Hyppää sisältöön

Perämeri

Perämeren alue eroaa Suomen muista merialueista matalan suolaisuuden ja lyhyen kasvukauden vuoksi. Perämeri on Itämeren arktisin osa ja jääolot ovat ankarat: jää peittää Perämerta jopa puolet vuodesta. Merenpohjat ovat pääasiassa hiekkaa ja kivikkoa, paljasta kalliota ei juuri ole näkyvissä.

VELMU aaltoviiva

 

Hailuodon rantaa.
Kuva Pekka Lehtonen Metsähallitus.

 

Eliöstö koostuu pääosin makean veden lajeista. Jotkut mereiset lajit, kuten liejusimpukka, haarukkalevä ja meriahdinparta esiintyvät alueen eteläosissa. Alueelle ovat tyypillisiä järvissäkin esiintyvät putkilokasvit sekä näkinpartaiset, näkinsammalet ja murtovesisieni. Perämerellä esiintyy myös useita erityisesti suojeltavia vesikasvilajeja, kuten nelilehtivesikuusi ja upossarpio, sekä alueellisesti uhanalaisia lajeja, kuten vellamonsammal ja ahdinsammal.

 

Murtovesisieni Perämereltä.
Kuva Essi Keskinen Metsähallitus 2009.

 

Alueelle perustettiin vuonna 1991 Perämeren kansallispuisto. Lisäksi Perämeren alueella sijaitsee useita Natura 2000 -verkostoon kuuluvia saaristoalueita kuten Rahjan, Kokkolan ja Luodon saaristot sekä Hailuodon alue. Lisäksi Perämerellä sijaitsee linnustoltaan arvokkaita alueita kuten Krunnit ja Liminganlahti.

Lisätietoja Perämeren luonnosta

 

Kaikki kartoitusalueet

  1. Perämeri
  2. Merenkurkku
  3. Selkämeri
  4. Saaristomeri
  5. Läntinen Suomenlahti
  6. Itäinen Suomenlahti

 

 

Julkaistu 30.10.2020 klo 9.16, päivitetty 30.10.2020 klo 9.16