Hyppää sisältöön

Virtsan käsittely

Erottelevassa kuivakäymälässä nesteet erotellaan ulostejätteestä, jolloin mm. hajuhaitat vähenevät.

Käymälämallista riippuen nesteet erotellaan joko suoraan istuimesta tai käymäläsäiliön pohjalta. Käymälöistä, joista nesteet erotellaan käymäläsäiliön pohjalta, nestettä kertyy suhteessa vähemmän kuin istuimessa erottelevista. Ks myös Suotonesteiden käsittely.

Käymälöistä syntyvät nesteet kannattaa mahdollisuuksien mukaan hyödyntää ja palauttaa niiden arvokkaat ravinteet takaisin luonnon kiertoon. Käyttö lannoitteena on hyvä ravinteiden kierrätystapa.

Eroteltu virtsa

Ihminen tuottaa virtsaa noin 1-1,5 litraa vuorokaudessa. Virtsa on hyvin ravinnepitoista ja normaalien vesikäymälän jätevesien suurin ravinnepitoisuus tuleekin juuri virtsasta. Puhtaassa virtsassa mikrobeja on vähän. Useimmat ulosteen mikrobit kuolevat virtsaan jouduttuaan nopeasti. Tämä johtuu varastoidun virtsan korkeasta pH:sta ja suolapitoisuudesta. Mitä vähemmän huuhteluvettä käytetään, sitä väkevämpää virtsaliuos on ja sitä nopeammin mikrobit kuolevat.

Koska ulosteita sekoittuu aina jonkin verran erotellun virtsan joukkoon, on virtsaa varastoitava vähintään 6 kuukautta ennen levitystä mahdollisimman ilmatiiviissä säiliössä. Varastoinnissa on tärkeintä typen määrän säilyminen mahdollisimman suurena ja haitallisten mikrobien kuoleminen.

Virtsan hyötykäyttö kotipuutarhassa

Virtsaa voidaan levittää esimerkiksi nurmikolle, kukkapenkeille ja myös syötäville kasveille (ei kasvukauden aikana salaateille tai tuoreina syötäville juureksille).

Kotipuutarhassa virtsa voidaan levittää lannoitteeksi kastelukannulla joko sellaisenaan tai laimennettuna. Laimentaminen kasteluveden kanssa parantaa ravinteiden imeytymistä maahan. Käytettyjä laimennussuhteita ovat 3:1 tai 10:1.

Levityksessä on olennaista, että virtsa saadaan nopeasti imeytymään maahan, ennen kuin se ehtii kuivua. Talvella virtsaa ei pidä kotipuutarhassakaan levittää, sillä silloin suurin osa typestä huuhtoutuu tai haihtuu.

Virtsaa voidaan käyttää myös keittiö- ja puutarhajätekompostin lisäaineena.

Lähde ja lisätietoja

Ravinteet käymälästä peltoon (pdf, 107kt) Weckman, A. 2005.

Virtsan käsittely yhdessä harmaiden jätevesien kanssa

Virtsajae voidaan käsitellä myös yhdessä harmaiden jätevesien kanssa. Tämä täytyy ottaa huomioon jo käsittelymenetelmää valittaessa ja mitoitettaessa, sillä vaikka virtsan osuus nesteen tilavuudesta ei ole suuri, siinä on huomattavan paljon ravinteita.

Julkaistu 9.9.2013 klo 16.33, päivitetty 15.2.2019 klo 15.06