Uljuan vahingonkorvauskiista

Yksi merkittävä kiista Uljuan altaan ja Siikajoen veden tilan osalta käytiin rapukantojen vuoksi. Siikajoki oli ollut yksi merkittävistä Suomen rapujoista. Sen vesistöalueelta oli pyydetty vuosittain jopa 460 000 rapua, mutta kanta tuhoutui lähes kokonaan 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa.

Kysymys rapukannan tuhoutumisesta

Tekoaltaan täyttökanavaa rakennettaessa imuruoppausvesien selkeytysaltaan pato murtui, minkä seurauksena Siikajokeen valui lietepitoista vesimassaa, ja sen seurauksena alapuolisen Siikajoen pohja liettyi ja vedenlaatu heikkeni. Tapahtuma poiki poikkeuksellisen laajan ja pitkäaikaisen vahingonkorvausoikeudenkäynnin. Kalastuskunnan mukaan liettyminen olisi tuhonnut rapukannan ja veti asian oikeuteen. Jo vuonna 1970 eli altaan ensimmäisen täytön jälkeisenä keväänä patorakenteet olivat löyhtyneet yläosastaan ilmeisesti oletettua syvemmälle ulottuneen routimisen vuoksi.

Alemmissa oikeusasteissa ei löytynyt näyttöä, että liettyminen yksistään olisi aiheuttanut tuhon. Tekoaltaan rakentamisen jälkeen Siikajoen vedenlaatu oli myös kymmenen vuoden aikana merkittävästi parantunut ja rapuja oli mahdollista palauttaa jokeen. Koeistutuksia ryhdyttiin toteuttamaan vuonna 1978.

Raputuhoasiaa selvitettiin kuitenkin kaikissa oikeusasteissa, kunnes Korkein hallinto-oikeus antoi päätöksen, jonka mukaan Siikajoen yläjuoksulla Kestilässä todettu rapurutto oli osaltaan vaikuttanut yhdessä liettymisen kanssa rapukannan tuhoutumisen. Siikajoen kalastuskunta sai myös altaan rakentamisesta aiheutuneiden vahinkojen vuoksi erityiset rapukorvausrahat. Kannan elvyttämiseksi rapuja istutettiin myös Lamujokeen, jossa ne menestyivätkin hyvin ja vuotuinen saalis nousi 1990-luvun loppupuolella noin 20 000 kappaleseen.

Tulisaaren padon pohjakallion murutuminen

Vuoden 1990 keväällä voimalaitoksen vieressä olevan Tulisaaren patorakenteen pohjakallio murtui ja päästi vettä altaan tyhjennyskanavaan, minkä seurauksena moreenirakenteinen pato alkoi vajota. Koko rakennelma oli sortumisvaarassa ja 120 miljoonan kuution vesimassa syöksymässä hallitsemattomasti ulos altaasta. Vaaratilanne oli ilmeinen myös vieressä kulkeneille valtatie 4:n matkaajille ja varsinkin alapuolisen Lamujoen ja Siikajokivarren asutukselle aina Rantsilaan saakka.

Sortuma saatiin estettyä, mutta allas oli tyhjennettävä kesällä 1990 ja perustukset korjattava.

Lupaehtojen muuttaminen

Vuonna 1993 Uljuan lopputarkastuksen päätökset saivat lainvoiman, jonka velvoittamana Oulun vesi- ja ympäristöpiiri selvitti seikkaperäisesti säännöstelystä aiheutuneet haitalliset vaikutukset ja jätti vuonna 1995 vesioikeudelle hakemuksen Siikajoen säännöstelyä koskeneiden lupaehtojen muuttamisesta.

Ympäristökeskuksen mukaan säännöstelystä oli vesiympäristölle ja sen käytölle huomattavia haittoja, jotka kohdistuivat sekä yleiseen että yksityiseen etuun. Haittoja olivat etenkin kesäajan vedenkorkeuden vaihtelut, veden laadun heikkeneminen, suppoutuminen ja rehevöityminen. Niitä olisi voitu vähentää ympäristökeskuksen mukaan juoksuttamalla vettä kesällä Uljuan altaan ohi ja muuttamalla juoksutuksia voimalaitoksesta.

Vesioikeus totesi vuonna 1996, että vahinkoja ja haittoja oli mahdollisesti voinut aiheutua enemmän kuin sähköntuotannossa olisi ollut tarpeellista. Siksi altaan vedenkorkeuksia ja juoksutuksia Lämsänkosken padolta Siikajoen vanhaan uomaan sekä myös altaasta Lamujokeen oli muutettava enemmän kuin tuolloin oli toteutettu ja suunniteltu.

Ympäristökeskuksen hankala viranomaisasema

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus joutui hankalaan asemaan Uljuan kiistassa, sillä sen ei katsottu olevan asiassa tasapuolinen ja puolueeton; se oli ollut vuoroin sekä yleisen edun valvoja että säännöstelyluvan haltija. Toisin sanoen ympäristökeskus oli yhtäältä valtion puolesta luvanhaltija, jolla oli oikeus suorittaa säännöstelyä, mutta toisaalta yleistä etua valvova viranomainen. Luvanhaltijana sillä oli sopimus Revon Sähkön kanssa.

Koska varsinkin kalastus kärsi Siikajoen vesistössä säännöstelyn vuorokausivaihteluista happikatojen, rantojen syöpymisen, vesien likaantumisen ja talvisen jääkannen heikkenemisen vuoksi, jokivarren asukkaiden keskuudessa muodostui näkemyksiä, että ympäristövirasto ei olisikaan ollut asiassa tasapuolinen viranomainen.

Muun muassa Siikajokialueen jako- ja kalastuskunnat katsoivat joutuneensa erityisen haitan kohteeksi, ja ne esittivätkin ympäristöministeriölle, että se olisi siirtänyt puolueettoman ja tasapuolisen käsittelyn varmistamiseksi yleisen edun puhevallan ympäristökeskukselta jako- ja kalastuskunnille. Heidän mukaansa erityisesti talviaikainen lyhytaikaissäännöstely ja ylipäänsä Uljuan säännöstely aiheutti merkittäviä haittoja Siikajoen kalastolle, kalastukselle ja ravustukselle sekä rantojen käytölle. Tasaiseen säännöstelyyn siirtyminen olisi lisännyt yksistään rantatilojen myyntiarvoa miljoonilla markoilla. Kärsijäosapuolena olisi ollut Revon Sähkö Oy, joka ei olisi enää saanut toteuttaa lyhytaikaista vuorokausisäännöstelyä juoksutuksissaan.

Ympäristöministeriö kuitenkin totesi neuvottelujen ja ympäristökeskuksen kuulemisen jälkeen, että Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus oli järjestänyt asioiden hoidon puolueettomalla tavalla. Se siis säilyi yleisen edun valvojana Uljuan asiassa. Esimerkiksi esillä ollutta ajatusta valvontatehtävien siirrosta Länsi-Suomen ympäristökeskukselle Vaasaan ei katsottu tarpeelliseksi, koska viranomaistehtävät oli toteutettu asianmukaisella tavalla Oulussa ja ne olisi hoidettu vastaavalla tavalla myös Vaasassa.

Lyhytaikaissäännöstelyn rajoittaminen

Ympäristökeskus jätti elokuussa 1998 Pohjois-Suomen vesioikeudelle selvityksen ja hakemuksen lupaehtojen tarkistamiseksi. Siinä esitettiin muutoksia Uljuan altaan säännöstelyrajoihin sekä juoksutuksiin erityisesti Siikajokea varten laaditun vesistömallin avulla. Sen avulla voitiin ennustaa joen kevättulva virtaamien ja vedenkorkeuksien perusteella. Ympäristökeskuksessa katsottiinkin, että aiempaa joustavammilla juoksutuksilla ja altaan käytöllä olisi voitu välttää haitallisia vaikutuksia, koska kevättulvat vaihtelivat vuosittain. Näin olisi vältytty muun muassa vedenpinnan laskulta tarpeettoman alas silloin, kun suurta kevättulvaa ei ollut odotettavissa.

Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto ei kuitenkaan yhtynyt hakemukseen, vaan totesi lokakuussa 2000 antamassaan päätöksessä, että Uljuan tekoaltaasta oli juoksutettava vettä ilman lyhytaikaissäännöstelyä. Nimenomaan lyhytaikaissäännöstely muodosti voimalaitosyhtiölle, sittemmin Vattenfall Sähköntuotanto Oy:lle Revon Sähkön fuusioiduttua siihen, hyödyn oleellisen osan, sillä voimalaitos tuotti lyhytaikaissäännöstelyllä energiaa vuorokautisten kulutushuippujen tasaamiseen.

Säännöstelyn purkamista pidettiin historiallisena, sillä lopulliseksi aiottua säännöstelylupaa ei ollut Suomessa aiemmin kumottu. Ympäristölupaviraston päätöksen taustalla oli muun muassa Kainuun TE-keskuksen kalatalousyksikön kielteinen lausunto ympäristökeskuksen vesistömallin toimivuudesta.

Vuorokausisäännöstelyn lopettaminen

Ympäristökeskus valitti päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen vaatien lupaehtojen muuttamista ympäristökeskuksen hakemuksessa esitetyllä tavalla. Hallinto-oikeus hyväksyikin päätöksessään toukokuussa 2002 ympäristökeskuksen vaatimukset. Kun asiasta valitettiin vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, se kumosi niin sanotulla vuosikirjapäätöksellään helmikuussa 2005 Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen ja katsoi, ettei lyhytaikaissäännöstelyyn ole ollut vesilakiin perustuvaa oikeutta ja saattoi Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen voimaan lukuun ottamatta korvausvelvollisuutta koskevaa määräystä. Tällä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä lopetettiin Uljuan altaan vuorokausisäännöstely, jota oli pidetty esteenä myös Siikajoen kalataloudelliselle kunnostukselle.

Yksi kansalaisaktiivisuuden voimahahmoista oli Revonlahden osakaskunnassa toiminut Ilmari Korkala, joka oli kamppaillut vuosien ajan lyhytaikaissäännöstelyä vastaan ja rapukantojen elvyttämisen puolesta. Korkala olikin myönteisen hämmästynyt Korkeimman hallinto-oikeuden kielteisestä päätöksestä. Päätös toisaalta leikkasi Vattenfall Oy:n mukaan jopa puolet Uljuan voimalaitoksen kapasiteetista. ”Ajat muuttuvat, nyt korostetaan ympäristöarvoja”, totesi voimayhtiön edustaja kesällä 2006.

Lähteet ja kirjallisuus

  • Haastattelutiedot
  • Helsingin Sanomat 21.6.2006
  • Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 1.2.2005/191 KHO:2005:7
  • Liitto 30.5.1990
  • Pursiainen–Westman
  • Raivio 2007
  • www.ymparisto.fi > Pohjois-Pohjanmaa > Vesivarojen käyttö > Vesistöjen säännöstely
Julkaistu 7.10.2019 klo 13.56, päivitetty 7.10.2019 klo 13.56
Aihealue: