Vesieliöt

Vesistökunnostusverkosto julkaisee ajankohtaisiin aiheisiin liittyviä kuukausilukuja. 
Vesieliöihin liittyvät kuukauden luvut löydät tältä sivulta.

Aihe-ehdotuksia kuukauden luvuksi voit lähettää sivun alareunassa olevan "palaute sivun vastuuhenkilölle" -linkin kautta.

Saimaannorppien määräksi talvella 2020 arvioitiin 420 yksilöä.

Saimaannorppien lukumäärä talvella 2020 oli arviolta 420 yksilöä.
 

Ekologiselta tilaltaan pääosin erinomaisella tai hyvällä Saimaalla elää erittäin uhanalaiseksi luokiteltusaimaannorppa. Kannan koko on 1980-luvulla aloitettujen suojelutoimien jälkeen kohentunut hitaasti, ollen vuoden 2020 talvilaskennassa 420 yksilöä.

Kalapyydykset ovat norppakannan vakavin välitön uhka. Etenkin poikaset voivat takertua verkkoihin ja uida katiskoihin, joiden nielu venyy yli 15 cm leveäksi. Verkkokalastusta ja muiden norpalle vaarallisten pyydysten käyttöä on rajoitettu Saimaalla sekä ajallisesti että alueellisesti. Verkot ovat saimaannorpalle hengenvaarallisia myös rajoitusaikojen ulkopuolella, ja maa- ja metsätalousministeriö suosittaakin verkkokalastuksen välttämistä myös heinäkuussa. Saimaannorppia kuolee joka vuosi verkkoihin rajoitusaikojen ulkopuolella, vaikka verkot olisivat suositusten mukaisia.

Verkkokalastuksen kieltämisestä ympärivuotisesti saimaannorpan elinalueilla jätettiin eduskunnalle kansalaisaloite yli 76 tuhannella äänellä lokakuussa 2019, joka on edelleen käsiteltävänä. Kalanpyydysten lisäksi muita säilymisen uhkia ovat ilmastonmuutos, rantarakentamisesta ja muusta ihmistoiminnasta aiheutuva pesinnän häirintä, sekä kannan pieni koko ja hajanaisuus.

Lisätietoa Metsähallituksen sivustolla:

www.metsa.fi/saimaannorppa

Lähteet:

Tiedote 5.11.2020: https://www.metsa.fi/tiedotteet/saimaannorppakannan-tarkkaa-kokoa-ei-pystytty-arvioimaan/

https://www.metsa.fi/luonto-ja-kulttuuriperinto/lajien-ja-luontotyyppien-suojelu/lajien-suojelu/saimaannorppa/

YLE uutinen 4.7.2019:

https://yle.fi/uutiset/3-10861890

Kivinilkan elävinä syntyvien poikasten pituus on vähintään 4 cm

 

Kivinilkka (Zoarces viviparus) on Suomessa esiintyvistä kalalajeista ainoa, joka synnyttää eläviä poikasia. Kivinilkat ovat madetta muistuttavia, pituudeltaan keskimäärin 15−35 cm kokoisia pohjakaloja. Niiden parittelu tapahtuu elo–syyskuussa. Poikaset kuoriutuvat vajaan kuukauden kuluttua hedelmöityksestä ja pystyvät liikkumaan sen jälkeen naaraan munarauhasessa. Joulukuun loppupuolella kivinilkan poikaset ovat kasvaneet melko kookkaiksi, eivätkä juurikaan enää kasva pituutta ennen syntymäänsä. Naaras synnyttää varsin pitkälle kehittyneet, noin 4–6 cm pituiset poikaset tammi−helmikuun aikana. Poikasia voi olla emoa kohti kymmenistä jopa muutamaan sataan yksilöä.

Lajia esiintyy matalilla pohjilla koko Itämeren rannikkoalueella. Pienet ja nuoret yksilöt asustavat matalassa vedessä rakkohauruvyöhykkeellä. Suurempia, yli 30 cm pituisia yksilöitä voi esiintyä syvemmillä liejupohjilla, jopa 80 m syvyydessä. Suuret yksilöt suosivat kylmempää vettä, ja toisaalta niiden on syvässä vedessä myös helpompi piiloutua suojaan saalistukselta. Ravinnokseen kivinilkat käyttävät pohjaeläimiä sekä muita kaloja ja niiden mätiä.

Kivinilkka on syömäkelpoinen, vaikkakin vähemmän hyödynnetty kalalaji. Lajin tunnistaa yleensä viimeistään kalaa avatessa – kivinilkan luuston sisältämän vivianiitti-nimisen fosforiyhdisteen vuoksi kalan ruodot ovat vihreitä.

Lähde:
Koli, L. 1998. Suomen kalat. WSOY, 357 s. ISBN 951-0-23123-1

Vaelluskalakannat pienentyneet 93 % Euroopassa

KK_luku_vaelluskalakannat_300px
 

Vaelluskalakannat ovat pienentyneet maailmanlaajuisesti keskimäärin 76 % ja Euroopassa peräti 93% 1970-luvulta. Syitä on monia, yhtenä merkittävimpänä ovat vaellusesteet, jotka katkaisevat reitin kutualueille.

Suomessa Saimaan järvilohi ja nieriä sekä meritaimen ovat äärimmäisen uhanalaisia. Sisävesien taimenet napapiirin eteläpuolella ja ankerias- sekä vaellussiikakannat ovat erittäin uhanalaisia. Kalojen kuningas lohi polskii luonnonvaraisena enää vain noin kymmenessä prosentissa niistä vesistöistä, joista sitä löytyi luonnontilassa.

Lähes kaikki suuret jokemme on padottu ja myös pienemmissä virtavesissä on useita kalojen liikkumista estäviä pienempiä vaellusesteitä. Joelle rakennettu vaelluseste, kuten pato, estää kalan matkan kutupaikoille.  Moni vaeltava lohikala viettää elämänsä osittain joissa ja osittain meressä. Vaelluskalat tulevat kutemaan syksyllä jokiin ja pienempiin puroihin soraisille lemmenpesille. Poikaset kasvavat, kunnes lähtevät aikuisina merelle kasvamaan. Sieltä ne saapuvat takaisin jokiin kutemaan. Vaelluskalat saattavat kulkea jopa tuhansia kilometrejä syönnös- ja lisääntymisalueidensa välillä. Myös matka joelta mereen, voi olla mahdoton, jos edessä on este.

Uhanalaisten vaelluskalojen elinvoimaisuuden parantamisessa tärkeää on luonnollinen lisääntyminen ja vaeltaminen. Viime vuosina näitä esteitä on alettu purkaa niin Suomessa kuin maailmallakin. Myös kalateitä on rakennettu jokiin patojen yhteyteen kalojen vaelluksen mahdollistamiseksi. Aiemmin perattuja puroja kunnostetaan lisäämällä soraa ja kiviä virtapaikkoihin.

Lisätietoa: Maailman laajuinen raportti vaelluskalojen tilasta

Korvameduusan halkaisija voi olla jopa 15 cm

 

Loppukesäisin hyytelömäiset otukset valtaavat Saaristomeren ja Suomenlahden rannikon. Ne ovat korvameduusoja (Aurelia aurita), jotka ovat tullet meren syvyyksistä pintavesiin lisääntymään. Korvameduusa on planktoniin eli keijustoon lukeutuva hyytelömäinen ja läpikuultava eliö, joka liikkuu vedessä sykäysmäisesti. Meduusan suu on keskellä uimakelloa, jonka reunoilla roikkuvissa lonkeroissa on polttiaissoluja. Korvameduusan uimakello voi kasvaa halkaisijaltaan jopa 15 senttimetriseksi.

Korvameduusa on pohjoisen Itämeren ainoa meduusalaji. Korvameduusa viihtyy suolaisessa vedessä, joten sen levinneisyysalue Itämerellä ulottuu eteläiseltä Itämereltä merenkurkkuun ja Suomenlahdelle asti, joissa veden suolaisuus on vielä riittävä meduusalle. Korvameduusan erottaa muista meduusoista, kuten Itämeren eteläosissa satunnaisesti tavattavasta hiusmeduusasta helposti sen kellon päällä näkyvistä neljästä hevosenkengänmuotoisesta sukurauhasesta.

Korvameduusa syö veden pieneliöstöä, kuten eläinplanktonia ja äyriäisiä. Pienet kalatkin voivat joutua meduusan saaliiksi. Meduusa käyttää ravinnonpyyntiin sen pyyntilonkeroiden polttiaissoluja, joiden myrkky tehoaa meduusan pieniin saaliseläimiin. Ihmiselle korvameduusan polttiaissolun myrkky ei ole vaarallinen.

Korvameduusa lisääntyy sekä suvuttomasti että suvullisesti. Meduusan toukkia kutsutaan planulatoukiksi, jotka kiinnittyvät kovalle alustalle, kuten kalliolle, ja muuttuvat polyypeiksi. Polyypeista irtaantuu pikkumeduusoja.

Meduusoja voi havaita Itämeren rannikolla erityisesti loppukesäisin ja syksyisin. Voit ilmoittaa meduusahavaintosi Järvi-meriwikiin Havaintolähetillä.

Lähteet:

Suomen luonto/Korvameduusa viihtyy vähäsuolaisessa vedessä (Suomen Luonto 30.7.2018)
Luontoportti/korvameduusa

Sammakko voi laskea jopa 2000 munaa 

Sammakkolammilla käy nyt kova tohina. Sammakkolammilta kuuluu kurnutusta ja kutupuuhat tuottavat jo tulosta. Kevätpuuhat ovat alkaneet!

Ruskosammakko (Rana temporaria) usein ”sammakko”, on maamme runsaslukuisin ja tunnetuin. Sammakot talvehtivat joko vesien pohjamudassa tai maalla erilaisissa koloissa ja kivien alla. Huhti–toukokuussa ruskosammakot heräävät ja siirtyvät kohti kutulammikkojaan. Kutunsa se laskee  reheväkasvuiseen, runsasvetiseen lammikkoon, mutta jos sellaista ei ole saatavilla voi se kutea pienempäänkin lätäkköön tai rauhallisesti virtaavaan ojaan.

Naaras laskee munat suurina ”klöntteinä”, joka ensin painuu pohjaan, mutta se nousee kellumaan, kun niiden ympärillä oleva hyytelö paisuu vedessä. Munia tulee yhteensä 600-2000. Lämpimässä vedessä munista kuoriutuu viikossa toukkia eli nuijapäitä. Muodonvaihdos sammakon ilmiasuun tapahtuu Etelä-Suomessa kesällä–loppukesällä, jolloin nuoria sammakoita voi tavata suuria määriä vesistöjen lähellä hyppimässä, kävelemässä tai uimassa ”sammakkoa”.

Suomessa elää luontaisesti kolme varsinaista sammakkolajia: sammakko (Rana temporaria), viitasammakko (Rana arvalis) ja rupikonna (Bufo bufo). Näiden lisäksi Lounais-Suomessa tavataan ilmeisesti ihmisen mukana levinnyttä mölysammakkoa (Pelophylax ridibundus).

Koska sammakko ja sen kutu sekä nuijapäät on rauhoitettu, niiden tulee antaa olla rauhassa, ja pienet sormet malttaa pitää kurissa. Sammakot ovat hyviä indikaattoreita luonnon tilasta. Ne vaativat puhtaita ja monimuotoisia elinympäristöjä sekä vedessä että maalla.

Nahkiaisia elää 30ssa Itämereen laskevassa joessa

Nahkiaisen elintavat ovat yhtä omituiset kuin sen ulkonäkökin. Sen toukat, silmättömät likomadot, elävät joessa tai purossa ja siivilöivät virrasta ja pohjasta ravintoa. 3-5 vuoden kuluttua likomadot muuttuvat suurisilmäisiksi nahkiaisiksi, jotka piilottelevat joen pohjalla puoli vuotta syömättä. Sitten ne muuttavat mereen ja elävät siellä muutaman vuoden. Ruokaillessaan nahkiainen imeytyy kalan kylkeen imukuppimaisella suullaan ja raastaa kalasta lihaa ja imee verta. Merivaiheen jälkeen nahkiaiset vaeltavat jokeen ja lakkaavat taas syömästä, kunnes kevään tullen kutevat sorapohjalle - ja kuolevat.

Nahkiaiset kuuluvat ympyräsuisten yläluokkaan ja ovat vain kaukaista sukua leuallisille kaloille. Maailman noin 40 nahkiaislajista Suomessa elää kaksi: nahkiainen (Lampetra fluviatilis) ja pikkunahkiainen (Lampetra planeri). Lisäksi merinahkiainen (Petromyzon marinus) vierailee satunnaisesti Suomen merialueella.

Nahkiaisia tavataan noin 30 Itämereen laskevassa joessa. Pikkunahkiainen viihtyy aikuisenakin pienissä puroissa ja sitä tavataan koko maassa Lappia lukuun ottamatta. Vaikka nahkiainen onkin edelleen yleinen laji, sen kanta on heikentynyt vesirakentamisen ja vesistöjen säännöstelyn vuoksi. Sen uhanalaisuusluokitus on silmällä pidettävä ja se on rauhoitettu huhtikuun alusta elokuun puoliväliin. Ilmaston muutos voi kuitenkin aiheuttaa ongelmia nahkiaiselle ja vähentää nahkiaissaalista, jos jokien virtaamat pienenevät ilmaston lämmetessä.

Raakku, Suomen vanhin eläin, voi elää jopa yli 200 vuotiaaksi!

Jokihelmisimpukka eli raakku (Margaritifera margaritifera) on satoja miljoonia vuosia vanha laji, ja äärimmäisen pitkäikäinen. Raakut voivat elää jopa yli 200-vuotiaiksi!

Raakkuja tavattiin aiemmin lähes koko maassamme, mutta nyt ne voivat huonosti ja ovat erittäin uhanalaisia. Elinvoimaisia eli lisääntyviä raakkupopulaatioita on Suomessa enää muutamissa joissa. Raakut viihtyvät vain puhdasvetisissä joissa ja puroissa. Ne säilyvät lisääntymiskykyisinä koko ikänsä, mutta tarvitsevat isäntäkaloikseen lohen tai taimenen ja kasvualustakseen puhtaan joen pohjan.

Lohi- ja taimenkantojen huonon kunnon vuoksi jokihelmisimpukalta usein puuttuu isäntäkala, jonka kiduksissa se elää osan elinkierrostaan. Myös raakkujen lisääntyminen on heikkoa, koska huono vedenlaatu ja pohjan liettyminen vaikeuttavat simpukoiden ravinnon saantia.

Raakuilla on suuri merkitys jokivesiemme puhdistajina, sillä yksi raakku voi suodattaa jopa kymmeniä litroja vettä päivässä. Raakut ovat vesiemme avainlajeja, joiden pelastamiseksi on ryhdytty toimiin vesiä ja valuma-alueita kunnostamalla, suojelualueita perustamalla sekä viemällä raakkuja kuntoutukseen Konneveden tutkimuslaitokselle ja sieltä kasvattamoon.

Suomen sisävesien kalansaalis oli 29 miljoonaa kiloa vuonna 2018

Vapaa-ajan kalastajien osuus siitä on noin 23 miljoonaa kiloa, ammattikalastajien noin 6 miljoonaa kiloa. Määrä on vain noin 7 kg/ha, minkä perusteella Suomen järviä voidaankin pitää alikalastettuina. Ammattikalastuksessa järvien tärkein saalislaji on muikku. Taloudellisesti toiseksi tärkein on kuha; painon perusteella taas hoitokalastussaaliina saatu särki, jonka yhteydessä on tilastoitu myös muu hoitokalastussaalis. Myös ahvenen ja lahnan osuus on suuri. Sisävesien saaliin osuus on vain muutama prosentti Suomen kalakaupasta.

Kotitarve- ja vapaa-ajan kalastajien saaliissa tärkeimpiä ovat ahven ja hauki. Myös kuhan, särjen ja muikun osuus on suuri. Vapaa-ajankalastajia on lähes 1,6 miljoonaa. Miehistä kalastaa noin 40 prosenttia ja naisista 20 prosenttia. Kalastajamäärät ovat laskeneet 2000-luvulla, mutta viime aikoina kalastusharrastus on lisääntynyt erityisesti alle 10-vuotiaiden ja yli 45-vuotiaiden suomalaisten keskuudessa.

Luonnonvarakeskus LUKE seuraa sekä kalastajien määriä että vapaa-ajan kalastajien ja ammattikalastajien saaliita.

Keväällä 2018 kuoriutuneita lohenpoikasia löytyi yli 40 pieneltä alalta Iijoesta: lohi lisääntyy joessa luonnollisesti

" Luonnossa syntyneitä lohenpoikasia on löydetty Iijoen vanhasta luonnonuomasta Iissä. Löytö todistaa lohen lisääntyvän luontaisesti Iijoessa.

Tänä keväänä kuoriutuneita poikasia löydettiin Raasakan vanhasta uomasta pieneltä alalta yli 40 kappaletta. Löydöt tehtiin koealojen sähkökalastuksessa maanantaina 1. lokakuuta.

Lohet nousevat vanhaan uomaan Uiskarin kalatien kautta, mutta säännöstelypadon ja Raasakan voimalaitoksen yläpuolelle ne eivät pysty nousemaan.

Iijoen vanhaa luonnonuomaa kehitetään viisivuotisella hankkeella, jossa mukana ovat Iin kunta, PVO-Vesivoima sekä Etelä- ja Pohjois-Iin jakokunnat.

Viime vuonna alkaneen hankkeen tiimoilta tänä ja viime kesänä sekä syksynä uomassa on ajoittain juoksutettu tavallista enemmän vettä, mikä mahdollistaa kalojen nousun.

Uiskarin kalatietä on paranneltu useista kohdista kaloille sopivammaksi, ja kalatielle on asennettu kalojen liikkeitä seuraavat laskurit.

Tänä vuonna kaloja on syyskuun loppuun mennessä noussut uomaan neljä kertaa viime vuotta enemmän. Kalojen nousu, erityisesti siian nousu, jatkuu vielä, ja veden lisäjuoksutuksia jatketaan arviolta lokakuun puoliväliin asti." Kalevan Uutinen 2.10.2018

Suomalaiset kuluttivat kalaa noin 14 kiloa asukasta kohti vuonna 2017. Kotimaisen kalan osuus oli vain noin 4 kiloa

Kotimaisista lajeista eniten kulutettiin kasvatettua kirjolohta (1,2 kiloa). Kotimaisista luonnonkaloista eniten syötiin muikkua (0,61 kiloa), haukea (0,44 kiloa), ahventa (0,41 kiloa), kuhaa (0,40 kiloa), silakkaa (0,31 kiloa) ja siikaa (0,29 kiloa).

Ulkomaisista lajeista eniten kulutettiin kasvatettua lohta (4,0 kiloa). Tuontilohen kulutus kasvoi edellisvuoteen verrattuna lähes 14 prosenttia. Norjalaisen kasvatetun lohen jälkeen eniten ulkomaisista tuotteista kulutettiin tonnikalasäilykkeitä ja –valmisteita, kasvatettua kirjolohta, sillisäilykkeitä, pakastettua seitiä sekä katkarapuja ja katkaraputuotteita.

Kalan kokonaiskulutus kasvoi edellisvuodesta noin kuusi prosenttia. Tilasto perustuu kaupallisen kalastuksen ja vapaa-ajankalastuksen saalistilastoihin, kalanviljelyn tuotantotilastoon sekä kalan ulkomaankauppatilastoon. Lukemat on laskettu fileepainon mukaan.

Suomessa kasvatetaan kirjolohen lisäksi taimenta, nieriää, sampia, kuhaa ja ankeriasta 284 kalanviljely-yrityksessä. Kaloja viljellään ruokakalan lisäksi istutettavaksi luonnonvesiin. Kalaa jalostavia yrityksiä on 143. Jalostamot käyttivät vuonna 2017 jalosteiden raaka-aineena 51 miljoonaa kiloa kotimaista kalaa ja 28 miljoonaa kiloa ulkomaista kalaa.

Lähteet:

Arvion mukaan särkikaloissa on 0,7-0,8 % fosforia

 

Kun rehevöityneessä järvessä on hehtaarilla tuhansia kappaleita ja satoja kiloja eläinplanktonia syöviä ja pohjaravintoa käyttäviä särkikaloja, kalasto voi osaltaan olla yksi sinileväkukintoja voimistava tekijä. Hoitokalastamalla särkikaloja voidaan vähentää sinileväkukintoja. Saaliin mukana poistuu vesistöstä myös ravinteita. Arvioiden mukaan särkikalojen tuorepainosta on 0,7 - 0,8 % fosforia, joten 1000 kilon saalis poistaa 7 - 8 kg järveen tullutta fosforia.

Ravintoketjukunnostukseen liittyy usein myös muun muassa petokalojen istutusta, kalastuksen ohjausta sekä elinympäristön hoitoa, esimerkiksi umpeenkasvaneen rannan niittoa. Kalastamalla särkikaloja kotikäyttöön ruoaksi tai kotieläimille jokainen voi omalta osin hoitaa kotijärveään.

Katso Mitä hoitokalastus on –video ja aloita järven kunnostuksen suunnittelu tutustumalla Rehevöityneen järven kunnostus ja hoito –oppaaseen. Vesistökunnostusverkoston Ruokaa särjestä –kurssisivulta löydät herkullisia reseptejä särkiruoan valmistamiseen.

Julkaistu 23.12.2020 klo 14.15, päivitetty 6.4.2021 klo 10.39