Siiponjoen perkaukset

Suojeltu jokialue

Siiponjoki on Vääräjoen eteläinen haara, joka on nykyisin Natura-aluetta. Dyynialue kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan, kaksi lehtoaluetta on lehtojensuojeluohjelmassa ja itse joki koskiensuojelulain ja vesilain nojalla suojeltu vesistö. Lisäksi Suomen oloissa erikoinen Rahjan saariston jokisuisto merenrannikolla kuuluu sekä rantojensuojelu- että lintuvesiensuojeluohjelmiin, joten Siiponjokilaakso on liitetty poikkeuksellisen moneen suojeluohjelmaan.

Mittavien perkausten kohde

Jokivarsi ei ole kuitenkaan historiallisesti katsottuna säilynyt kovinkaan luonnontilaisena, sillä Siiponjoen vesistö oli 1930-luvulla laajojen toimenpiteiden kohteena. Jokea varten oli Oulun tie- ja vesirakennuspiiri tehnyt vuonna 1912 perkaussuunnitelman, jonka mukaan joen keskijuoksu silloisen Merijärven molemmin puolin tuli perata noin 10 kilometrin matkalta. Järven alapuolelta suunniteltiin perattavaksi Niskakoski, Rätty(än)koski, Pitkäkoski ja Kaalikoski sekä Merijärven yläpuolelta jokimatka kokonaan Kärkisen koskeen saakka. Samoin Merijärven yläpuoliset Väärähaara ja Isohaara tuli perata kokonaan ja viimeksi mainitusta kaivaa vielä oikaisu. Noin 4 miljoonan markan kustannuksilla (2000-luvun rahanarvolla noin 1,3 miljoonaa euroa) olisi saatu laskettua tulvaveden korkeutta yhden metrin verran ja jokivarteen viljelyskelpoista hyötymaata noin 1 000 hehtaaria.

Siiponjoen suunnitelmien toimeenpano venyi, mutta kun Vääräjoella tehtiin 1920-luvulla mittavat perkaukset, sen vaikutukset myös Siiponjokeen olivat suuret. Vesimäärien jakaantuminen eri suuhaarojen välillä haluttiin säilyttää ennallaan. Varsinkin Kärkisten kylän asukkaat vaativat Siiponjoen täydellistä perkaamista, sillä tulvatilanne oli 1920-luvun jälkipuolella huomattavasti pahentunut.

Joenperkauskomissio otti myös kantaa vuonna 1930 toimenpiteisiin ja piti joen perkausta tärkeänä muun muassa asukkaiden vähävaraisuuden vuoksi. Uudisraivaus olisi vaikuttanut taloudellisesti kohottavasti, koska maa oli laadullisesti erinomaista. Komission mukaan tutkimukset perkaussuunnitelmaa varten oli käynnistettävä välittömästi, ja ne myös tehtiin Oulun maanviljelysinsinööripiirissä 1930-luvun alkuvuosina.

Lopulta perkaustyöt käynnistyivät kesällä 1935 valtion myöntämän 1,35 miljoonan markan määrärahan turvin (hieman alle 500 000 euroa 2000-luvun rahanarvolla). Samalla myös joen yhteydessä oleva Merijärvi kuivatettiin kokonaan. Siiponjoki oli tuolloin maanviljelysinsinööripiirin suurin työkohde.

Lähteet ja kirjallisuus

  • Komiteanmietintö 1930:6
  • Oulun maanviljelysinsinööripiirin vuosikertomukset ja toimitukset. Oulun vesipiirin arkisto. OMA
  • Oulun piirin vuosikertomukset. TVH:n Oulun piirin arkisto. OMA
  • www.ymparisto.fi > Pohjois-Pohjanmaa > Luonnonsuojelu > Natura 2000 > Natura 2000 -alueet
Julkaistu 7.10.2019 klo 13.34, päivitetty 7.10.2019 klo 10.58
Aihealue: