Tekoaltaista tulvasuojelua

Uljuan tekoallas ja Revon Sähkö Oy:n voimalaitos 1970-luvun alussa.
Uljuan tekoallas ja Revon Sähkö Oy:n voimalaitos 1970-luvun alussa.

Joenperkausasioiden yhteydessä 1930-luvulla keskusteltiin näkyvästi myös tulvien vaikutuksista ja arvioitiin, olivatko ne lisääntyneet vesistöissä. Jokien perkauksilla oli voitu jopa lisätä tulvariskejä niiden päinvastaisista tavoitteista huolimatta.

Tulvakomitea

Monenlaisten näkemysten ristitulessa hallitus asetti vuonna 1936 komitean tutkimaan tulvakysymystä, jonka mietintö valmistui vuonna 1939. Siinä todettiin, etteivät tulvat olleet jatkuvasti lisääntyneet viimeisten kahdensadan vuoden aikana, joskin komitea myös totesi, että kuivatusten vuoksi tapahtuneet turve- ja liejumaiden painumiset lisäsivät merkittävällä tavalla tulvariskejä. Varsinaisesti itse vedenkorkeudet eivät olleet välttämättä nousseet tulvien aikana.

Vesistöjen vedenkorkeusvaihtelut olivat tulvakomitean mukaan jaksollisia ja riippuvaisia ilmastollisten olosuhteiden muutoksista. Lumen kevätsulamisesta aiheutuneet ylivesiaallot olivat ratkaisevan tärkeitä tulvien aiheuttajia.

Ilmaston lämpeneminen

Jo vuoden 1939 komitea kiinnitti huomiota paitsi sademäärien niin myös ilmastollisiin muutoksiin. Vuoden keskilämpötilassa oli tapahtunut kohoamista kahdenkymmenen vuoden aikana ja komitean mukaan eritoten talvikuukausina. Entistä lämpimämpinä talvina lumipeitteestä pääsi entistä enemmän vesiä valumaan vesistöihin, jolloin kevään alitason vesi oli myös kohonnut.

Komiteamietinnössä todettiinkin vuonna 1939, kuinka "ilmastollisten tekijöiden aiheuttamat muutokset ovat vesivoimalaitosten juoksutuksen aiheuttamien muutosten ohella huomattavimpia mitä vesistöjemme purkautumissuhteissa (pitkäaikaisissa keskiarvoissa) on havaittavissa."

Ilmaston lämpenemistä ei kytketty kuitenkaan ihmistoiminnasta aiheutuneeksi.

Ihmistoiminnan seuraukset

Tulvakomitea listasi myös useita mahdollisia ihmistoiminnan seurauksena aiheutuneita yliveden korkeuden ja vesimäärien muutoksia, joita saattoi olla sekä vesimääriä kasvattavia että vähentäviä.

Vesimäärien lisääntyminen oli voinut tapahtua, koska:

  1. perkaustoimenpiteiden vuoksi vesien varastoaltaat olivat pienentyneet, varsinkin tulva-alueiden hävittyä. Myös 1800-luvulla tehdyt järvenlaskut olivat pienentäneet varastoaltaita.
  2. vesilaitosten patojen vuoksi järvien varastoimiskyky oli pienentynyt juuri yliveden aikana.
  3. vesiväylien perkaukset, ojitukset, vesiperäisten maiden kuivatukset ja uudisraivaus olivat jouduttaneet vesien valumista. Ojituksessa nähtiin tulvakomiteassa kuitenkin kahtalaista vaikutusta, sillä ojituksen aiheuttaman veden varastoimiskyvyn suurenemisen johdosta kumoutui ainakin osittain uusien ojien vedenvalumista nopeuttanut vaikutus. Ongelman koettiin myös lietteen kulkeutuminen jokiin, mikä aiheutti vedenpinnan kohoamista. Jo tuolloin oli siis havaittu keskeinen ojitusten aiheuttama ympäristöhaitta.
  4. metsien hakkuut, metsäpalot ja metsien häviämistä ja harvenemista aiheuttaneet toimenpiteet olivat voineet lisätä järvettömillä alueilla ylivesimääriä, koska alueet olivat muuttuneet aukeiksi.
  5. turve- ja liejumaiden painuivat kuivatus- ja viljelystoimenpiteiden vuoksi. Sitä pidettiin erittäin merkityksellisenä tulvien lisääntymisen kannalta 1930-luvun lopulla.

Tulvakomitea painotti myös sitä, että peltoviljelys oli laajentunut entistä enemmän tulva-alueille. Vanhat luonnonniityt, joilla tulvista oli suoranaista hyötyäkin, muutettiin pelloiksi, jolloin tulvat muuttuivat haitallisiksi vaikka eivät olleet välttämättä sen suurempia kuin aiemminkaan.

Vastaavasti myös vesimäärien pienentymistä oli voinut tapahtua ihmisten toimenpiteiden seurauksena, koska:

  1. vesivoimalaitosten harjoittama keinotekoinen varastoiminen vaikutti vesien purkautumisvaihteluihin tasoittavasti. Varastoaltaan täyttyessä keinotekoinen varastoiminen on kuitenkin voinut lisätä ylivesien määrää altaan alapuolisessa vesistössä. Samoin uittoa varten rakennetuilla padoilla oli myös joissain paikoissa ylivettä alentava vaikutus, mutta toisissa tapauksissa vaikutus saattoi olla päinvastaisesti vettä nostava.
  2. uudisraivaustoiminnan vaikutus oli komitean esityksen mukaan yleensä tulvaa pienenentävä. Vaikutus olisi komitean mukaan seurausta siitä, että lumet sulaisivat ja vedet purkautuisivat aikaisemmin kuin metsistä.

Tekojärvet paras vaihtoehto

Ympäristöhistoriallisesti tarkasteltuna tulvakomitean esittämät hyöty- ja haittavaikutukset olivat hyvin moderneja. Tulvakomiteassa päädyttiinkin näkemykseen, että tulvahaittojen ehkäisijöinä ja vesistöjen purkautumisvaihteluiden tasoittajina oli järvillä keskeinen merkitys. Niinpä järvien vaikutusta oli tehostettava, jota olisi voitu toteuttaa vesien keinotekoisella varastoimisella. Se nähtiin ihmistoimenpiteistä kaikkein parhaimpana keinona tulvien vähentämiseksi. Toisin sanoen tekoaltaiden rakentamiselle annettiin komitean esittämänä vahvat perustelut, mutta samalla painotettiin, että veden juoksuttamisen oikea hoitaminen oli hyvin vaativa tehtävä, ettei tulvariski olisi kasvanut.

Tulvasuojelun toimenpiteitä

Valtio kantoi huolta tulvavahinkojen ehkäisemisestä yhä toisen maailmansodan jälkeen. Se pyrki harjoittamaan laajamittaista jokien tulvasuojelua tulvaherkkiin alueisiin ja tulvavesiin kohdistuneilla toimenpiteillä. Keskeisinä niistä olivat jokien vedenvirtausoloja parantaminen perkauksilla tai ruoppauksilla. Samoin yli äyräitten leviäviä tulvavesimassoja padottiin pengertämällä ranta-alueita. Tehokkaimpana keinona hallita tulvia nähtiin 1930-luvulta lähtien tulvavesihuippujen kokoaminen joko luonnonjärviin tai tekoaltaisiin. Samalla varastoituja vesiä voitiin hyödyntää voimataloudessa, kuten tapahtui esimerkiksi Uljuan voimalaitoksella Siikajoen vesistössä.

Perämereen laskevien jokien valuma-alueesta Pohjois-Pohjanmaalla on noin 50 prosenttia suota, joista yli puolet on ojitettu erityisesti 1960-luvulta lähtien. Sen seurauksena myös jokien kevättulvahuiput lisääntyivät ja kasvattivat tulvariskiä.

Pohjois-Pohjanmaalla pyrittiin ehkäisemään ja torjumaan tulvia jokia perkaamalla ja pengertämällä, rakentamalla tekoaltaita sekä säännöstelemällä luonnonjärviä. Varsinkin ympäristökeskuksen aikana 1990-luvulla panostettiin myös torjuntatyöhön varautumiseen muun muassa hydrologisin havainnoin ja ennusteilla sekä suunnittelutyön avulla. Tärkeää oli muun muassa selvittää lumen vesiarvon, jään paksuuden ja säätilan kehitys ennen tavanomaista tulva-ajankohtaa.

Pyhäjärven ja Haapajärven säännöstelyt

Pyhäjoen keski- ja yläosassa toteutettiin perkaus sekä Pyhäjärven ja Haapajärven säännöstelyt vuosien 1959–1974 aikana. Pyhäjärven säännöstelyn yhteydessä otettiin käyttöön myös Venetpalon voimalaitos, jonka seurauksena Pyhäjoen vanha uoma jäi kuivaksi noin 1,5 kilometrin matkalta. Liettynyttä ja haisevaa uomaa kunnostettiin vuosien 1992 ja 1993 aikana valtion, Revon Sähkö Oy:n ja Kärsämäen kunnan kustantamana.

Myös Pyhäjoen alaosalla toteutettiin 1950-luvulla tulvapengerrystä 52 kilometriä, mutta 1990-luvulle tultaessa penkereet olivat jo monin paikoin painuneet. Samaan aikaan metsäojitus oli nostanut tulvahuippuja, joiden vaikutukset tuntuivat entistä suurempina asutuksen keskittyessä jokivarren taajamiin.

Kalajoen vesistön tekoaltaat

Myös Kalajoen vesistössä ja joen yläjuoksulla tehtiin säännöstelytoimenpiteitä niin, että vesistöalueella oli säännösteltyjä järviä 2000-luvulla kaikkiaan yhdeksän. Tekojärviä rakennettiin kuusi. Järvipinta-ala kasvoi lähes kaksinkertaisesti luonnollisesta alasta.

Varsinkin tekoaltaista suurin eli 1970-luvulla Kalajanoen ja Kalajoen välille valmistunut Hautaperä aiheutti ensimmäisinä valmistumisen jälkeisinä vuosina suuria haittoja Kalajoen kalakannoille.

Säännöstellyistä luonnonjärvistä merkittävimmät olivat Reisjärvi ja Vuohtojärvi. Vesistöjärjestelyjen ja säännöstelyn seurauksena Kalajoen kevättulvahuippuja voitiin leikata 50–150 m3 sekunnissa, mutta säännöstelyaltaiden tilavuus oli silti niin pieni, että tulvien ehkäisemisessä tuli veden varastoinnin ajoituksesta ratkaisevan merkittävä.

Siikajokilaakson ja Raahen seudun tekoaltaat

Mittava Pohjois-Pohjanmaan ja koko Oulun lääni vesistörakentamishanke oli 1960-luvulla Pulkkilaan rakennettu Uljuan tekoallas, joka liittyi alkujaan Siikajoen tulvasuojeluun, mutta siihen tuli mukaan varsin pian myös Revon Sähkön voimalaitoshanke. Allas valmistui 1960-luvun lopulla.

Kuusikymmenluvun loppupuolella toteutettiin Siikajoen vesistössä myös Lamujoen järjestely ja sen yhteyteen Iso- ja Vähä-Lamujärven sekä Kortteisen tekojärven rakentaminen ja säännöstely Lamujoen yläjuoksulla. Uljuan ja Kortteisen lisäksi Raahen seudulla tehtiin mittava vesistöjärjestely 1960-luvulla, kun vuosikymmenen alussa rakennettiin Rautaruukki Oy:n raakavesihuollon tarpeita varten Kuljunlahteen makeavesiallas ja siihen liittyen Haapajärven säännöstelyallas vuosien 1966–1967 aikana.

Toteutumattomat allashankkeet

Yksi Pohjois-Pohjanmaan ja koko Suomen näkyvimmistä tekoallashankkeista oli 1970-luvun alkupuolelta lähtien Pudasjärven Siuruan allashanke, joka sai sekä kannattajia että kiivaita vastustajia.Allasta oli suunniteltu jo 1950-luvun lopulta lähtien. Iijoen ”koskisodat” repivät alueen asukkaita kahtia joko tekoaltaan puolesta tai vastaan olleiden ryhmittymiksi. Iijoen rakentamisessa nousi suunnittelukeskiöön 1980-luvulla myös Kollajan tekoallas osana kokonaissuunnitelmia 12 voimalaitoksen Iijoesta, mutta molempien altaiden rakentamiskaavailut tyrehtyivät vuoden 1987 koskiensuojelulakiin.

Pohjois-Pohjanmaalla toteutettiin 1990-luvulta lähtien järjestelmällisesti valtion maa- ja vesirakentamisen perusparannuksia tekoaltailla ja säännöstelypadoilla, vaikka osa suunnitelluista tekoaltaista jäi toteutumatta. Yksityiskohtaiset suunnitelmat tehtiin Siikajokilaakson Leuan altaasta, Venenevasta Vaalan–Utajärven–Tyrnävän alueella sekä Niskan altaasta Utosjoen latvoilla Ylilammen alueelle.

Leuan allas olisi ollut teknisesti erittäin hyvä hanke, mutta sen katsottiin aiheuttavan haittaa Liminganlahdelle. Venenevan osalta kaavailut ajautuivat 1980-luvulla konfliktiin luonnonsuojelijoiden kanssa, Ylilammella kyse oli kahden pienen suojelualueen puron sijoittumisesta kaavaillulle allasalueelle ja myös Niska kariutui ympäristölupavirastossa ja Vaasan hallinto-oikeudessa luonnonsuojeluohjelmien perusteella. Luonnonsuojelijat näkivät päätöksen hienona voittona vesiensuojelulle.

Sen sijaan Pudasjärven Iso-Syötteellä käynnistyi elinkeinopoliittisena hankkeena vuonna 2009 pienen kasteluvesitekojärven rakentaminen matkailun tarpeita varten. Luppovedeksi kutsuttu allas keräsi vetensä keväisistä tulvista ja sitä hyödynnettiin tunturin lumetukseen.

Rakennettujen vesistöjen kunnostustehtävät

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen keskeisiä tehtäväkokonaisuuksia olivat 1990-luvulta lähtien rakennettujen vesistöjen ympäristönhoidolliset ja kunnostustehtävä. Esimerkiksi vuosille 1995–1999 oli ohjelmassa yhteensä 414 miljoonan markan kustannusarviot vesistöhankkeille, joista valtion osuus oli 144 miljoonaa markkaa. Suurimmat kohteet olivat Iijoen kunnostus ja maisemointi sekä uiton jälkeinen kunnostustyö, Oulujoen kunnostus- ja ympäristönsuojelutyöt, säännösteltyjen vesistöjen kalataloudellinen kunnostus, tulvasuojelu, turvetuotantosoiden jälkikäyttö ja vesiensuojelu sekä lintuvesien kunnostus.

Vesistöhankkeet pysyivät edelleen 2000-luvulla keskeisinä toimintakohteina. Muun muassa vuonna 2006 maa- ja metsätalousministeriö myönsi Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle 2 645 000 euroa vesistöjen perusparannushankkeisiin. Niistä Uljuan tekoaltaan perusparannustöihin osoitettiin 2 miljoonaa euroa ja Haapajärven tekoaltaan kunnostustöihin 300 000 euroa.

Lähteet ja kirjallisuus

  • Haastattelutiedot
  • Hankemuistiot. PPYA
  • Hoffman 1993
  • Komiteanmietintö 1939:14
  • Naukkarinen 1974
  • Ursin 1975
  • www.luppovesi.info
  • www.ymparisto.fi > Pohjois-Pohjanmaa > Vesivarojen käyttö
  • www.ymparisto.fi > River Life -jokitietopaketti
Julkaistu 7.10.2019 klo 13.40, päivitetty 7.10.2019 klo 13.40
Aihealue: