Niinineva

Koodi FI0800037
Kunta Ähtäri
Pinta-ala 74 ha
Aluetyyppi SCI

Alue kartalla

Suomen ympäristökeskuksen karttapalvelu

Alueen kuvaus

Niinineva on pieni keidas- ja aapasuo Ähtärin etelärajoilla. Aapasuoluonne on selvimmillään alueen lounaisosassa, jossa on saranevaa ja lyhytkortista nevaa sekä karuja rämeitä. Alueen itä- ja pohjoisosassa on keidassuon piirteitä; enimmäkseen karuja rahkaisia rämeitä. Alueen reunaosissa on myös tupasvilla- ja isovarpurämeitä. Kivennäismaan metsiä alueella on lähinnä koillisreunan valtionmaalla, jossa on nuorta, tiheää mänty-koivusekametsää. Alueen luoteisnurkassa on pienialainen korpinotkelma, jossa on järeää, varttunutta kuusivaltaista, lievästi harsittua sekametsää.

Pieni, lähes luonnontilainen Suomenselän aapasuo, jossa myös keidassuon piirteitä.
Alueen eteläosan läpi kulkee vanha veto-oja, jonka patoamista tulisi harkita. Myös alueen itäosassa kulkeva, tähän veto-ojaan laskevan ojan umpeenkasvua voisi nopeuttaa padotuksin. Ekologisesti yhtenäisen suokokonaisuuden kannalta olisi syytä liittää suojeltavaan alueeseen myös rauhoitetun alueen länsi-luoteispuolelle jäävä ojitettu reunaräme, jossa ojat ovat jo pitkälti umpeenkasvaneet.

Suojelutavoite

Kaikki tietolomakkeen taulukoissa 3.1 ja 3.2 mainitut luontotyypit ja lajit kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.

Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:

  • alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys
  • luontotyypin tai lajin elinympäristön laatua tai lajin populaation elinvoimaisuutta parannetaan ennallistamis- ja hoitotoimenpitein.

Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot

Soidensuojeluohjelman kohde, josta osa on rauhoitettu yksityismaan luonnonsuojelualueena ja osa asetuksella valtion maan soidensuojelualueista.
Rauhoitetaan kokonaisuudessaan luonnonsuojelulain mukaisena luonnonsuojelualueena.

Suojelun perusteina olevat luontotyypit

Nimi

Pinta-ala,ha

Keidassuot 48,7
Aapasuot 19,3
Puustoiset suot 9,7

 

Julkaistu 17.10.2019 klo 9.51, päivitetty 17.10.2019 klo 9.51

Aihealue: