Historia ja ympäristötutkimus

Ympäristö on alkuperältään itämerensuomalainen ympäri-sanan johdos. Se tarkoitti muun muassa vyötäröä ja vaatetusta, eli jonkin ympärillä olevaa asiaa.

Ympäristö esiintyy Suomen kirjakielessä ensimmäisen kerran vuoden 1642 raamatussa:

"Mutta Herran käsi oli rascas Asdoditerein päälle - - ja löi Asdodin ja caiken ymbäristön peräpuolet paiseilla."

Asdodilaisia ja heidän naapureitaan kohtasi siis joltisenkin ikävä onnettomuus, mutta 1. Samuelin kirjassa esiintyvällä sanalla ei ollut nykyajan sisältömerkitystä. Modernista ympäristöongelmasta ei ollut kyse, vaikka Herran käsi iski uusimmankin raamatunkäännöksen mukaan paiseita sekä asododilaisiin että ympäristön asukkaisiin.

Moderneissa tutkimuksissa ympäristöllä on tarkoitettu luontoa, jolloin ympäristöhistorian tutkimus rinnastuu laveasti ekologian historian tutkimukseen – ihmisen vaikutuksena elolliseen ja elottomaan luontoon.

Historiantutkimuksen tehtävänä on selvittää ajallisessa ulottuvuudessa, miksi ja miten erilaisiin kehityslinjoihin on päädytty ja mitä asioita niissä on ollut. Vertaileva ote auttaa suhteuttamaan ilmiöt kokonaisuuteen. Se pätee myös ympäristöhistorian tutkimukseen, jossa on ollut nähtävissä ainakin jossain määrin tiettyä ideologista tavoitteellisuutta ja halua  selvittää edellytykset ekologisesti kestävämmän yhteiskunnan luomiseksi. Niin ei voida historiatieteen tavoitteita asettaa. Historiantutkimuksen tehtävänä ei ole ideologioiden luominen ja suosiminen, vaan menneisyyden ilmiöiden objektiivinen ja neutraali selittäminen.

Pohjolan kylmyys Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiateoksessa.
Pohjolan kylmyys Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiateoksessa.
Julkaistu 15.7.2019 klo 9.52, päivitetty 15.7.2019 klo 10.18

Aihealue: