Siikajokivesistön laajat perkaukset

Suunnitelmat

Jo vuonna 1917 oli viisi Siikajokilaakson kuntaa nostanut esille mahdollisuudet toteuttaa perkaukset valtion varoilla, mutta vielä tuolloin kuntien toiveet eivät toteutuneet. Vuonna 1922 jokilaakson kunnat toivat hankkeen uudelleen esille ja jättivät valtioneuvostolle anomuksen tutkimusten käynnistämiseksi Siikajoen ja sen sivujoen Savalojan perkaamiseksi.

Tie- ja vesirakennushallituksen Oulun piiri käynnistikin vuonna 1922 valtion myöntämällä rahoituksella tutkimukset, jotka kestivät läpi 1920-luvun. Oulun maanviljelysinsinööripiiri toteutti puolestaan vuosien 1924–1925 aikana Lamujoen perkauksen.

Vuonna 1930 joenperkauskomitea esitti 21 miljoonan markan kustannuksin toteutettavaa kiireellistä perkausta, koska se oli ”aivan välttämätön alueen taloudellisen elämän kehitykselle ja yhteiskunnallisten rasitusten tasaantumiselle”.

Tutkimuksissa osoittautui, että Siikajoen tulvat olivat niin suuria, ettei niiden täydelliseen poistamiseen ollut mahdollisuuksia. Perkausten tavoitteeksi otettiinkin kevät- ja syystulvien vähentäminen, tulvamaiden kuivattaminen ja tulvavesien virtaamisen estäminen Temmesjokeen. Sitä pidettiin hyvin tuhoisana ilmiönä sekä jokivarren taloille että viljelysmaille.

Perkauskohteet

Ensisijaiset perkauskohteet olivat Paavolan ja Rantsilan välillä Hemminkoski, Ruukinkoski, Nivankoski, Kiimalan koski, Ammunteenkoski ja Autiokoski, jotka kaikki tuli perata. Mankilanjärvi tuli myös laskea kuiville. Vuonna 1930 arvioitiin, että tulvahaittaa koitui Siikajokilaaksossa lähes 3 500 hehtaarille hyötymaita ja noin 7 000 hehtaarille viljelyskelpoisia suomaita. Lisäksi Savalojan varressa oli tulvanalaisia viljeltyjä ja viljelykelpoisia maita noin 1 000 hehtaaria.

Muun muassa Mankilan kylässä Rantsilassa oli lähes kaikki viljelty maa tulvasta kärsivää, eikä koko Rantsilan alueella nähty edellytyksiä maatalouden edistymiselle jokivarsimailla tulvien vuoksi.

Siikajoella jatkettiin 1930-luvulla käynnistyneitä laajoja keskijuoksun perkaustöitä 1950-luvulla työttömyystöinä. Työt keskittyivät Paavolan alueelle, mutta toisin kuin vielä ennen sotia, maansiirto tapahtui 1950-luvulla jo paljolti konevoimin.

Lähteet ja kirjallisuus

  • Komiteanmietintö 1930:6
  • Oulun maanviljelysinsinööripiirin vuosikertomukset ja toimitukset. Oulun vesipiirin arkisto. OMA
  • Oulun piirin vuosikertomukset. TVH:n Oulun piirin arkisto. OMA
Julkaistu 7.10.2019 klo 10.31, päivitetty 7.10.2019 klo 10.31
Aihealue: