Nättypii

 

Koodi FI0800103
Kunta Seinäjoki
Pinta-ala 38 ha
Aluetyyppi  SAC

Alue kartalla

Suomen ympäristökeskuksen karttapalvelu

Alueen kuvaus

Suurin osa alueesta on kuusivaltaista tuoretta luonnonmetsää. Puusto koostuu varttuneista ja ikääntyvistä kuusista joiden seassa kasvaa myös järeitä haapoja ja koivuja. Alikasvoskuusia kasvaa vaihtelevasti eri kokoisina tiheikköinä. Havupuiden kuolleita pystypuita ja koivupökkelöitä sekä maapuita on osalla alueesta runsaasti.

Kuusivaltaisen luonnonmetsän eteläosassa metsä muuttuu lehdoksi. Kenttäkerroksessa kasvaa mm. tesmaa ja sudenmarjaa ja pensaskerroksessa lehtokuusamapensaita sekä taikinamarjaa.

Alueen kaakkoiskulmassa on ojitettu metsäkorpi jossa suursaniaiset vallitsevat kenttäkerroksessa. Kuusi on valtapuu, ja lisäksi alueella kasvaa hieskoivua, harmaaleppää ja tervaleppää. Kääpäisiä pökkelöitä on runsaasti.

Nättypiin metsäalueella esiintyy myös vanhan metsän lajeja kuten liito-orava, palokärki, pohjantikka, raidankeuhkojäkälä ja oravuotikka.

Vanhojen metsien suojelukohde, jossa on myös tuoretta kuusivaltaista lehtoa ja puustoisia korpia.
Alueen ympäristö on noin kymmenen vuotta sitten käsitelty avohakkuin ja metsää ympäröivät sekä idästä että lännestä osittain vesakoituneet mäntytaimikot. Alueen läpi on kaivettu ojia, jotka ovat kuivattaneet notkelmien korpipainanteita. Ennallistamistoimet ovat paikoin tarpeen.

Suojelutavoite

Kaikki tietolomakkeen taulukoissa 3.1 ja 3.2 mainitut luontotyypit ja lajit kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.

Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:

  • alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys

Vanhojen metsien suojeluohjelman kohde.

Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot

Hankitaan valtiolle ja rauhoitetaan luonnonsuojelulain mukaisena luonnonsuojelualueena.

Suojelun perusteina olevat luontotyypit

Nimi

Pinta-ala,ha

Fennoskandian lähteet ja lähdesuot 0,1
Boreaaliset luonnonmetsät 20
Boreaaliset lehdot 6,8
Puustoiset suot 4,2

Suojelun perusteina olevat lajit

Laji

Tieteellinen nimi

liito-orava Pteromys volans

 

Julkaistu 9.10.2019 klo 12.21, päivitetty 9.10.2019 klo 12.57

Aihealue: