivat voimakkaasti pohjavesivaikutteiset järvet ja kausikuivat lammet. Uusista luontotyypeistä on kuitenkin vielä niukasti tietoaineistoja, ja ne jäivät siksi puutteellisesti tunnettujen luokkaan.

Ravinne- ja kiintoainekuormitus pääsyynä heikkenevään kehityssuuntaan

Runsaalla puolella arvioiduista sisävesi- ja rantaluontotyypeistä luontotyypin tilan kehityssuunta nykyhetkellä ja lähitulevaisuudessa arvioitiin koko maan tasolla heikkeneväksi ja noin kolmanneksella vakaaksi. 14 % luontotyypeistä kehityssuuntaa ei katsottu voitavan arvioida. Useat näistä ovat tunturiluontotyyppejä, joilla ilmastonmuutoksen lähiajan vaikutusten voimakkuutta ei katsottu voitavan ennustaa. Yhdenkään tyypin kehityssuuntaa ei arvioitu paranevaksi.

Koko maan tilannetta tarkastellen heikkenevä kehityssuunta todettiin muun muassa vähähumuksisilla, runsasravinteisilla, kalkki- ja pohjavesivaikutteisilla järvillä. Tilanne oli sama myös kaikilla havumetsävyöhykkeen virtavesiluontotyypeillä noroista erittäin suuriin jokiin. Heikkenevän kehityssuunnan syynä on useimmiten valuma-alueen maankäytön aiheuttama ravinne- ja kiintoainekuormitus. Vähähumuksiset järvet kärsivät myös humuskuorman aiheuttamasta tummumisesta (ruskettuminen). Rantatyypeistä heikkenevä kehityssuunta arvioitiin luontotyypeille, jotka kärsivät rehevöitymisestä, umpeenkasvusta ja säännöstelyn vaikutuksista. Tällaisia ovat hiekka- ja hietarannat, sora- ja somerikkorannat, savi- ja hiesurannat sekä suursaraikot.

Sisävesiluonnon uhanalaistumiseen on monia syitä

Merkittävimpiä syitä sisävesiluototyyppien uhanalaistumiseen ovat vesien rehevöityminen ja likaantuminen sekä vesirakentaminen. Uhanalaistumiseen on kuitenkin monia muitakin syitä. Osa uhanalaistumista aiheuttaneista tekijöistä on vaikuttanut suoraan sisävesi- ja rantaluontotyyppeihin. Tällaisia ovat vesirakentaminen, vesien säännöstely ja rantarakentaminen, pienvesillä myös uittoperkaukset, uomien kaivamiset tulvasuojelussa tai metsäojituksissa sekä lähiympäristön hakkuut. Välillisistä vaikutuksista merkittävimpiä ovat valuma-alueen maankäytön vaikutukset luontotyypin veden laatuun ja vesitalouteen. Esimerkiksi metsien avohakkuut, maanmuokkaus ja lannoitus sekä maatalous ja turvetuotanto muuttavat välillisesti virtaamia ja aiheuttavat liettävää ja rehevöittävää ravinne-, kiintoaine- ja humuskuormitusta. Teollisuuden ja asutuksen aiheuttamaa ravinnekuormitusta on sen sijaan saatu vähennettyä.

Puutukeista tehty pato etualalla ja taustalla näkyy suuri voimalapato. Etualan patoa on koristeltu muutamalla kivellä.
Vesirakentaminen ja vesien säännöstely ovat merkittäviä virtavesien uhanalaistumisen syitä, jotka vaikuttavat virtavesien tilaan myös tulevaisuudessa. Taustalla Oulujoen Merikosken voimalaitoksen pato ja etualalla ”kauneuspato”, Oulu. © Kuva: Kari-Matti Vuori.

Sisävesien tilan parantamisessa ensisijaista ravinnekuormituksen vähentäminen

Vesiluonnon suojelu ja tilan parantaminen muun muassa kuormitusta vähentämällä edellyttävät koko valuma-alueen kattavia ratkaisuja ja vesienhoidon suunnittelua, joissa maankäyttö on avainasemassa. Pienvesiluonnon turvaamiseen on tarvetta kiinnittää nykyistä enemmän huomiota metsätaloustoimien ja kunnostusojitusten yhteydessä, ja purojen ja lähteikköjen kunnostukseen tulee panostaa. Parempi tiedon taso rantaluontotyypeistä, niiden muutoksista, muutosten syistä sekä rantojen hoitomenetelmistä on edellytys rantojen negatiivisen tilan kehityksen pysäyttämiseksi.

Sisävesien ja rantojen luontotyypit

Sisävedet ja rannat -asiantuntijaryhmä luokitteli arvioimansa luontotyypit seuraaviin ryhmiin:

Lähteet:

Lammi, A., Kokko, A., Kuoppala, M., Aroviita, J., Ilmonen, J., Jormola, J., Karonen, M., Kotanen, J., Luotonen, H., Muotka, T., Mykrä, H., Rintanen, T., Sojakka, P., Teeriaho, J., Teppo, A., Toivonen, H., Urho, L., Vuori, K-M. 2018. Sisävedet ja rannat. Julk.: Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus & ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 81-116.

Lammi, A., Kokko, A., Kuoppala, M., Aroviita, J., Ilmonen, J., Jormola, J., Karonen, M., Kotanen, J., Luotonen, H., Muotka, T., Mykrä, H., Rintanen, T., Sojakka, P., Teeriaho, J., Teppo, A., Toivonen, H., Urho, L., Vuori, K-M. 2018. Sisävedet ja rannat. Julk.: Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 2: luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus & ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 185–320.

Julkaistu 27.1.2020 klo 14.16, päivitetty 4.2.2020 klo 12.17